Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 24. luukku

Riemukasta joulua kaikille! Muistakaa, etteivät ne lahjat loppujen
lopuksi ole se tärkein asia joulussa...joidenkin lähteiden mukaan ;-)

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 23. luukku

Huomenna, huomenna, huomennaaaa! Tässä on vähän esimakua siitä, millaisia reaktioita lahjat saattavat saajissa herättää. Jälkimmäinen suhtautuminen on ehkä suotavampaa, ja vaikka lahja olisi miten tai kenen hanurista tahansa, ei ole kovin kohteliasta töksäyttää sitä suoraan - ainakaan jos joulupukki itse on vielä sillä hetkellä paikalla! ;) Itse toivon sormet ja varpaat ristissä, että ihmiset ilahtuvat aidosti mun lukuisista täksi jouluksi hankkimistani lahjoista. Pieni riskin poikanen piilee siinä, että tein liki puolet lahjoista itse, mutta toisaalta, jos onni suo, että lahjoistani pidetään, saavat ne ehkä vähän normaalia väkisin hankittua konvehtirasiaa enemmän arvostusta. Älkää ymmärtäkö väärin - petyn kyllä suuresti, jos en saa yhtään suklaata lahjaksi!

Apinaparkin Loviisaan jouluevakkoon muuttaneen väen puolesta oikein sujuvia viime hetken joulu-
valmisteluja jokaiselle! Pidetään huoli siitä, että jokaisessa kodissa on jo tänä iltana huomisen tuoksu!

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 22. luukku

Tämä luukku tuskin kaipaa selittelyä. Joulu on jo aika lähellä!

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 21. luukku

Lumifutistreenit on ihan oikeasti lihasten Halleluja-kuoron kliimaksi.

Kun nyt näitä lapsuudenaikaisia muistoja kerran lähdin sörkkimään, niin tottahan sitä piti jalkapallokin mainita. Ehkä moni tämän päivän tutuistani ei tiedäkään, että olen pelannut jalkapalloa yhdessä alueeni - ja voisi ehkä sanoa silloisen ikäluokkanikin - parhaimmassa futisjoukkueessa reilut kahdeksan vuotta. Tähän väliin siis kaikki kiitos ja kunnia Fc Loviisalle! :-) Jouduin kuitenkin lopettamaan, kun luojani oli aikoinaan Bea-nukkea pyöritellessään säästellyt muovailuvahavarastojaan mun nivelteni kohdalla, ja se rupesi näkymään enemmänkin. Olen kuitenkin ikuisesti ylpeä joukkueestani ja kaikista upeista saavutuksistamme (mm. piirinmestaruus, Kokkola cup-kulta, Helsinki cup-hopea ja Tanskan Tivoli cupin katkeraakin katkerampi nelossija...), ja olen lopulta aika yllättynyt, että päädyin ensimmäisten treenien peikkomekkotytöstä ihan oikeaksi futispelaajaksi.

(Peikkomekko oli ja on nöyryyttävin sivu futisurani kirjassa, josta valmentaja jaksoi aina tilaisuuden tullen muistuttaa ivaillen. Kyseessä oli siis Naavanutun juhlamekko, joka mulla oli ekoissa treeneissä päälläni. Tulin nimittäin paikalle suoraan kaverini syntymäpäiväjuhlilta, ja valmentaja käski meidät uudet heti mukaan treeneihin, vaikka tarkoituksenani oli uutena vain katsoa ensimmäinen kerta sivusta. Arvatkaa kuinka moni koskaan antoi mulle mahdollisuuden selittää?)

Noiden kahdeksan vuoden aikana jalkapallosta tuli sen verran iso osa elämääni, että vaikken enää juurikaan pysty pelailemaan ilman pelinjälkeisiä kipuja, ryntään silti pallon perään aina kun se on mahdollista ja saatan hyvinkin yrittää lyödä omaa pomputteluennätystäni kesälomilla. Lisäksi kotona yksin ollessa paras tapa viettää yö on istua nojatuolissa, jättimäinen höyryävä kuppi kaakaota käsissäni, EM- tai MM-futista katsellen! Oikein tulee ikävä noita kesäiltoja... :)

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 20. luukku

Saisi moisia kauniita avaruustulia väreillä täällä meilläkin päin. Nyt, kun musta joulu näyttää mette-
mannostenkin puolesta vääjäämättä tulevan, voisivat tällaiset luonnon ilotulitteet piristää synkkää mieltä - vaikkakin tosin kai nämäkin lumen tapaan enimmäkseen kylminä öinä hiipivät esiin piiloistaan. Kyllä sitä nyt ollaan ujoja tänä jouluna!

Itse olen nähnyt revontulia kolmesti elämäni aikana. Ensimmäinen kerta ulottuu tosin muistikapasiteettini tuolle puolelle, sen verran pikkuinen olin ensimmäisellä Lapin matkallani. Toisella, ja sitä vastoin kaikista mieleenpainuvimmalla kerralla, taivas esitti aivan huikean valoshow'n ihan ikioman koti-Loviisan tähtituik-
keessa. Siitäkin kerrasta on tosin saattanut jo kymmenisen vuotta vierähtää, mutta muistan yhä pieniä filmipätkiä illasta. Ajoimme lapsuuteni parhaan ystäväni äidin ja veljen kanssa Loviisan Sahaniemeen myöhään illalla katsomaan vihreitä tulia aukealta paikalta. Muistan, miten mua melkein pelotti, kun valo kuvatunlaisesta viivasta poiketen levittäytyikin kuin valtavaksi hämähäkiksi yläpuolellemme. Jommalla kummalla aikuisista taisi olla jalka paketissa, ja yöllä myöhemmin ajoimme vielä maalaistaloon, jossa yövyimme ja jonka keittiön pöydällä makasi ihka aito kaadettu kokonainen hirvi paloittelussa. Sitä iltaa ja hajua en hevin unohda...

Kolmas kerta oli vain pieni vihreä valon häivähdys, jonka iskä mun kiusaksi väitti olleen vain vastaan tulevan auton ajovalot. Sitä valo ei todellakaan ollut, sillä eivät yhden auton ajovalot pysy puolta tuntia samassa kohdassa taivasta ja lepata... No kuitenkin, näin ikuisen haaveammattini (tähtitieteilijä) valossa täytyy todeta, että on noissa vaan jotakin pirun taianomaista! :-)

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 19. luukku

Alkavan viikon kunniaksi joulukalenterin luukku vie tanssin maailmaan. Kaivelin taas hieman nettiä, ja törmäsin tällaiseen hiphop-versioon tutusta joululaulusta. Harmi vaan, että lavalla oleva kaikki muu härpäke jättää tanssijat vähän piiloon. :(

Lisäksi laitan tähän alle vielä klipin Loviisan seudun tanssiopiston joulushow'sta, jota olin viime viikolla katsomassa ihan livenäkin. Tämän alla olevan pätkän koreografian on tehnyt se samainen siskoni italialainen tanssiopettaja, jonka Loviisassa tekemän tanssivideon linkitin aiemmin kalenteriin. Tarkka-
silmäinen voi huomata, että lavalla tanssiikin oikeastaan Italian lippu! ;-) Joka tapauksessa show oli aivan huikean energinen, ja oli mahtavaa, että muutama mieskin oli uskaltautunut mukaan. Ja joka siskoni tuntee, voi bongata hänetkin tanssimassa valkoisessa topissaan ja ruskeissa lettikiharoissaan pätkän oikeassa laidassa.

Kommentit kalenteriluukuista ovat muuten nekin yhä tervetulleita!

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 18. luukku

Tämä on yhä mun ensimmäinen ja viimeinen toiveeni jouluksi! Pian saisi alkaa lunta tuprutella, tai muuten alkaa tulla jo vähän kiirus. Enää muutama hassu päivä jäljellä jouluun ja vielä vähemmän loman alkuun!

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 17. luukku

Jouluunhan kuuluu tämä vaatimattomuus... ;-)

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 16. luukku

Huomenta! Tämän päivän luukun takaa löytyy vuoden paras joulubiisi! Vaikken erityisesti pidä näiden Putous-hahmojen tuotantokauden jälkeisestä kaupallistamisesta, olen ihan iloinen, että ikivanhoja joululauluja välillä vähän uudistetaan.

Kävin eilen kaverini kanssa kansallisteatterissa katsomassa Homo!-esityksen, joka oli hulvattoman hauska. Mitäpä muuta huippunäyttelijöillä varustetulta esitykseltä voisi odottaakaan? Tällä viikolla mulla on muutenkin ollut joka ilta jotakin spesiaaliohjelmaa. On ollut ihanaa viettää aikaa kivojen ihmisten kanssa rennoissa merkeissä, eikä ensi viikkokaan kovin ikävältä näytä. Vain pari hassua koulupäivää, ja sitten pääsee kotiin murun kanssa valmistelemaan joulua. Koska vanhemmat ovat vielä aatonaatonkin töissä, lupasimme me "nuoremmat" hoitaa kaikki leipomukset ja opetella myös laatikoiden teko. Joululahjojen puolesta ei stressistä ole tietoakaan, sillä kaikki lahjat ovat olleet hommattuna jo viime viikonloppuna. Odotan joulua niin kamalan paljon, että kammottaa tietää, miten nopeasti se sitten taas onkaan ohi. :(

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 15. luukku

Tämän päivän luukun tarkoitus ei ole mainostaa mitään, enkä siis ota noihin itse tuotteisiin kantaa, mutta mun oli vaan pakko lisätä tämä mahtipätkä. Siinä on hienosti keksitty hyöndyntää koirien eriäänisiä haukkuja, aivan mahtava temppu. Sääli, että tuollaiseen kokonaisen kappaleen "haukkumiseen" todella tarvitaan kahta eri ääntä useampaa nuottia, muuten olisin oitis lisännyt tämän tulevaisuudessa opeteltavien temppujemme listaan.

Meillä oli Finan kanssa maanantaina tähänastisen Agility Akatemia-uramme parhaat treenit! Fina oli ehkä pienestä tauosta johtuen todella innokkaalla päällä ja paahtoi hyvällä draivilla kerrankin loppuun saakka. Meillä kun yleisin ongelma on se, että mä tarvitsisin rautalankoja ja muita härpäkkeitä opetukseen, mutta Finan mielenkiinto loppuu repeat-junnaamisella. Maanantaina sain sen sijaan vetää yhtä ja samaa kohtaa varmaan kymmenkunta kertaa (viime kesäisellä liiton leirillä opitun saksalaisen käyttö tositilanteessa), eikä Finan into missään vaiheessa lyssähtänyt. Koska kuitenkin rakastan "sääli, että"-fraaseja, on sääli, että ajoin treeneihin yksikseni, eikä iskä näin ollen ikuistanut historiallisia harjoituksiamme liikkuvaksi kuvaksi.

Fina on muutenkin aika ihana - tai mistä kukakin tykkää. Siitä on tullut täällä Helsingissä asuessamme kuin mun varjoni. Se seuraa mua ihan joka paikkaan vessat ja suihkut mukaanlukien. Auta armias, jos vessassa käydessä tai aamupesuilla vessan ovi jää hieman raolleen, niin kohta se on jo sepposen selällään ja jokin ruskea kasa luikertelee jalkoihin taputtaen vuoroin hännällä ja tassuilla tum tum tum! Mutta se, mitä tapahtui Loviisassa pari viikkoa sitten oli jo aika höveliä. Olimme nimittäin siskoni kanssa saunassa, kun kuulin kylpyhuoneen oven narahtavan, ja olin varma, että äiti oli liittymässä seuraamme, vaan eipä ollut. Parin sekunnin päästä läpinäkyvän saunanoven toisella puolella törrötti taas se pirullinen ruskea kylppärihirviö, joka tirkistelee talon naisia. Hyi! >:) Houkuttelimme Finaa ryömimään oven alitse, minkä puolestaan Sara kuuli ja tuli näyttämään, miten äitimuori tekee itsestään hiiltyneen pannukakun, joka littanana siirtyy saunan puolelle ja kipuaa ihan ylälauteille niin kuin kuka tahansa supisuomalainen. Silloin kyllä pakostakin nauratti tuo ovelle hölmistyneenä äitinsä perään katsomaan jäänyt rusakkolapsi, ja tuli mieleen, että onkohan mitään paikkaa, minne nämä eivät meikäläistä seuraisi. Ainakaan vielä ei ole tullut vastaan.

Apinaparkin joulunkalenteri 2011 :: 14. luukku

Näitä näkymiä katsellessa (ja yhä edelleen valkoista joulua odotellessa...) tulee kamala hinku hypätä junaan ja vaihtaa maisemaa. Tosin samalla hinnalla pääsisi täältä jo melkein Espanjaan saakka reilaamalla, että taitaa joutua odottelemaan vielä jokunen hetki ja perustamaan pentutilin ohelle matkatili. ;-) Yhtään häpeilemättä tunnustan, että vihreää naamaa vilauttelen niille, joilla joulu joutuu Lapin talven ihmemaassa. Skeptisyyteni lumentulon suhteen taitaa jo alkaa paistaa läpi...

