Operaatio liikaenergia

Voihan jippiaijjee. Tiedättekö, millaista on olla kipeänä ja omata samaan aikaan varmaan viiden ydinvoimalan tuottaman määrän energiaa? Liikuskellaan aika lähellä sekoamista. Mulla ei ole aavistustakaan, mistä olen moisen määrän yhtäkkistä virtaa saanut, mutta sen olen huomannut, että olen sen kanssa todellisissa vaikeuksissa.

Jo parin päivän ajan oon selaillut netistä erilaisten urheiluseurojen ja liikuntakurssien aktiviteetti-
tarjontaa, mutta tietystikin tässä vaiheessa vuotta syyslukukausi alkaa jo lähestyä loppuaan. Kevääseen asti ainakin on pärjättävä omillaan, siis tottahan toki mun on hyödynnettävä äkkinäistä energisyyttäni. Saattaa kuulostaa sairaalta, no ja sitä mä parhaillaan ikävä kyllä olenkin, mutta eilen vielä juostuani 6km lenkin Rillan kanssa ja tehtyäni läksyt, ruokaa, 40 punnerrusta ja 100 vatsalihasta olin yhä vähällä alkaa kiipeillä seinillä. Kuin rangaistukseksi sainkin sitten täksi päiväksi lepopäivän jonkinlaisen lentsun kourissa, ja sitä energiaa kun piisaisi... Muiden elämien tuijottelu ikkunasta ei oikein ole mun heiniä, vaikka aika passiivinen oonkin. Siis saisinko omani takaisin, kun kerrankin saattaisin jopa saada jotain aikaiseksi?

Johtuen siitä, että Apinaparkissa ei ole toiminnassa olevaa televisiota, enkä täten pysty kanavasurffailua harjoittamaan, käytän sen sijaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödyksi energiani kanavointia. Siispä kun ei fyysinen aktiviteetti ole tällä hetkellä kovinkaan hyvä ajatus, aloitin jo kokeisiin lukemisen (koe-
viikkoon lienee vielä kuukausi). Satunnaisten päiväunien välissä sain vihdoin väsättyä myös Rillalle oman sivun tänne Apinaparkin virtuaaliversioon. Jeijee. Kaikista kettumaisinta tässä venyvässä päivässä on se, että iskäkin tulee työmatkaltaan vasta iltamyöhään, eli olemme kotona Loviisassa vasta yöllä. Takana ja vielä saman verran edessä on koko päivä parkissa pelkästään nenäliinojen ja koulu-
kirjojen kanssa. Ai että on mukavaa.

Huomenna, sentään, mulla on kivakiva päivä tiedossa, mikäli Herra Lentsu sen mulle viitsii sallia. Aamun unkarin kurssin jälkeen tarkoitus olisi nimittäin lähteä Kotkaan shoppailemaan ja ottaa myöhemmin illalla vastaan hyvää seuraa halloweenia juhlistamaan. Sitä ennen mun on keksittävä, miten saan aikani kulumaan. No, alkutöikseni otin vastaan muutaman toivottavasti edes vähän helpottavan haasteen, nimittäin kunhan tästä paranen, aion...

• juosta yhteensä 50km kuukaudessa
• tehdä 100 vatsalihasta päivässä
• tehdä 100 punnerrusta päivässä
• venytellä niin, että vielä ennen kuolemaani ehdin koskettaa varpaitani

Nyt on pakko lopettaa tähän - en meinaan ole Apinaparkin ainoa, jolla olisi energiaa, mutta ei tekemistä. Täytynee suoda hörökorvalle pari lohduttavaa rapsutusta. Samassa veneessä ollaan, E-kerholaisia. Halutan virraton tammikuu! Tai jos nyt edes flunssaton...

185 880. kerta toden sanoo?

