Viikko 5

Viikonloppu: Loviisan seudun koirien agimestaruuden voitto Finan (

LSK:n agilitykoira 2010)

kanssa.

Maanantai: Unkarin kurssi.

Tiistai: Tapaaminen opon kanssa neljän vuoden opinto-ohjelmaa koskien.

Keskiviikko: Saksan aine ja kuuntelu.

Torstai: Ensimmäinen koeviikko alkaa. Ruotsin koe.

Perjantai: Psykologian koe, jonka jälkeen Pasilan rautatieasemalle. Lappeenrantaan kummitädin luo.

Viikonloppuna osallistuimme Loviisassa seuramme agilitymestaruuskilpailuun, sekä Loviisa-Porvoo -ystävyysotteluun. Koska edellisestä treenikerrasta oli yli kuukausi aikaa, ei rima ollut symbolisellakaan tasolla kovin korkealla, vaan kuinkas kävi. Loviisa voitti naapurikaupunkinsa (ei tosin meidän tulosten ansiosta :D) ja mestaruuskisoissa nopean nollaradan tehnyt Fina voitti kaikkien kokoluokkien parhaana ja tuli Loviisan seudun koirien vuoden agilitykoiraksi 2010! Rillan kanssa meillä kyllä riittää vielä tekemistä, napero nimittäin oli ihan villikko. "Jeejee mamma täälläkin on este, oho, näitkö mamma täällä oli tämmöinen tuomarikin, et kyllä näytä tommoista käsimerkkiä meille, ai mitä nytkö sinne, enkä tule siltä puolelta, näin päin on kivampi hypätä"... :) Treenipaikatta on niin kovin vaikeaa tuota agilityä treenailla.

Maanantaina sattui eräs hullunkurinen juttu, kun istuin kaverini kanssa ruokalassa. Olimme juuri puhuneet ruokalasta, sen hyvästä ruuasta, mutta äkäisestä henkilökunnasta, kun joku heitti mua jollakin. Käännyin katsomaan lattialle, jossa näin kovan leivänkannikan, mutta heiton tulosuunnassa ei näkynyt mitään erityistä. Hetken ihmeteltyäni hoksasin, että ohitseni oli juuri pyyhältänyt yksi keittäjistä suuren leipälaatikon kanssa, josta sieltä sitten yksi päätyi syliini. Johan irtosi naurut, kun saatiin ihan konkreettisiakin todisteita henkilökunnan mielipiteestä mun ruokailuuni. Mutta ei kai sitä nyt ihan ruualla tarvitse alkaa heitellä?! :D

Koeviikon alettua alkoi olla viimeiset mahdollisuudet tehdä muutoksia kurssivalintoihin, joten tiistaina varasin taas ajan opolle. Kerroin hänelle päätökseni neljän vuoden opintosuunnitelmasta pitävän, ja niinpä aloimme karsia kursseja tämän vuoden osalta ja jakaa niitä tasaisemmin. Samalla teimme myös alustavan kirjoitussuunnitelman, mikä miellyttää mua kovasti. Ensimmäisiin kirjoituksiin on vielä 1,5 vuotta aikaa, viimeisiin 2,5. Huh, mikä helpotus. Nyt saan myös mahdollisuuden valita kieli-
ohjelmaani ranskan ja venäjänkin (toivottavasti), jolloin kielivalikoimani nousisi jo kahdeksaan kieleen. Mottoni suhteen näyttää erittäin hyvältä (siis oppia elämäni aikana niin monta kieltä kuin vain saan tilaisuuden opiskella)! Toistaiseksi koko tämän vuoden lukujärjestykset ovat selvillä, ja kaikissa jaksoissa mulla on vain viisi kurssia. Ah ihanuutta.

Keskiviikkona oli saksan open vuoro pitää oppilailleen kuuntelu- ja ainekirjoitustunti. Omalta osaltani kyseinen tunti meni kyllä melkoiseksi hakuammunnaksi. Ainekirjoituksen maksimisanamäärä oli nimittäin 60 +/- 10%, ja tehtävänannon mukaan aineesta tuli tehdä vaihto-oppilaan haastattelu vaihtarin vastaukset mukaan sisällyttäen. Myöskin kysymysten aiheet oli annettu valmiiksi suomeksi. Mitään varsinaista ongelmaahan tuossa ei vaikeutensa puolesta ollut, päinvastoin, mutta tehtävää hankaloitti runsaasti se, että jo kysymykset täyttivät tuon 60 sanaa ennen yhtäkään vastausta! :D Siispä tökstöks -tekstiä tynkine vastauksineen. Arvatkaa vaan, oliko sellaista ainekirjoitusta sydäntäraastavaa palauttaa...