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 13. luukku

Mitäpä muutakaan saattaisi joulukalenterista Lucian päivänä paljastua? Äärettömän kliseinen ja varmasti joka iikalla jo korvista ja nenästä ulos tunkeva, mutta kaunis päivän teemalaulu ensin omana, sitten virtuoosin versiona. Ihanaa istuskella täällä Apinaparkissa kynttilän valossa jouluisten tuoksujen ympäröimänä ja viettää kavereiden kanssa rauhallista pikkujouluiltaa. :-)

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 12. luukku

 Huh! Viikonlopun joululahjaostosten jälkeen olen niin rättiväsynyt, etten jaksa raapustaa yhtään mitään. Nauttikaa tästä postaamastani lyhytfilmistä sillä aikaa, kun mä keräilen voimiani! :-)

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 11. luukku

Kotonaolon kunniaksi päätin julkaista viikon lopun kynnyksellä tällaisen Loviisassa kuvatun, siskoni italialaisen tanssiopettajan videon, jossa mies taiteilee tanssimalla ympäri kaupunkia. Meidän piti alunperin mennä Finan kanssa Kotkaan kauan odotettuun Elina Jänesniemen agilitykoulutukseen, mutta täällä me istumme kotosalla. Keskiviikkona tein nimittäin koirastani järkyttävän löydön.

Rapsuttelin likkaa soffalla, ja ihmettelin, että mitäs punaista turkin seassa vilahti. Kummastakin kainalosta löytyi pahan näköiset, peukalonpään kokoiset avohiertymät, joiden alkuperää sainkin hetken arvella. Ensin en keksinyt mitään muuta selitystä, kuin talvitakki, mikä tosin oli ristiriitaista, sillä sama takki on palvellut Finaa jo vuosia. Sitten koulussa yksi kaverini ehdotti valjaita, johon tokaisin, että eihän meillä valjaita käyte... Niinpä! Samalla hetkellä tajusin, että kummallakin viime viikkoisella pitkällä metsälenkillä molemmilla likoilla tosiaan oli valjaat päällään, jotka sitten ilmeisesti olivat noinkin pahasti hiertäneet. Olen kummissani, sillä Finalla olleet valjaat olivat Rillalla nuoruusiässä, eli kaiken järjen mukaan niiden pitäisi olla pikemminkin isot. On kuitenkin helpompi uskoa niiden hanganneen noin, kuin vuosia vanhan takin. Yhtä kaikki, koulutus jäi meiltä väliin, ja nyt loikoilemme vain kotona haavoja parantelemassa, lukemassa ja käärimässä viimeisiä joululahjoja pakettiin. :)

Tässä kyllä taas nähtiin, miten koirat eivät inahdakaan, vaikka pää olisi irti - tosin silloin olisikin ehkä jo vähän vaikea inahtaa. Finski painelee menemään ihan yhtä hulluna kuin aina, eikä edes haavanpuhdis-
tusoperaatiot vaikuta kirvelevän yhtään. Välillä vaan olisi parempikin, että kertoisivat, jos jostain kenkä puristaa... Tai valjaat!

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 10. luukku

Kai Simonin kissa on tuttu? Tuo sormella ammollaan olevaan suuhun osoittaminen on ehkä hellyyttävintä, mitä tiedän! Meidän kissamme ei onneksi kuitenkaan ikinä kiivennyt kuuseen, vaikka muuten maailman oudoin tapaus olikin. Vai saattoiko tuo kuuseen kiipeämättömyyskin olla yksi niistä outouksista - kaipa ne useimmat kissat sitten nimenomaan koristavat kuusen itsellään..?

Mulla on ollut täällä Apinaparkissa joulu(muovi)kuusi jo pari viikkoa, kuten ohikulkijat ovat saattaneet huomata. Koristeita en sentään ole vielä kaivanut kaappieni uumenista, mutta jouluvalot puussa toki kiemurtelevat. Tiedän, että on täysin sekopäistä pystyttää kuusi kuukausi ennen aattoa ja että joulu menettää merkityksensä ja mitähän vielä, mutta hei - mullahan on oikeastaan vain uusi valaisin, big deal! Ja sen valaisimen alta löytyy tälläkin hetkellä tällainen pikkuruinen joulutonttu, jolta - tiptaptiptap - ovat jo soihdut sammuneet. :-) Tämän kuvan perusteella uskoisin, että jahka koristeetkin etsiytyvät paikoilleen, ne saavat kyllä olla aika rauhassa...

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 9. luukku

Vihdoinkin tänne meidänkin suunnalle on tullut pikku pakkanen, ja sainpa viime viikonloppua sen kauan odottamani ensilumenkin - tosin vain ilmassa, maahan asti sekään ei ehtinyt. Mä olen kaikesta huoli-
matta yhä optimistinen. Kun muru lällättelee mulle mustan joulun tuloa, mä hiljennän sen aika nopeasti. :D Ja se kun aina vielä väittää, että mä olen pessimistinen...

Mutta asiaan! Mun mielestä tämä vanha Spede-pätkä oli aivan loistava. Tajuan täysin tuon naisen logiikan, ja saattaisin jopa itsekin väittää moista, jos oikein provosoituisin ja haluaisin pitkästä aikaa jankata. Silti, anteeksi vain siskot, olen kyllä enemmän Speden kannalla... Saisi vaan se pakkanen täälläkin laskea, ei kun nousta, ei kun häh? Nyt sekosin jo itsekin. Ehkä toivon sittenkin vain pakkasen
k i r i s t y m i s t ä...

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 8. luukku

 Muistaahan kaikki koiranomistajat hommata karvaisillekin kakaroille paketit? :-)

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 7. luukku

Lähestulukoon puolet suvustani on Pohojammaalta, joten tällaanen Duudsoni-kama nasevine verbaalisine sylkäsyynehen ja totta kai maan parahaine murteheinehen puree meikälääseen. Alakouluikääsenä se puri jopa niimmaan paljon, että molin harmissani siitä, etten ite ollu Pohojammaalta, ja yritin opetella muutta-
mahan kaiken puheeni kyseesen aluehen murtehelle. Lähimmät tutut voivat ny varmasti huomata, että missio ei koskaan saavuttanu päämääräänsä, mutta sisäänen pikkukatkeruus kytee yhä. On muuten hupaasaa, että toisen vanhempani suku puhuu maan hauskinta ja toisen vanhemman suku (ja myös moon itte puhunu piänenä) puolestahan yhtä ruminta murretta. Tänään siis kotkalaasia miesiejä yhtään lyttäämättä Apinaparkin joulukalenterin luukussa komeelee kunnianosootus äiteen puolen suvulle ja Österbottenille! Kyllä tämä vaan on komiaa!

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 6. luukku

Hyvää itsenäisyyspäivää! Juhlapäivän kunniaksi haalin Youtuben arkistoista jotain perin suomalaista, ja tuossahan se on. Aika svengaava kipale ja mahtavaa mainosta rakkaalle Isänmaallemme. :D

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 5. luukku

Löysin jälleen netin uumenista musiikkia, tällä kertaa vähän aidompaa laatua. Nuo loppukommentit ovat itsellenikin niiiiin tuttuja. Aina lapsena laulamaan pakotettuna voin syvällä rintaäänellä sanoa, että laulun loputtua kaikki aikuiset odottivat vain lisää, eivätkä lakanneet tuijottamasta ennen kuin heille rautalangasta väännettiin, että nyt laulu on ihan oikeasti loppu. :D

Joululla on erityisen suuri merkitys lapsille, mikä on helppo ymmärtää, kun miettii, miten taian- ja sadunomainen rooli sillä on. Kouluissa ja päiväkodeissa joulujuhlanäytelmiä valmistellaan viikkoja, joskus jopa kuukausia ennen h-hetkeä, ja aattona puolestaan ainakin meidän perheessä lapset laitettiin aina tonttuilemaan pukin tullessa. Se se vasta oli kamalaa. Jotta ansaitsi joululahjat, vuodenaikaisen kiltin käytös ei riittänyt, vaan lisäksi piti myös istua joulupukin sylissä ja laulaa luritella jokin joululaulu. Sen jälkeen piti lukea jokavuotinen jouluevankeliumi ääneen ja toimia vielä lahjanjakajana. Onneksi nykyään sisko (nuorempana meistä) joutuu hoitamaan lahjanjakopuuhat ja lukemaan evankeliumin, vaikka muistelisinpa, että viime vuonna sisko laittoi pahan kiertämään ja nakitti homman pokkana mummille. :D Pukkiakaan ei kyllä sen puoleen ole enää vuosikausiin näkynyt, mutta onneksi hänen kätyrinsä ovat aina muistaneet käydä pudottamassa paketit kuusen alle aatonvastaisen yön aikana. Ja ainakin tänne Apinaparkkiin he ovat jo osan tämänvuotisistakin lahjoista levitelleet kuusen alle...

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 4. luukku

Tämä joulukuun ensimmäinen viikonloppu lienee se suosituin pikkujouluviikonloppu, ja mikäli juhlarutiinit on hoitanut huolella, voi näin adventtisunnuntain kunniaksi olla hieman heikohko olo. Toivottavasti kovin monelle ei kuitenkaan aivan yhtä huonosti käynyt, kuin linkittämäni videon työporukalle. Muuten saattaa olla, että mielenterveyssyistä joutuu ottamaan varhaisjoululoman ja pidentää sitä kenties pääsiäiseen saakka. ;-)

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 3. luukku

Joulutortut ovat yksi niistä jouluun liittyvistä asioista, joita ilman ei olisi joulua. Se ei tosin ole kovin erikoista, sillä sama pätee kaikkiin muihinkin jouluun liittyviin asioihin. Itse en kyllä ole torttuja koskaan yhtä negatiivisina nähnyt, kuin tämän Radio Rockilta lainaamani kuunnelman henkilö, mutta tulikuuma hillo on kyllä toisinaan äärimmäisen ärsyttävä lisä, kun haluaisi mussuttaa jo viidettä torttua ennen kuin ensimmäinenkään on tarpeeksi jäähtynyt...

Tänään Apinaparkin väki viettää pikkujoulua Loviisassa. Ohjelmassa on piparin tuoksua, kenties myös tonttujen juoksua (karvaiset tonttunikin luovat silmänsä ylös taivaisiin, mutta eivät taatusti taivaan vaan uunipeltien tähdenlentoja odotellen), mutta joulu ei ole vielä siinä. Lisäksi tarvitaan tölkkikaupalla glögiä ja tietysti uunituoreita tähtitorttuja luumusilmien kera. Muun talvitunnelman saralla näyttää kuitenkin pahasti siltä, että meidän on tyydyttävä pelkkään virtuaalilasketteluun Wii-konsolin avulla. Pulkkamäkeen ei vieläkään pääse, mikäli siis ei ehdoin tahdoin halua tehdä ahkiostaan muoviraastetta. Sääli.

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 2. luukku

Tadaa! Nyt voi tulla hieman ärsyttävää settiä, mikäli sattuu jo valmiiksi pännimään. Nimittäin joulukuun toinen vain on mun päiväni, ja niinpä Apinaparkin joulukalenterin kakkosluukku onkin omistettu maailman itsekkäimmin minulle itselleni. :) Kyseessä on siis vuotuinen "nimipäiväni", jota ei oikeasti ole olemassakaan. En oikeasti tiedä, mikä vanhempiani vaivasi, kun laittoivat lapselleen niin lyhyen nimen, että siitä ei saa edes hienoa allekirjoitusta. Toisaalta porukat huomasivat virheensä ja yrittivät kumota sen nimeämällä siskon tuplasti pidemmällä yhdistelmänimellä... Pienenä olin uskomattoman katkera äidille nimeni valinnasta, kunnes kuulin, että se olikin iskän keksimä, ja musta se taas on kamalan söpöä. Että isi antoi minulle nimen! :-) Olen nähtävästi tuleva monsterivaimo, kun luulin, että tällaisissa asioissa naiset aina jyräävät...

