Historiankirjojen päivitys jatkuu Munkkiniemen Apinaparkissa. Kello on puoli yhdeksän maanantai-iltana, ja mä olen ehtinyt käydä koiran kanssa lenkillä, istua puoltoistatuntia unkarin kurssilla ja sen myötä harrastaa vähäsen nelosratikkaa, tehdä läksyt ja istua koneella oikein kyllästymiseen asti. Taitaakin olla ensimmäinen kerta, että tähän aikaan päivästä saa katsella kelloa täysin toimettomana. Mutta onpahan aina vain parempi syy tehdä poikkeuksesta sääntö, sikälimikäli kuin sellainen on ylipäätään mahdollista.
Ei vaan ihan oikeasti. Ajattelin aloittaa uuden elämän 185 879. kerran elämässäni. Tulis vieläpä tasaluku, jos tällä kertaa lykästäisi. Ho-hoo! Mun on pakko onnistua. Loppujen lopuksi tavoite ei ole edes kovinkaan haastava: läksyt ajoissa tehtyä, pari iltaa viikossa koululukemiselle (toinen hissalle ja toinen mantsalle), pari iltaa juoksulenkille ja jokailtainen kidutus - ei sänkyyn ennen kuin naurulihaksia on treenattu 100 toistoa. Harmi, ettei täällä ole moottoroitua sänkyä, sellaisella kun nuo sit-up:it tuntuvat jotenkin paljon rentouttavammilta... ;) Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, yritän pitää lääväni siinä kunnossa, että kun kutsun koiraani sen lempinimellä Sika, tiedän, etten puhu itselleni. En ole mikään siisteysintoilija, kuten lukijakuntaan kuuluva rakas äitini varsin hyvin tietää, mutta vastaan-
otettuani ensimmäiset oikeat vieraani huomasin nauttivani tunnelmallisesta, siististä, asunnosta jouluvaloineen ja sinne tänne ripoteltuine pehmolel...krhm, siis koriste-esineineen! :D
Mulla oli tuossa aika mielenkiintoinen tilanne päällä sellaiset parikymmentä minuuttia sitten. Ei pelkästään opiskelijabudjetin takia, vaan johtuen rakkaudestani jo pikkulapsena nautittuun aamu- ja iltapuuroon rupesin väsäämään itselleni iltapalaksi ruispuuroa, muttei senkään annettu olla liian helppo rasti. Paketin mukainen 2-3 minuutin mikrossakeittoaika venyi ainakin 12 minuuttiin ennen kuin maitohiutale -sekoitus alkoi edes vähän muistuttaa mitään puuron tapaista, vaikka mikro oli täydellä teholla. Viimeisellä minuutilla puuropahanen päätti vielä kiehauttaa itsensä ja hypätä lautaselta mikron lattialle, vaikka se, jolla alkoi siinä vaiheessa oikeasti keittää, nökötti kyllä siinä mikron ulkopuolella valmiina reklamoimaan vellifirmalle vääristä kypsennysohjeista. Taitaisivat kuitenkin lähettää vain korkeintaan pari ekstrapakkausta samaisia kiusanhenki-hiutaleita vapaailtojeni ratoksi kanssani tappelemaan. Siis ehkä unohdamme reklamaation. Ei ole kasvisravinto helppo tie, ei.
Osaako kukaan arvata, mistä on kyse, jos kuvailen vieressäni nököttävän sairastuneen palohälyttimen ja viimeisiään vetelevän herätyskellon sekoituksen? Sille, joka koskaan haluaa jakaa asuntonsa kämppiksen kanssa, suosittelen lämpimästi kämppäkaverikandidaatin karvaisuuden tarkistamista ennen sitovimpien sopimusten kirjoittamista. Kun asuntosi kanssasi jakavan olion pystyt korvat kääntyvät vihjaileviksi nuoliksi osoittamaan kohti ruokasäkkiä, voit olla varma, että sopimusta kirjoittaessasi olet joko erehtynyt tai sitten erehtynyt pahasti. Ei vaiskaan, olen tosi ylpeä hurttasestani, joka on vihdoinkin oppinut tavoille, mitä hihnassa kävelemiseen tulee. En mä Apinaparkissa haluaisi ilman Riimua asua, en ikinä. ♥ Siis ehkä koirapoloinen on ruokansa ansainnut...tänäkin iltana.
No comments:
Post a Comment