Sitten se alkoi. Koeviikko. Pitkästä aikaa saan taas kertoa "ensimmäinen kerta täällä" -tyylisesti, nimittäinen elämäni ensimmäisestä neljän tunnin kokeen koeviikosta. Muutos oli melkoinen Loviisan parintuntisten kokeiden jälkeen, mutta onneksi torstainen eka koe oli sentään se kivoin - ruotsin koe. Mä suorastaan nautin kielten kokeista, joskin täällä olosuhteet söivät hieman tuota vapauden ja ilon tunnetta. Suuressa juhlasalissa pidetty koe oli nimittäin vähintäänkin poliisilaitosmeininkiä kaikkine valvojineen ja sääntöineen. Ensimmäisen puolitoistatuntisen aikana en uskaltanut nostaa katsettani koepaperista edes kelloa vilkaistakseni, ettei vaan kukaan olisi epäillyt mun bluffaavan. No, minkäs teet kun synnyt vellihousuksi, mutta se kyllä menee jo naurettavaksi, jos koetilannetta pelkää enemmän kuin itse koetta...

Torstai-ilta ei ollut mikään maailman esimerkillisin kokeisiinlukemisen kannalta. Mä hädin tuskin avasin psykologian kirjaani, vaikka niin kovin olin suunnitellut tekeväni muistiinpanoja ja jopa niitä vihaamiani maindmäppejä. Päätin kuitenkin pitää itseni stressittömänä. Tämä siksi, että mulla oli loppujen lopuksi koko ajan tunne, että osaan kaikesta jotakin, ja että olen oppinut kurssin aikana hirmuisesti. Siispä jos en sitä paperille saisi väännettyä, niin olkoon niin - ei se mun arvosanani opettajaa kiinnosta, enkä mä sitä varten opiskele. Tykkään psykologiasta ja opiskelen sitä itselleni. Vahinko vain, että tämä asenne tapaa unohtua aina kummasti kokeen lähestyessä, ja syvällinen opiskelu muuttuu nopeasti unohtuvaksi pänttäämiseksi... Mutta ei tänä torstaina. Ei tänä torstaina, jolloin aktiiviset mesekeskustelut maapallon toiselle puolelle matkaavan henkilön kanssa voittivat kirjan kiinnostavuudessaan 6 - 0.

Aamuni alkoi kahdelta yöllä, jolloin heräsin pää täynnä psykologisia termejä ja vailla ripettäkään väsymyksestä. Viiden tunnin makoilun jälkeen vääntäydyin perjantaiaamuun ja koeviikon pelätyimpään kokeeseen. Loppujen lopuksi koe ei kuitenkaan ollut kovin vaikea, vaan pikemminkin erikoinen - nimittäin suhteellisen tieteellinen essee tuli pohjata kahteen hieman ironiseen lehtiartikkeliin. Onnekseni tiesin juuri esseen aiheesta eniten koko koealueen mittakaavassa, mutta tuo nimenomainen oheismateriaaliseikka sai esseeni kuulostamaan pikemminkin tarinalta jatkuvine taustamateriaaliin viittauksineen. Arvosanaksi on siis odotettavissa lähes mitä vain. Noh, kaikki olemattomat kymppihaaveet voin kyllä surutta unohtaa. ;)

Kokeesta ulos astellessani raitis ilma tuntui erityisen ihanalta, kaikki aistini olivat jollakin tapaa herkempiä, ja vapauden tunne valtasi koko kroppani. Puoliksi ääneen nauraen ja hihitystä tihkuen kipaisin kämpälle pakkailemaan tavaroitani. Viikonlopun ohjelmaan kuului nimittäin rentoutumisilta kummitädin luona Lappeenrannassa, jonne myös siskoni tuli Loviisasta linja-autolla. Onnekas, allekirjoittanut kun joutui painavien kapsäkkiensä kanssa ravaamaan ratikasta toiseen Mannerheimin-
kadulla ja sitten vielä Pasilan rautatieasemalla odottelemaan herra Pendoliinoa. Vajaan kolmituntisen junamatkan jälkeen jälleennäkemisen riemu oli suunnaton, kun siskoni hyppäsi ulos bussista ja saatoimme jatkaa matkaamme kohti Pikisaarta. Kotoisan leffaillan kruunasi pizzanpyörittäjäiset, joissa jokainen teki itse oman plättynsä ja koristeli sen makunsa mukaisilla täytteillä. Niin hyvää pizzaa en olekaan koskaan ennen syönyt, en edes pizzerioissa - liekö siis ollut pizzaa ollenkaan?