Periaatteessa Bean nimipäivää kaiketi monet viettävät tammikuussa, kun Saksassa on jonkin vastaavan nimen merkkipäivä, mutta oman perheen kesken olemme aina viettäneet nimippariani ruotsinkielisen nimipäiväkalenterin mukaan Beatan ja Beatricen nimipäivänä eli juurikin tänään. Juhlaglögit ja joulutortut saa tulla popsimaan Loviisaan huomenillalla, kunhan ilmoittaa etukäteen. :)

Tein viime vuonna kalenteriluukun samasta aiheesta, joten en aio selostaa samoja asioita uudelleen. Suosittelen kuitenkin vuodentakaisen merkinnän läpivilkaisua, sillä olin aikonut kirjoittaa nimestäni enemmän, kunnes sitten epäonnekseni muistin käyttäneeni aiheen jo viime vuonna. Vaikka niinhän se viinikin paranee vanhetessa! ;) Tein kuitenkin lisätutkimuksia, ja löysin vähän lisäinfoa. Sen lisäksi, että Bea-nimi luikertelee juuriltaan matkaajaan tai ammoisia aikoja sitten kuolleeseen kieleen, se voi tarkoittaa myös siunattua ja pyhää tai onnea, onnentuojaa ja onnellisuutta. Tuon hengellisen termistön suhteen olen varmaan tuottanut Taivaan Porukoille pettymyksen, kun erosin vain vuoden rippikoulun jälkeen kirkosta, mutta onnellisuuden osalta henkilökuvaus osui mielestäni oikeaan. Mä olen aika perusonnellinen, ja vaikka äiti mun hirviökakarana aiheuttamien traumojen jälkeen tuskin sitä uskoo, olen myös loppujen lopuksi hyvin vähään tyytyväinen. Paitsi, jos kyseessä on jäätelö, sillä vähästä jäätelöstä tulee ainoastaan paha mieli.

Lopuksi vielä Jim Carreyn avausfraasi biisimuodossa. Tänä päivänä lahjonta on sallittua! ;)

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 1. luukku

Joulukuu on täällä! Vaikka joihinkiin kolkkiin täällä Suomessakin on tässä aiemmin jo eksynyt muutama lumihiutaletta muistuttava jalkarätti, en ainakaan minä ole vielä henkilökohtaisesti ensilunta tänä vuonna saanut ihastella. Siitä syystä päätin ottaa joulukalenterin avausluukuksi tällaisen netin uumenista löytämäni biisin "Cold December", joskohan tällä saisi herätettyä Herra Pakkasen...? Artisti oli mulle itselleni entuudestaan tuntematon, mutta kuulosti sen verran hyvältä, että kehtasin linkittää kappaleen tänne ja omistan sen yhdelle maailman tärkeimmistä ihmisistä, rakkaalle Pepille, jonka kanssa juttelua ikävöin joka päivä. Toivottavasti myös joku lukijoista saa tästä yhden uuden nimen omalle musiikkitaivaalleen!

Apinaparkissa joulukuun avaus tapahtuu jokailtaisella glöginjuontirituaalilla murun kanssa soffalla telkusta tulevaa joulukalenteria (kai sieltä joku sellainen tulee tänä vuonna - toivottavasti Tonttu Toljanteri! ;)) vahdaten. Tänä vuonna lupaan yrittää pitää Apinaparkin joulukalenterin säännöllisenä ja joka päivä päivittyvänä. Onneksi on olemassa postausten ajastus, eikä kukaan tätäkään luukkua aukaistessa aavista, kuinka kauan aikaa sitten mä olen tämänkin raapustanut... ;) Myös kommentteja ja palautetta luukuista otetaan ilolla vastaan!

Riemukasta joulukuun alkua kaikille, ja kinkut ja kankut ristiin, että seuraavien 24 päivän aikana vedestä tulisi edes loskaa! Minun pukin pitää tulla porojen vetämällä reellä! - ai mutta tietysti lentäen. No, haluan mä itsekin pulkkaan, eli lunta tupaan vaan! :-)

Narskujuustoa ja muita suomalaisuuksia

Heippulis. Panin tässä merkille, että sen jälkeen, kun yhdistin Apinaparkin ja Hapsutassu.comin eli toisin sanoen oman ja koirieni blogin, se oma blogini on jäänyt aika sivuun. Silloin harvoin, kun jaksaa vaivautua kirjoittamaan, tulee väkisinkin joristua koirista, koska niiden kanssa nyt sattuu ja tapahtuu enemmän kuin itseni kanssa, joka muutoin vain kotona istuksin. :) Pian kuitenkin koittaa joulukuu ja sen myötä Apinaparkin joulukalenteri aukoo paitsi päätään, myös luukkujaan, joten muut pulinat on pakko ehtiä hoitaa pois päiväjärjestyksestä ennen sitä. Tällä kertaa mulla onkin aika laaja aihe tuloillaan, eli jos on laiskalla tuulella, kannattaa luovuttaa lukemisen suhteen heti näin kättelyssä.

Nimittäin: Viimeisen vuoden aikana olen oppinut yhtä sun toista omasta kulttuuristani ja Suomesta yleensä. Tai en oikeastaan ole oppinut varsinaisesti mitään uutta, mutta olen oppinut näkemään suomalaiset perinteet ihan uudessa valossa ja arvostamaan niitä. Ja kas vain, kehen syyttävä sormi osuu - rakkaaseen miesotukseeni. En pidä ajatuksesta, että kirjoittelisin toisten tai omia yksityisasioitani noin vain anonyymeille ihmisille, sillä mielestäni ihmisten ei tarvitse tietää minusta asioita, joita he eivät kuitenkaan kasvotusten kysele. Kirjoitukseni ymmärtämiseksi on kuitenkin oleellista tietää, että ukkelini ei siis ole suomalainen. Koska hän on muualta, eikä ihan mistään läheltäkään, olen saanut vähintäänkin triplakiksit kaikista suomalaisista juhlapäivistä ja tyypillisyyksistä saatuani olla tekemässä niitä toiselle tutuksi.

Loviisan Hautausmaa 24.12.2010 klo 00:00

Suurimman innostuksen valtaan mut saavat nykyään kaikki suomalaiset juhlat, vaikka ne ovat toki aina olleet mulle tosi iso juttu. Useimmat juhlat tulee vietettyä koko perheen voimin, mikä on itselleni tosi tärkeää, sillä silloin fiilis on aivan eri - varsinkin kun sekä minä että ukkelini olemme loppujen lopuksi aika perheihmisiä. Esimerkiksi viime joulun, joka oli vasta kolmas tapaamisemme, vietimme koko perheen ja isovanhempien kera Loviisassa kaikkien jouluperinteiden mukaan, ja silloin vasta tajusin, miten super-
hienoa onkaan herätä aamulla jouluruuan tuoksuun, viedä kaikki paketit kuusen alle, saunoa, syödä, jakaa ja avata lahjat, katsoa Joulutarina ja mennä keskiyöllä hautausmaalle viemään kynttilät. Olin niin ylpeä kaikista noista "tylsistä, vuodesta toiseen samoista" asioista koostuvasta tapahtumaketjusta. Nytkin oikein tässä kirjoittaessani kierrosmittarini lähtivät rullaamaan, kun mietin, että kohta se on taas kaikki edessä! :)

Sama perinteiden esittely päti myös pääsiäisen ja juhannuksen suhteen. Siinä missä viime juhannuskin vietettiin mökillä reilun kymmenen sukulaisihmisen kanssa perheperinteitä, kuten juhannusolympialaisia ja -saunaa sekä shamppanjavaellusta ylläpitäen, pääsiäisenä olimme vain kahdestaan Turussa, mutta sielläkin varmistin, että sunnuntaiaamuna ukkelini sai herätä etsimään suklaamunia ympäri kämppää. En tosin ole varma, saiko hän siitä yhtään niin paljon iloa, kuin mun sekopäisyyden seuraamisesta, mutta ainakin mä olin elementissäni. :D

Juhannusolympialaisten naurattaja: Kolmijalkajuoksu

Toinen Suomi!-asia, joka on ehdottomasti nostanut osakkeitaan entisestään on luonto. Vaikka olen joka syksy ollut haukkana menossa sieni- ja marjametsään ja aina ollut vähän sellainen poikatyttö-luonnon-
lapsi, tänä vuonna kanervikossa kykkimiseen käytetty aika on ollut vähintään kolminkertainen. On ollut huippukivaa opettaa, mitkä sienet ovat syömäkelpoisia, ja kaikessa innossani olen vapaapäivinäkin ajellut Loviisaan ihan vain sienestämään koirien kanssa. En edes halua ajatella, kuinka moni huokailee voi jessusta tämän kuullessaan, mutta eipä se paljon mua kiinnostakaan. :) Olen hurjan kiitollinen siitä, että vanhempani ovat aina antaneet mun rellestää rapakoissa niin paljon kuin sielu sietää. Että tattis vaan! ;) Myös suomalaisia ruokia, kuten karjalanpiirakoita tai "narskujuustoa" lakkahillon kera on ollut mukava maistatuttaa, vaikkakin välillä on ollut vähän noloa, kun tässä eurooppalaisten ruokakulttuurien sekoituksessa on joutunut ihan miettimään, että mitäs näitä suomalaisia ruokia onkaan...


Ensi viikonloppuna onkin pikkujoulu, jolloin lupauduin iskän kotiinkuljetukseksi lauantaiaamuna firmansa pikkujoulujen jälkeen. :D (Koiraihmisen pakollinen välikommentti: Nyyh! Messari!) Onneksi tosiaan herra B on täysin ihastunut Loviisaan, ja sinne sukkulointi perheeni luo on hänellekin aina mieluista. Niinpä suunniteltiin juhlistavamme siellä siskoni kanssa pikkujoulua. Ja joka ei mua tunne tietäköön tämän jälkeen, että mä olen maailman mukavuudenhaluisin kotihiiri, joten mun ihannepikkujouluni koostuu klubien sijaan kimpalla tähtitorttujen ja piparien leipomisesta, glögin juonnista ja lautapeleistä. Pulkkamäki jäi viime vuonna testaamatta, ja ainakin toistaiseksi sinne pääsyä pitää vielä olosuhteiden valossa lykätä...

 

Tämä kuva on viime viikonlopulta. Näyttää kyllä juhannuskuvalta.

Akateeminen vartti lyheni videolla

Edellisestä kunnon agilitypostauksestani taitaa olla kulunut pieni ikuisuus, joten lienee korrektia rustata taas jotakin ylös. Niin pysyn ainakin itse kärryillä sen suhteen, että missä mennään. Koko syksyn ajan olemme aika pitkälti käyneet kerran viikossa ainoastaan kalliissa huippuvalmennuksessa Oreniusten Agility Akatemiassa, toki muutamista HurHan ja Loviisan omatoimitreeneistäkin olemme saaneet nauttia. Aikaisemmin luulin, että huippuvalmennus on ainoastaan huipputason harrastajille, mutta onnekseni olin väärässä! Akatemiatreenit ovat olleet maailman parhaita, vaikeimpia, rankimpia ja opettavaisimpia, eikä iso raha ole todellakaan mennyt kankkulan kaivoon (paitsi niiden muutaman kerran osalta, kun en päässyt paikalle enkä edes myytyä vuoroa kenellekään...). Välikysymys: Haluaako joku ilmoittautua kiinnostuneeksi ostamaan 20e kertavuoron aina sellaisissa tilanteissa, jos tarvitsemme tuuraajaa?

Olen koonnut yllä olevaan videoon koosteen syksyn treeneistä, ja olen kieltämättä tyytyväinen. Näen, miten Finan juoksutapa on omani muuttuessa palannut pentuajan nopeaan pantterijuoksuun päin, ja etenemisnopeutemme näyttää suhteellisen hyvältä. Enää en myöskään häpeä niin paljon omaa juoksemistani, sillä koulutuksen aikana olen löytänyt sellaiset kummalliset kapistukset kuin jalat, ja niiden käyttöönotto on ollut yllättävän kivutonta. Vaikkei tyyli mitään pikajuoksijan pinkomista vastaakaan, juoksen kuitenkin paikoin lujempaa kuin koirani, ja se on jo aika hyvin. Kuluneen treenikauden kerma-
kakkua koristavat tietysti kaikki ne kummalliset termit (esim. niisto-persjättö, jaakotus, päällejuoksu ja vastakäännös), joiden kohdalla Juha on useammin kuin kerran naurahtanut, kun on kieltänyt mua tekemästä jaakotusta ja mä kysyn, mikä se ylipäätään on. :D

Akatemian ensimmäinen "lukukausi" on nyt takana, mutta voin ilokseni ilmoittaa meidän yhä olevan Juhan oppilaita. Jopa vanhempani ovat nimittäin nähneet muutoksen (iskäkin tulee jopa vapaaehtoisesti seuraamaan treenejä, vaikka nykyään pääsisin jo täysin omin avuin paikalle !! o.O) ja sponsoroivat heti perään toisen kauden. Jahuuu! Toooooisaalta näen kyllä utareenpäät ojanpohjalla. ;) Mun usuttaminen huipputreeneihin Finan kanssa kun ilmeisen oletettavasti hidastaisi pennunhankintaa... Logiikkahan tuokin!

Tulevana sunnuntaina Juhalta saadut opit pääsevät jälleen tositoimitestiin, kun tämä parivaljakko yrittää kolmosiin nousua Porvoossa. Pitäkäähän meille tassusormia pystyssä ja kommentoikaa filmiä! Niin ja ukkoskuvaani saa yhä äänestää kuvakisassa (myös vaikka jo kertaalleen olisitkin niin tehnyt)! ;) Äänestääksesi klikkaa tästä ja sitten plus-merkistä. Danke schön!