Historiankirjojen päivitys jatkuu Munkkiniemen Apinaparkissa. Kello on puoli yhdeksän maanantai-iltana, ja mä olen ehtinyt käydä koiran kanssa lenkillä, istua puoltoistatuntia unkarin kurssilla ja sen myötä harrastaa vähäsen nelosratikkaa, tehdä läksyt ja istua koneella oikein kyllästymiseen asti. Taitaakin olla ensimmäinen kerta, että tähän aikaan päivästä saa katsella kelloa täysin toimettomana. Mutta onpahan aina vain parempi syy tehdä poikkeuksesta sääntö, sikälimikäli kuin sellainen on ylipäätään mahdollista.

Ei vaan ihan oikeasti. Ajattelin aloittaa uuden elämän 185 879. kerran elämässäni. Tulis vieläpä tasaluku, jos tällä kertaa lykästäisi. Ho-hoo! Mun on pakko onnistua. Loppujen lopuksi tavoite ei ole edes kovinkaan haastava: läksyt ajoissa tehtyä, pari iltaa viikossa koululukemiselle (toinen hissalle ja toinen mantsalle), pari iltaa juoksulenkille ja jokailtainen kidutus - ei sänkyyn ennen kuin naurulihaksia on treenattu 100 toistoa. Harmi, ettei täällä ole moottoroitua sänkyä, sellaisella kun nuo sit-up:it tuntuvat jotenkin paljon rentouttavammilta... ;) Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, yritän pitää lääväni siinä kunnossa, että kun kutsun koiraani sen lempinimellä Sika, tiedän, etten puhu itselleni. En ole mikään siisteysintoilija, kuten lukijakuntaan kuuluva rakas äitini varsin hyvin tietää, mutta vastaan-
otettuani ensimmäiset oikeat vieraani huomasin nauttivani tunnelmallisesta, siististä, asunnosta jouluvaloineen ja sinne tänne ripoteltuine pehmolel...krhm, siis koriste-esineineen! :D


Mulla oli tuossa aika mielenkiintoinen tilanne päällä sellaiset parikymmentä minuuttia sitten. Ei pelkästään opiskelijabudjetin takia, vaan johtuen rakkaudestani jo pikkulapsena nautittuun aamu- ja iltapuuroon rupesin väsäämään itselleni iltapalaksi ruispuuroa, muttei senkään annettu olla liian helppo rasti. Paketin mukainen 2-3 minuutin mikrossakeittoaika venyi ainakin 12 minuuttiin ennen kuin maitohiutale -sekoitus alkoi edes vähän muistuttaa mitään puuron tapaista, vaikka mikro oli täydellä teholla. Viimeisellä minuutilla puuropahanen päätti vielä kiehauttaa itsensä ja hypätä lautaselta mikron lattialle, vaikka se, jolla alkoi siinä vaiheessa oikeasti keittää, nökötti kyllä siinä mikron ulkopuolella valmiina reklamoimaan vellifirmalle vääristä kypsennysohjeista. Taitaisivat kuitenkin lähettää vain korkeintaan pari ekstrapakkausta samaisia kiusanhenki-hiutaleita vapaailtojeni ratoksi kanssani tappelemaan. Siis ehkä unohdamme reklamaation. Ei ole kasvisravinto helppo tie, ei.


Osaako kukaan arvata, mistä on kyse, jos kuvailen vieressäni nököttävän sairastuneen palohälyttimen ja viimeisiään vetelevän herätyskellon sekoituksen? Sille, joka koskaan haluaa jakaa asuntonsa kämppiksen kanssa, suosittelen lämpimästi kämppäkaverikandidaatin karvaisuuden tarkistamista ennen sitovimpien sopimusten kirjoittamista. Kun asuntosi kanssasi jakavan olion pystyt korvat kääntyvät vihjaileviksi nuoliksi osoittamaan kohti ruokasäkkiä, voit olla varma, että sopimusta kirjoittaessasi olet joko erehtynyt tai sitten erehtynyt pahasti. Ei vaiskaan, olen tosi ylpeä hurttasestani, joka on vihdoinkin oppinut tavoille, mitä hihnassa kävelemiseen tulee. En mä Apinaparkissa haluaisi ilman Riimua asua, en ikinä. ♥ Siis ehkä koirapoloinen on ruokansa ansainnut...tänäkin iltana.