Myöhästyneet pelleilyt

Meillä oli kuun alussa Loviisan seudun koirien järjestämä tokopäivä, jonka kouluttajina toimivat Riitta ja Pekka Korri. Koirakot jaettiin kahteen eritasoiseen ryhmään, ja ryhmien kouluttajat vaihtuivat päittäin koulutuksen puolessa välissä. Homma toimi pääasiassa niin, että kukin ehti valita pari-kolme liikettä, joihin halusi neuvoja, ja sitten kukin kävi osaajan opissa vuorollaan.

Jos olen rehellinen, tarvitsimme Finan kanssa ehdottomasti eniten apua seuraamiseen - kuinkas muuten -, mutta koska likan tokomotivaatio ei sattuneista syistä alun alkaenkaan ole mitään paimenkoiratasoa, aloitimme jäävistä liikkeistä. Oikeastaanhan meillä on kaikki alokasluokan liikkeet kasassa, ja jo pari kertaa olen yrittänyt ilmoittautua kokeeseenkin, mutta se, mitä tarvitsemme lisää, on nimenomaan motivaatio. Tähän meille ehdotettiin takapalkkaa (palkka maassa koiran nähtävissä), ja heti paikan päällä kokeillessa pienen spanielin moottorit hurahtivat käyntiin aivan eri tavalla! Takapalkka on hyvä vinkki koettakin ajatellen, sillä silloin palkan voi vain jättää kehän ulkopuolelle ja suorituksen jälkeen yhtä lailla vapauttaa koira sinne.

Mutta voih. Meidän vapaahyppy on harmillinen. Koska itselläni on kotona vain agilityhyppy, olemme harjoitelleet liikettä lähes yksinomaan sillä, ja silloin hyppy onkin Finan satavarma liike. Kuitenkin oikealla tokohypyllä kokeiltaessa likka tulee heti hypyn jälkeen esteen viereen omalle puolelleni seisomaan. Neuvoksi saatiin jo vanha tuttu palkka kauas esteen taakse niin, että koira oppii hyppäämään kauemmas vähentäen estelinjan ohi tulemisen riskiä. Tiedän kuitenkin, että parempi apu olisi ihan oikeasta tokoesteestä omalla pihalla... Laitetaan "to do"-listalle!

Iltapäivän puolella otin vain pieniä ja helppoja liikkeitä. No myönnettäköön, että en ihan, sillä en voinut olla kysymättä, mitä mieltä he olivat Finan seuraamisesta. Kommentti oli, että kyllähän se vierellä tulee hallitusti koko ajan, mutta ei vaan pidä katsekontaktia. Perusasentoja ja askelluksia meidän tulee kuitenkin vielä vahvistaa, sillä niissä likka tuppaa jäämään vinoon.

Yleisellä tasolla kouluttajat kertoivat samat tuiki tärkeät jutut kuin viime vuonnakin - sen, että koiralle treenien ja kokeen välillä ei saisi olla minkäänlaista eroa. Myös kokeessa vastaan tulevia liikkeiden välisiä siirtymiä tulee harjoitella, ja jos lämmittelee koiraa kokeeseen, niin sama täytyy tehdä myös treeneissä. Identtisyys ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki tokotreenit pitäisi aina vetää kilpailunomaisesti. Pointti (ja miten loistava sellainen!) on enemmänkin siinä, että jos koiran kanssa treenataan vain yksittäisiä liikkeitä, joiden jokaisen jälkeen se saa palkan, on äärimmäisen epäreilua koiralle vaatia kaikkien liikkeiden palkatta putkeen suorittamista kokeessa. Tällöin kun koko kuvio on uusi ja outo, ja mitä luultavimmin jännittynyt ohjaaja on itsekin uusi ja outo, koirakko menee kokeeseen yrittämään käytännössä täysin harjoittelematonta suoritusta.

Kaikista hienointa on kuitenkin se, että kun olen pitkään arastellut tällaisiin "isompiin koulutuksiin" osallistumista sylikoiran kanssa, kouluttajat ottavat epäilyksistäni huolimatta meidät tosissaan. Nykyään tuntuu jopa siltä, että Finan pelletokosta oikeasti tykkäävät muutkin kuin minä itse. :)

Mainosta!

Osallistuin Rajalan kuvakilpailuun, ja koska tiedän, että tätä blogia lukee parituhatta lukijaa kuukaudessa, tiedän tämän toimivan myös äärimmäisen hyvänä mainoskanavana. :-) Mikäli siis yhtään säväyttää, klikkaathan linkkiä, ja äänestät kuvaani + -ikonia klikkaamalla. Jos ei säväyttämisellä, niin edes säälillä - tuota kuvaa varten tarvitsin nimittäin yli 900 täysin mustaa kuvaa ja 45 minuutin ukonilman kyttäilyn!

Kiitos kaikille! :-) http://www.nrj.fi/kilpailu/rajala-kuvakilpailu/?s=fb&id=8848

Melankolian riemut

 

Syksyn lomat on nyt lusittu, ja se ottaa vähän päähän. Silti ehdin hoitaa sekä huvin että hyödyn olemalla ensin alkuviikon töissä karaten sitten loppuviikoksi Turkuun kullan kainaloon ja jälleen kerran sieni-
metsälle. :) Tänä syksynä olenkin kunnostautunut sienestyksessä. Ukkelin kanssa ollaan kerätty sellaiset rapiat 11 litraa ja Loviisassakin on tullut kykittyä kuuden litran verran. Sääli, ettei niitä kaikkia voi vetää napaan tuoreeltaan... Mutta onpahan lievää omavaraisuutta talven varalle! Niin ikään sääli, että Suomesssa omavaraistaloudessa eläminen ei ihan helppo nakki, vaikka kovasti niin toivoisinkin. Miltä ruoka maistuukaan, kun sen eteen on ensin tehnyt puoli päivää töitä... :-) Wau.


Mulla on nykyään vähän vaikeaa tämän blogin kanssa. Aikaisemmin pidin itsekin kirjoituksistani, kun sain niihin sujautettua omannäköistäni huumoria, mutta nykyään kirjoitukseni ovat aika kuivia perustekstejä, joiden jälkeen mietin: "Mitähän niin erikoista tuossakin oli, että siitä piti kertoa?" Yhdessä vaiheessa harkitsin jopa poistavani blogin kokonaan, mutta kokemuksesta tiedän, ettei se tulisi olemaan kovin kestävä ratkaisu sekään. Totesin joskus jossakin äidinkielen esseessäni, että toisinaan elämä näyttää kauniimmalta paperilla (tai näytöllä), ja siksi juuri haluan kuitenkin kirjoittaa. Ainakin hapsutassu.comilla on mulle itselläni suuri merkitys. Sen kautta voin nostaa elämästäni esiin pienempiäkin kohokohtia ja fiilistellä niitä taipuvin sanakääntein. Jostakin syystä vaan tuntuu, että nyttemmin sanakäänteet ovat olleet vähän hukassa, ja suurin osa kirjoituksistani jäävät salaiseen arkistoon keskeneräisiksi luonnoksiksi.

Melankolisella tunnelmalla jatketaan. Muutamaa postausta alempana mainitsin agiputken päässä näkyvää valoa pentusuunnitelmien suhteen, mutta perun sanani. Aivan mahtavalta vaikuttanut yhdistelmä täydellisellä ajoituksella höystettynä ei toteudukaan, joten olen taas lähtöpisteessä. Lisäksi tämä "pikkueste" - iskäkin eräältä nimeltään - on osoittanut verrattaisia kasvun merkkejä, mikä tarkoittaa sitä, että taistelu ei tule olemaan helppo. Olen niin kyllästynyt lapselliseen inttämiseen, mutta mitä muita vaihtoehtoja jää, kun yrittäessäsi avata kunnon keskustelua toinen avaa television ("Ai kappas! Uutiset!") tai vaihtaa aihetta kuin ei kuulisikaan. Kasva tässä nyt sitten aikuismaiseksi. :) Muutenkin alkaa tämä "taivaallinen täysi-ikäisyys" ottaa aivoon, kun tähän asti siitä on ansainnut vasta velvollisuudet. Mihin jäi päätäntävalta ja itsenäisyys? Harmillista, ettei mitkään jäsenmaksuja innokkaana keräävät liitot aja tällaisia yksilön asioita perhetasolla... Miten olisi oma tahdonläpiajaja?

Miten joku voi sanoa "ei" tällaiselle?!

Mulla on huomenna vapaapäivä. Tuntuu aivan uskomattomalta! Tokihan tässä on viikonloppuja ja lomaa tullut ja mennyt, mutta niille on normaalisti aina yo-vihkoja (älkää käsittäkö väärin, siis mähän oikeasti rakastan niitä!), projekteja tai mitä tahansa muuta. Nyt olen kuitenkin lisäksi sen verran flunssaisessa kunnossa, että sunnuntain agilitykilpailutkin uhkaavat jäädä väliin. Näkymä melkein vetää vakavaksi - voiko sitä ollakaan tekemättä mitään? Nincs probléma! Osasin varautua kunnolla, ja siksipä laukusta löytyykin uskonnon kirja, jota voi ainakin selailla paremman puutteessa... Lopetan tähän nörttiin möläytykseen, jonka vahingossa ajattelin ääneen. En sanonut sitä. Enkä tule toteuttamaan.

Okei okei mä tunnustan...

Tunnustuksen saaneen pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa

2. Antaa tunnustusta kahdeksalle bloggaajalle

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Mä en yleensä perusta tällaisista ketjuhöskistä, etenkin kun edellisen (100 faktaa) kohdalla näännyin jo ennen puoliväliä... Mutta koska sain haasteen sekä Henniltä että Emmiltä, niin kait se on annettava periksi! Kiitos vaan siis tästä... :D Sen verran kuitenkin luistan velvollisuuksistani, etten haasta ketään. Saavat lukijat läiskiä haasteella itseään, jos siltä tuntuu. ;)


Tunnustukset:

1) Olen lähettänyt muutaman kuukauden sisällä yhteydenottoja liki kahdellekymmenelle eri koirankasvattajalle.

2) Vihaan shoppailua, jonka vuoksi harrastankin kerta heitolla koko vaatekerran uusimista kerran pari vuodessa. Useimmiten seruaavana päivänä uudet vaatteet kuitenkin inhottavat, enkä ymmärrä, miksi tuhlasin rahani niihin.

3) Kulutan rahojani ainoastaan koiriini ja poikakaverille menoon, ja pyrin säästämään joka palkasta suurimman osan. Lisäksi kerään vieläkin pikkurahat säästöpossuun, ja ne nauravat mulle pankissakin, kun vien jättimäisen Tiimari-possuni sinne (joka muuten täysinäisenä helpostikin kerää kymmensent-
tisistä reilut 40e, että naurakoot vaan)!

4) Olen maailman totaalisin jätskihirmu. Mikään itsekuri ei auta, jos jääkaapissa on Pingviini Lakritsijäätelöä. Lisäpaljastus: Jos jäätelöpaketti pitää jakaa toisten kanssa (MITÄH!?!), varmistan veitsellä kaivelemalla, että ne isoimman lakukönsät löytää tiensä minun kuppiini.

5) Kun olin pieni, en osannut nauraa. Hörisin kuin hevonen, ja äiti kielsi tekemästä niin, kunnes oppisin nauramaan kunnolla.

6) Odotan ruotsin ja saksan ylioppilaskokeita innolla. Mun mielestä ne yo-vihot on kivoja puuhavihkoja, joita on kiva väkertää harjoitukseksi, ja teen ne aina heti kun saan käsiini. :D

7) Joudun mitä suurempiin ongelmiin "ei"-sanaan kykenemättömyyteni vuoksi. Näin parina esimerkkinä joka viikko soitteleva tyyppi, joka tietää mun seurustelevan eikä ymmärrä, etten halua tavata, sekä kaikenmaailman lisääntyvien projektien alle kuoleminen.

8) En osaa sotkea, mutta silti kämppä on aina kuin mikäkin läävä. Milloin koirat tulevat, milloin sisko, milloin iskä... Ja sama tapahtuu mun huoneessa Loviisassa! Niin ärsyttävää.

Koiria joka varpaalle

 

Johan oli viikonloppu! En tiedä, olenko koskaan tehnyt yhtä uuvuttavaa - vaikkakin tietysti hyperhauskaa - reissua! Olisin varmaan nuukahtanut jo puolivälissä, ellei karvainen matkakumppanini olisi ollut niin born-to-be-a-traveler. Jälleen saa olla ylpeä luppakorvasta!

Ennen kuin lähdimme reissuun, kävimme kuitenkin hieman vielä agilitaamassa. Lauantaina hurautin heti aamusta treenikentälle, jossa meillä oli LSK:n agilitymestaruuskisat. Kisamenetelmä oli tänä vuonna hieman erilainen - voittaja valittiin kahden radan yhteenlasketulla tuloksella ja luokkaeroja tasoittamassa olivat aikatasoitukset. Mä osallistuin sekä Finan että Sara-mummon kanssa, ja kolmelta radalta neljästä tuli nolla. :) Ainoastaan Saran kanssa tuli hylky, kun lähdin radalle ennen lähtölupaa (kuulin, kun tuomari käski odottamaan, mutta kuulin sitten ilmeisesti jonkun toisen ihmisen antavan lähtöluvan, sillä tuomari ei sitä ollut antanut :D). Ensimmäisellä radalla emme sijoittuneet tiukan aikatasoituksen takia, mutta hyppyradalla äiti ja tytär olivat molemmat palkintopallilla - Fina kolmosena ja Sara perässä nelosena. Kokonaiskisassa olimme Finan kanssa kolmansia. Aikatasoitus teki sen, että kaksi nollaa tehnyt möllikoira oli suoraan voittaja, vaikka olisi ollut kisaavia hitaampi. Tämä oli reilu peli, ja näinpä voiton veikin Roope-mäyris. Palkintojenjaossa tuli myös pieni yllätys, kun mut palkittiin "Fair Play" -kunniapalkinnolla, kun käskin itse laittaa sen varaslähdön suoraan hylyksi. Jalkapallossa noihin fair play -kortteihin on tottunut, mutta kerta se on ensimmäinenkin, kun agilityssä semmoisen saa! :D

LSK:n agilitymestarit 2011

Kisojen jälkeen hyppäsimme sitten Finskin kanssa bussiin ja köröttelimme vajaat neljä tuntia Tampereelle. Likka oli neitsytmatkallaan todella reipas. Alkumatkan Fina kurkki ikkunasta ulos korvat hörössä ja kohta sitten jo nukahti viereiselle penkille kerälle. :) Bussikuski oli muuten aivan ihana! Hän ei ottanut koirasta mitään maksua ja kertoi heti, missä on pidempi pysähdys niin, että ehdin ulkoiluttaa koiran. Oikein kaikkien bussikuskien kuningas! Perillä meitä vastassa olivat Miikku ja Priima, Miikun lyhytkarvaversio puolivuotiaasta bordercolliesta. Priima oli ensimmäistä kertaa isossa kaupungissa, ja vitsit, miten lunkisti ja rinta rottingilla se otti kaiken kaupungin vilskeen. Sen sijaan mä ja Fina oltiin sen verran poikki, että aika nopeasti Lempäälään päästyämme sammuttiin kainalokkain vuodesohvalle. (Miikun kommentti aamulla: "Olitte aika lutusen näkösiä siinä soffalla - Fina nukku siinä jossain kerällä ja sulla oli käsi väännetty johonki ihmeasentoon, niinku se olis ollu poikki." :D)

Aamulla kävin Finan kanssa kävelemässä vähän tilaa ympäri, ja läpsä oli aika ihmeissään lehmien huudellessa hyviä huomenia laitumelta. Muu porukka alkoi ilmaantua puolenpäivän tienoilla. Miikun sijoituspentu Kiri tuli ensin, valloitti allekirjoittaneen ja pissasi ilosta alleen. Sitten tulivat Rillan siskot Pimu ja Hopsu, sekä Veeti-veli, joista kahta viimeisintä en ollutkaan nähnyt sitten pentujen luovutusiän. :) Loppujen lopuksi meitä ihmisiä oli tusinan pintaan ja koiria saman verran. Siinä oli yhdessä talossa hulina ja vilinä, kun yksitoista koiraa yrittivät nappailla meidän ihmisten ruokia ja Priima ja Kirikin vielä painivat keskenään. Finalla vaikutti olevan ainoastaan viiden sekunnin ilokliimaksi, kun kauheiden bortsujen sekaan tupsahtivat Pimun cavalierkätyrit ("Jee! Minunlaisiani!"), mutta pian nekin muuttuivat ihan tyhmiksi. :) Likan koko olemus huusi: "Mamma! Ota noi kaikki hirvitykset pois!" - varsinkin kun vielä Veeti-hurmuri, jolle naisia oli tarjoilla joka tassulle, iski silmänsä juuri pikku rusakkooni.

Kotimatka taittui enemmän tai vähemmän koheltaen junalla ja kahdella ratikalla. Multa olisi varmaan palanut käämi heti alkumatkasta, mutta onneksi Fina nukkui vaan koko junamatkan, vaikka lemmikki-
vaunu oli kattoa myöten täynnä kissoja ja koiria, eikä siellä kulkenut yhtään ilma. Kymmeneltä olimme molemmat jo niin rättiväsyneitä, että nukahdettiin melkein istualtamme. Onneksi nyt on koeviikko, niin on aikaa nukkua univelkoja pois. :)

Kuten osasin odottaa, Miikulla käynti vain pahensi pentukuumetta, ja tällä hetkellä kiikarissa onkin yksi varteenotettava tuleva pentue aivan ihanteellisista linjoista. Yritän haalia itselleni penskan kyseisestä yhdistelmästä, mikäli pieni este, jota iskäksikin kutsutaan, saadaan potkittua pois tieltä. ;) Ja jos tämä suunnitelma ei mene läpi, seuraava otollinen aika pennunotolle on vasta vajaan kahden vuoden päästä, jos mielii pärjätä edes joten kuten kirjoituksissa. Onneksi asian suhteen ei ole miiiiikään kiire vielä... Ja lisätietoja on turha udella, niitä ei tipu! ;)

Pentukuumetta...

 

 Syksy on täällä! Vihdoinkin! Olen niin maan syksyihmisiä, kuin olla voi. Ei tarvita kuin kostea metsäpolku ja kymmenin eri värein koristellut lehtipuut, ja mä olen elossa. Viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa ukkelin luona Turussa ja koska marjat olivat viimeistään nyt vaihtuneet yksijalkaisiin kukkahattutäteihin, päädyimme sienimetsään. Lopputuloksena meillä oli seitsemän litraa suppilovahveroja, joiden kanssa muuten pakersinkin sinä päivänä yli kuusi tuntia putkeen... Olen siis todellakin elossa!

...On kylläkin ihme, että olen elossa, sillä autokoulu on onnellisesti ohi, kumpikin koe läpäisty ensimmäisellä yrittämällä ja neitsytmatkatkin on jo tehty niin Loviisassa, Helsingissä kuin niiden kahden välisellä pätkälläkin. Itse asiassa tänään lievällä "omalomalla" olisin halunnut lähteä käväisemään Porvoon Mustissa ja Mirrissä, mutta mulle jätettiin vain äitin auto, jota en ole vielä testannut ja jossa ei valitettavasti ole sitä ihanan autuasta automaattivaihteistoa. Huoh... Olisihan mun pitänyt tietää, ettei iskän auto ole koskaan vapaana. Sillä saatoin oikeasti näyttää varmalta kuskilta! :D

Mulla on pieni agilitymasis. Ei todellakaan meidän kykyjen osalta (miten voisin angstata näin upeasti alkanutta syyskautta?!), mutta koska en löydä mitään hyviä kisoja ennen marraskuuta. Kaikki on juuri vääränä päivänä tai jossain huitsin nevadassa. Ainoat tulevat skabat meillä on huomenna Loviisassa, kun lähdemme puolustamaan viimevuotista Loviisan Seudun Koirien agilitymestaruutta. Tänä vuonna tosin ei meillä taida olla kovin kummoisia mahkuja pystin uusintaan, mutta niin mammailijoita emme ole, ettemmekö ainakin yrittäisi!

Toinen koiramasis koskee jälleen kerran pentuasiaa. Musta tuntuu, että joka tuutista oikein tuupataan pentua (olisikohan syy siinä, että olen ollut kyselemässä pentuja joka puolelta :p), ja sitten kuitenkin tuntuu niin vaikealta päättää, mikä olisi oikea aika naperon tuloon. Välillä raha-asiatkin mietityttävät, mutta onneksi siihen on olemassa lääkettä. Hommasinkin puolelle syyslomalle kokopäivätöitä niin, että
ei tarvitse koko vuotta kesätyöpalkalla elellä. :) Onneksi äiti lupasi sponsoroida sitten aikanaan pennun ostohinnan, niin saan minä vaan keskittyä niihin tonnikuluihin! Katsotaanpa, niin kohta täällä jo on taapero pureksimassa vastaremontoituja seiniä... Lähden nimittäin huomenna seuramestisten jälkeen Miikun luo yöksi, ja sunnuntaina sinne tulevat kaikki Rillan siskot ja veljet. Tiedän, että joko siellä tulee itkut tai sitten pentukuume kasvaa, kun surffaillaan Miikun kanssa pentusivuilla, mutta tunnekuohu tulee varmasti olemaan suuri.

Nyt tämä tyttö lähtee suihkun kautta lukemaan saksan kokeisiin, ja tietysti lierolaisten kanssa harjulle. Miten musta muuten tuntuu, että Sara on viikko viikolta vaan suloisempi ja suloisempi?! Voi yhden kerran, kun se ei olisi semmoinen räksyttäjä, niin se ei asuisi enää päivääkään Loviisassa, vaan mamman kanssa Stadissa!

Erinomainen viikonloppu

 

Kuva (c) Lotta Allén-Ollas

Olenpas laiskimus. Ajattelin nimittäin taas kerran jysäyttää pelkät tulokset pöytään ja jättää sen sukkelammat sepustukset sikseen. Eilen kävimme Helsingissä agittelemassa ja tänään sitten taas toistaiseksi viimeisen kerran näyttelyssä Porvoossa. Kummassakin saavutimme tavoitteemme, nimittäin kisoista lähdettiin hakemaan toista LUVAa ja näyttelystä oltaisiin tyydytty laatuarvosanana erittäin hyvään. Kummassakin meni oikeastaan lopulta pikkuisen vielä paremmin. B-radan toiseksi viimeistä estettä ilman olisimme nyt jo kolmosissa, mutta päätimme pitkittää vielä nousua. Olisihan se ollutkin aikamoista nousta kuukauden sisällä! ;)

 

Tänään sitten käväistiin Porvoossa, ja nyt se on sitten varmaa: näyttelyinnostus on mun osaltani ohi. Fina oli upea vaaleista silmistä ja nenästä huolimatta ja sai lopulta ensimmäisen ERInsä avoimesta luokasta. :) Erin saaneita oli kuitenkin sen verran, ettei sijoituttu, enkä itsekään olisi kyllä sijoittanut meitä. Liikkeissä Fina oli aika hidas lahna, vaikka kuulemma hyvät liikkeet olikin. :) Kumminkin etäisyys edellä olevaan kasvoi koko ajan, ja Fina oli lähinnä oma itsensä: kulki jätkämäisen rentona vailla uljasta ryhtiä. :D No, tässä kuitenkin tulokset ja näyttelyarvostelu! Onpa muuten outoa, kun ERI onkin punainen eikä vaaleanpunainen enää...


agilityrata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe -2,23 :: tuomari Martti Salonen :: tulos 0 :: sijoitus 2./9 :: LUVA
agilityrata :: ratavirheet 5 :: aikavirhe -0,52 :: tuomari Martti Salonen :: tulos 5 :: sijoitus 3./9


Porvoon koiranäyttely, tuomarina Jukka Kuusisto :: AVO - ERI :: Luustolta ja kooltaan sopiva rubynarttu. Hyvä pää ja ilme. Selässä hieman pehmeyttä. Hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautuneet takaraajat. Hieman pehmeä turkki. Liikkuu hyvin.

Kirje sinulle.

Rakas muru,

onnea synttärinäsi. Olisit nyt jo kolmevuotias, iso tyttö kuin mikä! Kesä tuli ja meni, mutta tänä vuonna mökillä oli tavallista hiljaisempaa. Ei ollut kuraisia laitureita, ei vesipedon ininää taikka naapurin pojan kanssa heilastelua. Voi kuule, Onni kävikin sua etsimässä juhannuksena. Noutajapoika oli kovin ihmeissään, kun löysi vain kaksi luppakorvaa. Ja ajatella, Saralla oli vielä juoksukin, ja silti miekkonen etsi vain ja ainoastaan sua. Taisit todella viedä pojan sydämen, sinä rietas puolirepolainen, joka et vesileikeiltäsi ehtinyt kosijalle edes silmääsi vinkata.

No, olit säkin mukana mökillä juhannuksena. Enhän voinut jättää sua kotiin. Lupasin, että pääsisit kesällä taas kirmailemaan vapaana mökin rannoilla ja metsissä, mutta kulta. Anna anteeksi, en voinut tehdä sitä. Olen liian heikko päästääkseni sinut pois kokonaan, ainakin vielä. Sen sijaan saan katsella sinua aina yöpöydälläni. Ja näin synttärisi tultua kaivoin käsiini sinä päivänä parturoimani hahtuvat, ja nuuhkin niitä nenäni täyteen. Itkin yhtäjaksoisesti koko iltapäivän, kun saatoin pitkästä aikaa haistaa sinut, mutten kuitenkaan voinut koskettaa. Niinpä sinulla on nyt täällä Apinaparkissa oma pöytä, jolta vartioit mua ja tekemisiäni kynttilänliekin loisteessa.

Voi, kunpa elämä vain olisi aina reilua. Ensimmäistä kertaa olen nyt syksyllä tuntenut syvää katkeruutta siitä, miten epäreilusti sut otettiin multa. Olit niin mun sielunsisko, toisinaan oltiin semmoisia äidin inhokkeja kumpikin, ja silloin painuttiin vaan metsään kahdestaan. Nyt mulla ei ole ketään kapinakaveria. Kohta mulla tulee olemaan ajokorttikin, ja oltaisiin voitu mennä ihan mihin vaan, ja käydä Miikullakin useammin. Mutta ei. Ja koska tiedät, että olit mulle paras ystävä ikinä, tuskailen joka päivä uuden pennun oton suhteen. En haluaisi pentua, kun ei siitä kuitenkaan mitenkään saa sua, ja kuitenkin kaipaan sun tuomaasi vipinää. Jos vain sä olisit yhä täällä, ei olisi mitään mietittävää, vaan voitaisiin vaan mennä viipottaa. Nyt se on vaan mun mieleni, joka mennä viipottaa.

Kävimme reilu kuukausi takaperin Miikun luona pitkästä aikaa, ja siellä tapahtui jotain aivan mystistä. Menin sisälle, ja Beda tuli esiin - turkki leikattuna ja pörröisenä. Kun se istui siinä lattialla selkä muhun päin ja mä rapsuttelin sitä, luulin hetken rapsuttelevani sua. Beda oli ihan kuin sä! Pystyt korvatkin ja kaikki. Samalla lailla hiljaisesti läsnä...

Kulta. Vietä kiva synttäripäivä! Tuon sitten niin monta kakkua mukanani, kuin kuluu vuosia ennen kuin tulen perässä. Rakastan sua!

Persjättöyhdistelmien käyttöönotto ja muuta agilitaamista

Vitsivitsivitsi!! Eilen oli parhaat treenit ikinä! Juha oli tehnyt tällä kertaa hieman lyhyemmän radan, joten ensinnäkin kykenin ensimmäistä kertaa oikeasti muistamaan estejärjestyksen. Lisäksi se sisälsi pari tosi hyvää paikkaa kokeilla aikaisemmissa treeneissä opittuja niksejä, ja niinpä niin ikään ensimmäistä kertaa uskalsin ujuttaa takaakierto- ja niisto-persjättöjä jo ihan omaan alkuperäiseen ohjaussuunnitelmaani. Kun vielä Finskillä oli muutaman tylsän päivän jälkeen hirveän hyvä vire päällä, olivat ainekset supertreeneihin kasassa. :) Listaan tuohon radan alle taas vaikeat tai muuten erikoiset ja uudet kohdat, sekä niihin liittyvät Juhan neuvot tai omat niksini...

1 - 2 - 3 :: koira meni ekalla yrittämällä puomin sijasta putkeen. tämä siksi, etten tikannut sitä kakkoselta keskemmälle, vaan putki oli suoraan koiran juoksulinjalla. kun tikkasin Finan vähän oikealle kakkosen jälkeen, sujui moitteetta!

3 - 4 - 5 :: koiran ollessa puomilla tein persjätön ja juoksin edeltä kepeille auttamaan sisäänmenon nopeaksi.

5 - 6 - 7 :: keppien päässä valssi, koiran heitto kutosen takaakiertoon, ja samalla persjättö kutosen edessä kohti seiskaa. toimi heti ja superisti! :)

13 - 14 - 15 - 16 - 17 :: neuvo oli jäädä odottamaan putken ulostulosuun ja hypyn 14 puoleen väliin, ja koiran tullessa käteen lähettää se takaakiertoon, vetää hypyn yli, lähettää uudestaan hypylle 15 takaakiertoon ja samalla tehdä persjättö esteen edessä. näin koira oli mun oikealla puolella hypylle 16 lähetettäessä (koira takaakiertoon kuvassa näkyvän numero 16 puolelta), joka meni jotakuinkin näin: takaakiertoon lähetys oikealla kädellä, niisto hypyn yli vasemmalla ja sitten persjättö ja koira putkeen oikean käden puolelta.

20 - 21 :: A:lta tullessa (ohjaaja sisärataa) koiran lähetys takaakiertoon oikealla kädellä, taas niisto(!?) hypyn yli vasurilla ja samantien persjättö ja täysiä sisärataa pitkin loppuun.


Kun lopulta olimme käyneet radan kokonaan läpi korjauksineen, Juha kysyi: "Otatteko alusta vai tuosta keppien jälkeen?" Mulla revähti reisi jo heti alkutreeneissä, mutta oinaana hammasta purren sanoin ilmekään värähtämättä, että alusta tietysti, ja lopulta vedimme koko radan kerralla puhtaasti muiden ryhmäläisten aplodien saattelemana. :)) Kannatti vetää! Vielä lopuksi Juha painotti, että mun on opittava näkemään kohdat, joissa mun on jäätävä odottamaan Finaa ja kohdat, joissa taas pitää painaa pää kolmanteja jalkana koiraa vedättäen. Siinä mulla on vielä petrattavaa, mutta oon niiiiin tyytyväinen, että kerrankin uskalsin alunperinkin ottaa meille uusia, ns. riskiohjauksia, ja vielä onnistuttiin niissä! Kyllä sen nyt huomaa, miten ohjaus vaikuttaa koiran nopeuteen... En edes malta odottaa ensi viikon treenejä!


Lopuksi on kuitenkin ihan pakko latistaa tunnelmaa itseään ruoskien. Meninpäs liikuntatunnille revähtäneellä reidellä, joka "ei tuntunut niin pahalta", ja nyt saa sitten linkuttaa ja tursotella kylmägeeliä mielin määrin. Niinpä tämän päivän HurHan treenit on pakko jättää väliin. :( Pienet lapsukaiset, tässä seuraa tärkeä opetus x 2: Jos kerran painotat kaikille agilityn olevan täyttä urheilua, valmistaudu ja lämmittele treeneihin niin kuin muihinkin urheilutreeneihin kuuluu. JA! Älä varsinkaan mene revähtäneellä raajalla liikkumaan vielä lisää. Soo soo ja kukas se sieltä peilistä kurkistaa... :P

Tiedonjyviä itutorilta

Kun pari vuotta sitten marisin ja valitin asuvani pienessä perslävessä nimeltä Loviisa, en voinut kuvitellakaan nykytilannetta. En voinut arvata, että ihana pieni Loviisa olisi tarttunut muhun pitkillä juurilla, jotka välillä jopa kuristavalla otteellaan saisivat mut ikävöimään kotia. Näin muualla asuessa sitä missaa sopivasti kaikki pikku kaupungin huonot puolet, ja ajoittaisilla vierailuilla saan sitten nautiskella pelkistä positiivisista vaikutuksista. Miten ikävöinkään sitä rauhaa ja hiljaisuutta! Iltalenkkejä koirien kanssa, kun tuntiin ei vastaan saattanut tulla yhtä ainoaa ihmistä.

En olekaan koskaan oikein kertonut kotikaupungistani. Se on pieni suuri kylämäinen kaupunki 100km Helsingistä itään, asukkaita reilut 15 000 ja huhun mukaan pinta-alaa enemmän kuin Helsingillä, Vantaalla ja Espoolla yhteensä. Mutta suuri osa siitä onkin sitten metsää taikka peltoa. :) Loviisassa on oikeastaan vain yksi suurempi keskustan läpi ajava katu, jonka risteävillä teillä usein hihitellen valitellaan paikallista ruuhkaa. Itse keskikeskusta on jotakuinkin neliökilometrin sisälle heittämällä mahtuva torin ja puistojen muodostama kokonaisuus, jossa nuoret ajavat, no, ympyrää ja jonka voit kulkea läpi tapaa-
matta neljää ihmistä enempää. Asukkaista reilut 40% on ruotsinkielisiä, joten kielipäätäkin voi kehittää helposti, mikäli on ajatukselle avoin. Näin ollen Loviisassa muutenkin suhteellisen vähäinen lukiolais-
joukko jakautuu vielä rankasti kielen mukaan omiin lukioihinsa, ja entisessä lukiossani opiskelijoita on hyvällä tuurilla sellaiset 75 - eli vain yksi ryhmä joka vuodelle. Tästä aiheutuu sekä hyötyä että haittaa, mutta se on myös syy, miksi välillä ikävöin kotilukiotani. Se oli toisinaan kuin toinen koti ja perhe.

Viikonloppuna Loviisassa järjestettiin vuotuinen Loviisan wanhat talot -tapahtuma (entinen Wanhassa wara parempi), jonka voisi sanoa olevan vanhojen talojen korjausmessut. Toisin sanoen toista kymmentä taloa avaa ovensa vierailijoille, joita tulee joka puolelta Suomea. Pieneen kaupunkiin tulee äkkiä hieman vipinää ja käsityöläiset kojuissaan luovat aivan erityistä tunnelmaa, joka on ainoastaan pakko kokea. Itsekin siis suuntasin kaverini Neten kanssa kaupungille katsomaan, kuinka kaupunki panee parastaan. Siinä sivussa tuli tehtyä hieman kirpparilöytöjä ja vetäistyä masut täyteen kaupungin parhaassa ravintolassa - thaimaalaisessa nimittäin!

Loviisaan liittyy mun kohdalla nykyään myös pieniä rutiineja. Kun menen viikon päätteeksi kotiin, ensimmäinen asia, jonka haluan tehdä, on mennä kauppaan. Ihan tavalliseen markettiin. Kun on ensin päivätolkulla tuijotellut vieraiden ihmisten naamoja ratikassa, kaduilla, busseissa...sitä haluaa aivan ekaksi moikata tuttuja ihmisiä, joita on koko marketti täynnä. Tällaisilla pienillä asioilla täällä pidetään mieli tasapainossa, täällä anonyymilandiassa.

Ennen kuin eilen lähdimme iskän kanssa taas ajelemaan kohti Apinaparkkia, kävin Sara-mummon kanssa lenkillä ihan kaksistaan. Suuntana oli tietty takapihaltamme nouseva harju, ja mummokoira sai erioikeuden kulkea koko matkan vapaana. Tuulimyllyn juurella pelailimme vähän palloa, ja voi, miten melkein-vanhus taas nuortui! Harmittaa, ettei sitä voi oikein ottaa pysyvästi mukaan Helsinkiin - olisi vähän rankkaa ja stressaavaa pienelle vanhalle sydämelle.


Sain juuri kokattua itselleni päivän ensimmäisen aterian ja vähän siivoiltua sotkuja, ja seuraavaksi vuorossa olisi hieman telkun töllötystä ja sitten kevään yo-kirjoituksiin lukemista. Tällä viikolla olisi tavoitteena aloittaa jo seuraava kirja, mutta saapa nähdä. Parempi se kuitenkin on lukea näin vähitellen hyvissä ajoin, kun sitten keväällä ei kuitenkaan lukulomaa tipu. Sain onneksi tiputettua tästä jaksosta espanjan pois, sillä päätin olla kirjoittamatta sitä ja muutenkin olin kurssilla ihan pihalla. :) Nyt mulla on siis viikossa kolme kympin aamua, mutta yritän ainakin yhtenä niistä herätä lukemaan...edes vähän! Tällä viikolla sallin kuitenkin vielä löysäilyn, sillä odotan vaan perjantaita ja ukkelin tapaamista pitkästä aikaa! ♥

Yksi kolmasosaa

Nyt on sitten ensimmäinen kakkosnolla plakkarissa! Mitään pidempää sepustusta en jaksa nyt tähän hätään väsätä, mutta sen verran voin sanoa, että helle teki kyllä tehtävänsä. Kaksi ensimmäistä starttia menivät hirveäksi haahuiluksi ja siten myös hylyiksi, mutta kolmas kerta toden sanoi - ihme kyllä! Ja ykkösluokan tapaan hypäriltä taas se eka nolla... Kaarroksia oli, mutta se ei haittaa. Muihin ratoihin peilattuna on ylipäänsä ihme, että koira juoksi koko radan... Ja nolla on kuitenkin aina nolla! ;)

Olimme Kivikon kentällä Helsingissä jo yhdentoista maissa, vaikka ensimmäinen starttimme oli vasta kahden jälkeen, ja koira oli kyllä aika puhki vaikka viileässä boksissa saikin loikoilla. :) Tämä siksi, että pääsimme ihanaisen russeli Roopen ja ohjaajansa Katin kyydissä, kun he debytoivat aamulla viralliset kisat. Ja hienosti he sen tekivätkin! Nollat eivät todellakaan ole kaukana! :-) Iso kiitos vielä Katille ja muulle retkiseurueelle!

Tässä vielä tulokset:

agilityrata :: ratavirheet HYL :: aikavirhe HYL :: tuomari Minna Räsänen :: tulos HYL
agilityrata :: ratavirheet HYL :: aikavirhe HYL :: tuomari Minna Räsänen :: tulos HYL
hyppyrata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe -0,66 :: tuomari Minna Räsänen :: tulos 0 :: sijoitus 2. :: LUVA

Back in business

Back in business - literally! Taas ollaan Apinaparkissa ja sekamelskaelämä jatkuu lukion, kodin ja ♥:n välillä pallotellen. Stressittömyys, jonka tavoittelusta jo aikaisemmin mainitsin, on alkanut hienosti. Olen ottanut tavoitteeksi tehdä kaikki työt mahdollisimman lyhyessä ajassa ja reilusti ennen deadlineja pois alta, jotta koulujutut pysyvät järjestyksessä, eikä tule viime hetken hikipisaroita. Lisäksi ne kuuluisat ajotunnit olen vihdoin saanut alulle, vaikkakin harrastan vielä kengurubensaa... ;) Tyypillisin ajo-open fraasi on ehkä: "Jarru, jarru, jarru...Jarru. ....Nyt sä et painanut jarrua ja mä jouduin jarruttamaan." :DD Ehkä mä vielä jonain päivänä kuulkaa ajan itse kisoihin! Tai kuten äitini sekosi sanoissaan ja totesi: "Kyllä susta vielä oppilas saadaan..."

Sitten taas koira-asioihin. Meillä on päällä tehokuuri vireen ja nopeuden suhteen. Viretreenit menevät Finalle, juoksutreenit minulle... ;) Kuten ehkä vaativuudesta saattaa jo arvata, yllä on meidän ensimmäisten Agility Akatemian treenien rata keskiviikolta. Oli kyllä melkoista kiemuraa... Mä ja Fina tosin junnattiin jo heti toisella esteellä, kun kolmoselle käännyttäessä Fina karkasi aina laajalla kaarroksella selän taakse lähti nuuskimaan A:lle. Muutamalla terävällä haltuunotolla sain naperoon kuitenkin vauhtia, ja pääsimme jatkamaan matkaa. Veikkaan, ettei kovin moni jaksa mitään yksityiskohtaista sepustusta, joten kirjaan vain itselleni ylös ne vaikeimmat kohdat sekä Juhan vinkit niihin.

10 - 11 - 12 :: kympin takaakierto putken puolelta kympin ja yhdentoista puolessa välissä haltuun vastakkaisella kädellä, ja kun koira on hanskassa, sitten oikealla kädellä heitto takaakiertoon ja taas vastakkaisella kädellä nenästä kiinni ja putkeen.

12 - 13 - 14 :: heti, kun koira lukitsee putken, ohjaaja juoksee vedättämään puomille esteen 13 vasemmalta puolelta (otin ensin oikealta ja takaaleikkasin puomille, mutta Juhan neuvolla sain ainakin sekuntin ajasta pois ja koira veti täysiä!)

16 - 17 :: ajoissa lähetys takaakiertoon, puolivalssilla koira esteelle 17 (muuten koira ajautuu jo hyppykaaressa seuraavan esteen takapuolelle)

24 - 25 :: pussilta täysillä takaakierto-persjättö -yhdistelmä esteelle 25 - Tämän saimme Finan kanssa ensimmäisellä yrittämällä täysin nappiin! Saimme jopa kaikkien ryhmäläisten aplodit. :)

Juha on huippukoutsi! Ehdottomasti parasta on treenien haastavuus ja se, että virheen jälkeen analyysi, syy ja parannusehdotus tulee kuin apteekin hyllyltä oli tilanne mikä tahansa - ja neuvot ovat aina juuri sinulle ja omalle koirallesi. Lisäksi Juha on vaativa, mitä nimenomaan tarvitsen saadakseni hyvän draivin. Kun vielä pääsimme testaamaan opittua (ja mä jatkoin juoksemisen opettelua ;)) HurHan torstain treeneissä, saimme aivan huippunopean vauhdin. Mun pitää vaan oppia unohtamaan kaikki se varmistelu ja vetää täysillä ja riskillä. Maltan tuskin odottaa ensi viikon treenejä!

Seksto-nollat

Nollatulos - CHECK :: Serti - CHECK :: Jotain superia - CHECK !!

Takana on elämiemme, sekä Finan että minun, ensimmäinen kunnon kisaviikonloppu ja varsinainen tournee. Takana on kuusi starttia, jotka jakautuivat kahtia lauantaille ja sunnuntaille Lempäälään ja Haminaan. Takana on kuusi starttia, joista viisi kakkosluokassa. Takana on kuusi starttia, eikä yhtään ratavirhettä.

Eilinen päivä oli mahtava. Äiti, Fina, Sara ja minä olimme Lempäälässä agikentän laidalla jo kahdeksan jälkeen valmiina nousemaan kakkosiin. Vain muutamaa juoksuaskelta myöhemmin vastaanotimme sertin nollavoitolla ensimmäisellä yrittämällä, ja tunsimme olomme höhläksi. Mitäs nyt? Kisapäivä venyikin suunniteltua pidemmäksi, iltaan asti, jolloin sitten debytoimme tokaluokan ihanan kiemuraiset radat (vihaan suoria)! Niistä ensimmäisellä juoksin koiran päälle ja toisella unohdin radan niin, että kentän laidallakin kuului: "NO NYSSE UNOHTI RADAN!" :D Näistä huolimatta kumpikin oli lopulta kuin ihmeen kaupalla nollatulos sekuntin yliajalla. Vaikka luvat jäivät harmittavasti omien kömmähdysteni päähän, pokkasimme silti myös toisen ja kolmannen sijan - siis yksi kutakin. Täytyy myöntää, että hieman alkoi pystirivistöä katsellessa naurattaa, että Fina meni sitten ja toteutti tyypillisen "collect them all" -kehotuksen. :-)

Illalla ajelimme sitten mökille Haminaan seuraavaa koitosta varten. Hapsutassut olivat tapansa mukaan ratkiriemuissaan päästessään mökkirantaan pulikoimaan ja mummin jalkoihin kerjäämään kurkunpalasia. Koska tokaluokkalaisia lellitään, ei meidänkään tarvinnut tänä aamuna herätä siipikarjan kiekumiseen, vaan aamupäivällä ehti hyvin pulikoida vielä vähän lisää. :)

Haminassa niin ikään radat olivat kertakaikkisen ihania. Ei liian helppoa, muttei liian vaikeaakaan. Ylitsepääsemättömäksi osoittautuivat ainoastaan ihanneajat. Ensimmäisellä radalla kyseinen killerilinja tosin alittui täpärästi, mutta tällöin ei palkintopaikkaa herunut - eikä siis luvaakaan. Jälkimmäisillä tuli kummallakin himpun verran yliaikaa, mutta Fina teki hienosti ja tarkkaa työtä. Voin vihdoin luottaa siihen, että koira menee ja todellakin suorittaa kaikki esteet, ja näin voin keskittyä täysin omaan liikkeeseeni. Agiradalta irtosi kolmas sija ja hypäriltä viikonlopun toinen nollavoitto!!

Finan nimi on nykyään Jack, ja tässä on hänen pottinsa viikonlopulta :-)

Oli aivan älyttömän huipelia lähteä reissun päälle ja tavata tuttuja ihmisiä siinä samalla. Mennessämme poikkesimme Rillan kasvattajan, Miikun, luona, ja kisakatsomoon sain sankat sukulaisjoukot. Kiitos kaikille yösijoista ja ruuista! Ennen kaikkea kiitos kuuluu kuitenkin äidille, joka kuljetti ja kannusti koko ajan! ♥ Ja superhyper kiitos itse päätähdelle, koirakon tassuvastaavalle, joka tykitti kuusi nollarataa peräkkäin! Liekö kukaan tuntee termiä seksto-nollat, mutta nyt semmoinen piti luoda. Vähän vielä vipinää kinttuihin, niin alkaa niitä luviakin tulla. Tuomarin sanoja lainaten: "Vähän pitää vielä pistää tassua toisen eteen, tai tulee kolmosluokassa paha mieli." Totta puhuen siellä ei ole mitään tsäänssejä, kun nyt jo tekee näin tiukkaa. :D

Fina jaksoi upeasti koko reissun, mutta kyllähän sitä oltiin lopulta aika naatteja molemmat :-)

Tässä vielä tulokset lauantailta Lempäälästä:

agirata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe -8,34 :: tuomari Johanna Wütrich :: tulos 0 :: sija 1. :: LUVA => 2.LK
agilityrata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe +1,11 :: tuomari Heini Viitaniemi :: tulos 1,11 :: sijoitus 3.
agilityrata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe +1,61 :: tuomari Jari Tienhaara :: tulos 1,61 :: sijoitus 2.


Ja tässä tulokset tältä päivältä Haminasta:

agilityrata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe -1,01 :: tuomari Tuija Kokkonen :: tulos 0 :: sijoitus 5.
agilityrata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe +2,65 :: tuomari Anne Savioja :: tulos 2,65 :: sijoitus 3.
agilityrata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe +0,15 :: tuomari Anne Savioja :: tulos 0,15 :: sijoitus 1.

Toko night fever

Finan ehdoton lemppari (ja vahvuus!) on estehyppy (omistaja on noussut suoraan sängystä :-)

Auts. Ei auta itku markkinoilla, mutta onneksi agi, toko ja näyttelyt auttavat treenikuumeeseen! Menin tosiaan minkä lie aivopierun seurauksena ilmoittamaan Finan Porvoon koiranäyttelyyn 11.9. ja tällä hetkellä kärsin valtavasta tokohuumasta. Sairastun tähän perinteiseen tokokuumeeseen vähintään kerran vuodessa elokuun ensimmäisten päivien aikana, kun seuramme järjestää täällä Loviisassa tokokokeen, jossa tulee aina toimittua talkoolaisena (ja johon olen luvannut osallistua jo kolmena vuonna...). Tänä vuonna ajattelin kuitenkin pidentää tätä kuumetta, sillä lisäsin kisakalenteriimme jo varteenotettavia tokokokeita loppusyksylle. :) (Niin, meillä on kalenteri tuolla otsikkokuvan linkissä, näittekö?! Sinne ei kyllä mitään bileitä ilmaannu, vaan koiratouhuja:)) Eihän me olla tokoiltu nimeksikään, mutta alokasluokan liikkeet kyllä osataan - seuraamisia lukuunottamatta.

Finan merkki parin treenikerran jälkeen kuukausi sitten

Finan loistava merkki tänään - huomatkaa sen intopomppu: "Juu mä osaan tän, se menee justiin näin!"

Ja vaikka korkeintaan avon liikkeitä tullaan harjoittelemaan kisamielessä, on hauskaakin hauskempaa harjoitella erikoisvoittajaluokan liikkeitä pikku spanielin kanssa. Tavoitteena on, että ei-tokokoira Fina ei välttämättä osaa alempien luokkien liikkeitä, mutta näyttää isoille paimenkoirille, miten se niin kamalan vaikea ruutu oikein tehdään! Ruutu olikin Rillan lemppari aina, eikä Finakaan kovin masentuneelta kyllä näytä... :)

Tässä tällaista videospämmiä, joka tulee jatkumaan alkuviikosta. Huomennahan me siis pakkaamme kimpsut ja kampsut takakonttiin ja lähdemme kohti lauantaisia Lempäälän kisoja, ja käymme samalla reissulla moikkaamassa Finan Bamse-veikkaa Porvoossa ja Miikkua ja bortsulaumaa maalla. Sunnuntaina auto puolestaan starttaa Haminaan. Jos ei viidellä startilla nousta kakkosiin... No, enpäs sanokaan. :)

This is life! ja muuta syötävää

On kerran korvapuusteja, jotka nopeasti päätyvät imperfektiin. Kuva © B. Ghimire

Terpparallaa taas! Heti alkuun täytyy todeta, että mitään varsinaisesti maailmanmullistavaa sanottavaa mulla ei ole, kunhan halusin tulla esittelemään, miten makunystyröitä oikein lellitään! :-) Ollaan nimittäin tässä muutaman päivän aikana vietetty keittiössä ja marjapuskissa enemmän aikaa kuin laki sallii. Pääasiassa luonnon antimien kohtalona on ollut päätyä suoraan kädestä suuhun, mutta eilen lähdettiin oikein tarkoituksenmukaisesti hakemaan ruokaa pöytään. Suunnitelmissa oli kotoa lähdettäessä hakea vähän vadelmia piirakkaa ja nokkosia keittoa varten, mutta kuinkas kävikään. Littoistenranta yllättikin oikein toden teolla, kun parin puun juurella oli ennennäkemättömän julmetusti kantarelleja!

Muruakaan ei säästelty, kun Suomen luonto päätti lahjoittaa meille koko päivällisen kaikkine ruokalajeineen aivan jälkiruokaan saakka. :-) Niinpä nokkoskeiton ja sienikastikkeen jälkeen saimme nauttia makoisasta vadelmapiiraasta, ja tänään aamulla väsäsin punaherukoista vielä kerroskiisseliä. Eilinen päivä meni kuin hujauksessa, mutta mikä mieluisinta, missään vaiheessa ei tullut mietittyä sekuntiakaan mennyttä tai tulevaa. This is life!

On jokseenkin huvittavaa ja tietysti ilo olla läsnä, kun iso (pieni) mies normaaliin päiväuniaikaan kiemurtelee paikoillaan ja jankkaa, että haluaa "VADELMIA!!" eikä nukkua - niin kauan kunnes mä annan periksi ja lähdetään metsään. No ei kyllä tarvitse kauaa houkutella. :-) Pahoin (hyvin) pelkään, että tänäänkin päädytään ainakin nokkospuskiin, nimittäin sama laulu oli heti aamusta... :D

Lopuksi haluaisin vielä sen verran vedota kaikkiin arvokkaisiin kahteentuhanteen kuukausittaiseen vierailijaan, että ettehän roskaa meidän Suomea. Metsistä on iloa viimeistään siinä vaiheessa, kun pennoset markettiruokaan on loppu. :-) Kiitos!

Lupauksia

Jotkut sanovat "Greetings from Asshole", minä sanon "Terveisiä Turusta". Huono vitsi. Neljän työviikon jälkeen (joista yksi tuli muuten vietettyä sairaalassa) loma vihdoin alkoi ja on nyt jotakuinkin puolivälissä. Olen paraikaa siis harjoittelemassa avovaimoilua kolmen viikon mittaisella reissullani murun luo. Mulla on ollut tässä työn alla vähän jos jonkinlaista nysvättävää, minkä takia ei ole yhtään huono juttu, että ukkelini on arkisin töissä. Lukion kirjallisuuskansiostani puuttuu enää kaksi tekstiä, eikä niillä edes ole mikään kiire, sillä laiskuuttani valitsin tuon tuskien kurssin (ainakin etukäteistyön perusteella!) vasta viimeiselle, neljännelle vuodelleni. Siis vielä vuosi aikaa! :D Toki koitan saada sen mahdollisimman nopeasti pois alta, sillä kevään kirjoitukset ovat edessä nopeammin kuin uskallan edes kuvitella, eikä mulla tule olemaan edes lukulomaa. O_O

Kuitenkin olen luvannut itselleni, että pingotus loppuu justiinsa ja tähän. Jos täällä blogissa yhdessäkään sanassa vilahtaa koulustressi, niin saa tulla läpsäisemään. Viimeisten kahden vuoden aikana elämääni ei ole mahtunut mitään muuta kuin opiskelu, ja nyt se saa riittää. Lasken omat odotukseni mahdollisimman alas kirjoitusten suhteen, valmistaudun niihin ajoissa ja teen voitavani. Aion kuitenkin panostaa erityisesti vapaa-aikaan, tai siis niihin harrastuksiin, joita olen haalinut vapaa-ajalleni. :D Tähän mennessä viikottaiseen suunnitelmaan kuuluvat autokoulun ajotunnit, unkarin tunnit ja kahdet agilitytreenit sekä omatoimitokottelut Finan kanssa. Lisäksi ainakin kerran kuussa pitäisi saada junakin alle, että pääsee tänne Turkulandiaan.

Toinen asia, jonka olen itselleni luvannut, on säästökuuri. Ehdoton säästökuuri. Pentukuume kalvaa sisuksissa, ja kasvattajienkin kanssa on jo juteltu, mutta h-hetki on aikaisintaan vuonna 2013. Pennuntulo saa vapaasti mennä vaikka pidemmällekin, mutta tuohon mennessä koitan saada tarpeeksi rahaa kasaan. Siispä ensi kesälle enemmän työviikkoja, ja yritän saada yksittäisiä päiviä pikkulomillekin... Muutenkin nuo koira-asiat ovat aika pinnalla tällä hetkellä. Leirin ja parin viikon takaisen LUVAn jäljiltä mulla on hirveä kisa- ja treenikuume, mitä helpottavat onneksi tulevat suunnitelmat. Tiedossa on paitsi hyvä määrä kisoja (Lempäälä, Hamina, Loviisa-Porvoo -ottelu), myös Porvoon koiranäyttely ja paikka koko syksyksi Oreniuksen Juhan valmennusryhmässä Agility Akatemiassa! Luulen, että näillä eväillä tuo pingotuksen lopettaminen ei ehkä ole kovin vaikeaa... ;)

Nyt täytyy kuitenkin rientää tekemään murulle aamupalaa/lounasta, kun se tulee ruokatauolle. :) Itse jätän väliin seuraaviksi kolmeksi päiväksi ainakin, sillä katsoin sopivaksi ottaa kesäpaaston hyvissä ajoin ennen koulun alkua. Jos homma sujuu yhtä simppelisti kuin viime kesänä, jatkan kyllä suoraan viiteen päivään. Tosin tällä kertaa itsekuria riepomassa on ukkelin valitettavan hyvä kokkaustaito. Että miten sitä malttaa.... :( Se jää nähtäväksi. Heti tuli nälkä. Ai niin, käytiin viikonloppuna yhdessä Tampereella haahuilemassa! Saatiin lainata mummun kämppää, joka oli aivan täydellinen - bussi lähti oven edestä ja vei suoraan keskustaan. Melkein yhtä hyvä palvelu kuin nelosratikassa... ;)

Ps. Finan sivu on nyt uudistettu !! ja käännetty, vihdoin... :)

LUVAllista menoa

Vihdoinkin! Vain kisakalenterin täytteeksi ottamani startti Helsingissä tuotti tulosta muuttaen meikäläisen agihistorian kirjoja. Nimittäin en ole koskaan aiemmin onnistunut ohjaamaan kumpaakaan cavalieria puhtaaseen suoritukseen ensimmäisellä startilla, ja siksi tähän asti olemmekin osallistuneet vain vähintäänkin kahden tai jopa kolmen startin kilpailuihin. Nyt siis voidaan todeta, että myös vain yhtä starttia varten kannattaa ajaa satakin kilometriä.

Olen silti tyytymätön suoritukseen. Monista hyllyradoista on jäänyt paljon paremmat fiilikset, kuin tästä startista. Video paljastaakin, ettei koira oikein juossut, eikä siten kyllä ohjaajakaan liiemmin. Lisäksi käännökset kolmosesteellä ja vasemmassa takakulmassa putken jälkeen menivät pitkiksi, mikä imaisi sekunteja aivan liikaa, ja jotenkin musta tuntuu, että tehtiin hieno comeback tökstöks -menoon. :) Kepeistä sen sijaan olen tyytyväinen, sillä Fina haki ne hyvin, ja itsekin annoin koiran kerrankin tehdä ne itsenäisesti, enkä mennyt räpylöineni söhlimään... Keskihidasta töksöttelyä, mutta nolla nyt on aina nolla. :) Elokuussa meillä tuleekin olemaan näillä näkymin vain yksi kisaviikonloppu, jolloin kisaamme kumpanakin päivänä: Lempäälässä 6.8. kolmen agistartin verran ja seuraavana päivänä Haminassa 7.8. kaksi agistarttia. Sano minun sanoneen, mutta jos ei tuona viikonloppuna sertiä tule, niin Fina saa vaihtaa ohjaajan parempaan. :)


agilityrata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe -12,12 :: tuomari Seppo Savikko :: tulos 0 :: sijoitus 4. :: LUVA

Agilityliiton leiri 2011

Silmät tuijottavat tyhjyyteen. Sormet ovat räjähtämäisillään halusta näpytellä, mutta näppäimistö pysyy koskemattomana. Adrenaliini virtaa kropan joka kolkassa, vaatii kirjoittamaan ja kertomaan kaiken, mutta sanoja ei löydy. Olen iiiihan sekaisin agilitystä!

Takana on harvinaisen esteinen viikonloppu. Näistä esteistä kuitenkin tykkään, ja niin tykkää muuan Rusakko Läpsäkorvakin! Koko viikonvaihde kului koirien parissa, kun mä ja kaverini Fanny olimme koirinemme Agilityliiton leirillä Kuopiossa. Sekä lauantaina että sunnuntaina ohjelmassa oli neljä tuntia agilitytreeniä Suomen kärkikouluttajien opissa ja koulutusten väliajoilla toisten treenien sivusta seuraamista tai leirintäalueella koirien kanssa uimista. Taskuun tarttui saavitolkulla intohimon syvenemistä, muutama mun ja Finan parityöskentelyyn U-käännöksen tehnyt vinkki, sekä kilokaupalla rantahiekkaa ja koirannameja. Ainoan miinuksen saa ylevä majoituksemme, kuuden neliömetrin mökki, jossa ei ollut ikkunan ikkunaa ja jonka ovi oli vain reilun metrin korkuinen (kuva täällä). Kun sängyt veivät ruhtinaallisesta pinta-alasta 3/4, kolmelle koiralle jäi ehkä kaksi neliömetriä. Ja koska minkään näköistä henkireikää ei kaninkopissa ollut, jouduimme nukkumaan ovi auki, sillä syystä tai toisesta 50 asteen yölämpötila ei houkutellut. :) Lopulta koko koppero oli kuitenkin pelkkä koominen muru suuressa leirileivässämme, sillä agilityihmiset eivät elämää turhan vakavasti voi ottaa. Humoristisia olivat olleet edellisetkin asukkaat, nimittäin mökin seinät oli koristeltu mm. tekstein: "Ööö...kääpiöiden ovi?!", "Huom! Muistathan lyödä pääsi!" (Fanny muisti!) ja "Kaupungin haravavarastokin taitaa olla isompi?" :DD En epäile, etteikö olisikin...

Lauantaina kahdet parituntisemme vetivät Juha Orenius ja Julia Kärnä. Juhan treeneissä vedettiin vain yhtä rataa useilla toistoilla, kun taas Julian treenit koostuivat useista lyhyistä pätkistä. Sinänsä mulle oli yllätys, että Fina jaksoi vetää läpi kaikki toistot, vaikkakin loppua kohden hyytyen. Juhan treenit kuitenkin saivat alulle täydellisen U-käännöksen mun ohjaamisessani ja Finan vauhdissa - nimittäin ohjausvalintani Finan vauhtiin rytmittäen sain etenemisvauhdin lähes tuplaantumaan! Olen ohjannut Finaa koko ajan vähän liian vaikeasti, liikaa takaa ja liian töksähtelevästi, jonka vuoksi menommekin on ollut yhtä töksähtelyä. Ilmeisesti takaa ohjaaminen on muutenkin siirtynyt pois muodista, sillä nyt itsekin sen todistaneena uskon väitteeseen, että koira on aina nopeampi, jos ohjaaja hieman vedättää. Lisäksi kepeillä tapahtui suuraskel eteenpäin, kun Juha käski mun mennä pois koiran vierestä painostamasta ja lopettaa hidastavan kumartelun - jos täytyy kumartua, se tulee tehdä polvista. Lopulta sain ryhmän ainoana vedettyä nollatuloksen radalta, ha-haa! Julian treeneissä sitten puolestaan opin keilaamaan ja kieli solmussa ehkä melkein saksalaisenkin. ;)

Sunnuntain molemmat treenit meille veti Anna Ström, joka niin ikään jatkoi mun ajatusteni ja radansuunnitteluni muovaamista koiralle sopivaksi. Uskalsin rohkeasti kysyä, että: "Miten olisi tällainen vaihtoehto?" ja Anna uskalsi rohkeasti sanoa, että: "En käyttäisi, hidastaa koiraa." Kyseessä on siis mun päähänpinttynyt tapani yrittää kaikin tavoin välttää ansaesteet kokonaan käyttämällä kaikenmaailman kiemuroita. Täten olen salakavalasti välttänyt myös oman kehittymiseni ohjaajana, kun yritän aina vetää varman päälle. Ja kun vihdoin uskalsin treeneissä ottaa riskejä, niin johan mentiin ja lujaa... Mistä hiivatista mä vaan saisin lisää itseluottamusta? Mitä mun tulee myös alkaa sisäistää on se, että tiukassa käännöksessä työ on tehtävä ennen estettä, jolla koiran olisi käännyttävä, eikä vasta sen jälkeen. Mulla on nimittäin hyvin huono tapa olla ennakoimaton, ja sitten paasata kurkku suorana "Tästästäs!!" Kuitenkin leirin aikana, treenien edetessä, saatoin jo huomata tapahtuneen muutoksen. Rataantutustumisessa mietin aivan erilaisia vaihtoehtoja kuin ennen, ja kiinnitän huomiota ihan uudenlaisiin asioihin.

Leirin ollessa ohi allekirjoittanutta melkein marisuttaa. Juuri, kun päästiin vauhtiin, niin mokoma piti ajaa kotiin. Mua melkein pelottaa koulutusten aikaansaama agilitytsunami - tähän asti olen leirin jälkeen ilmoittautunut jo kuuteen starttiin (lisää tulossa...) ja varasinpa paikan muuan pilviähipovan kalliista valmennusryhmästäkin... Mulla on ollut tajuamattani ohjauksessani sellainen tykki, että omilla jaloilla on täysi työ pysyä perässä. Siispä jumantsuide, nyt mennään eikä meinata!