Höyhensaarten ulosottovirkailijat kiinteistöpalvelusta päivää!

Uusi vuosi on jo muuttunut nykyiseksi, lomat lusittu ja Höyhensaarten ulosottovirkailijat kiristelevät hampaitaan ja hengittelevät hikisesti niskaan. Joskin missio "Unta palloon" on täällä Apinaparkissa tuikitavallinen ilmiö... Näin vajaan kahden viikon jälkeen vuosi 2011 on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin tavallinen.



Ensinnäkin oudoista oudoin: En nähnyt uutena vuotena yhden yhtäkään rakettia räjähtävän taivaalla, joskaan välkettä ei voinut olla huomaamatta - metelistä nyt puhumattakaan. Toisin kuin voisi luulla, vietin vuodenvaihteen kuitenkin ihan keskustan keskustassa, joten kaipa tämä kielii jotakin Loviisan pienuudesta... No ehkä suurin syy on siinä, että vietin elämäni ihanimman uuden vuoden kaksin sielunsiskoni kanssa kokkaillen, elokuvaa katsellen ja jutellen mukavasti vain lämpöisellä soffalla. :)



Heti tilaisuuden tullen matkustin buddyn luo Turkuun, missä vietinkin koko loppulomani. Kyseisen matkan aikana maailmankatsomustani eniten avartava opetus oli, ettei solu-asunnossa kannata paljon luottaa yksityisyyteen ovessa olevaan lukkoon vedoten. Eräänä aamuna nimittäin, buddyn ollessa juuri silloin sopivasti suihkussa, ovikello pirahti soimaan. Ilmeisesti jähmetyin kauhusta paikoilleni liian pitkäksi aikaa, sillä seuraavaksi kuulin jo avaimen kääntyvän lukossa ja ilmoille kajahtavan huudon: "KIINTEISTÖPALVELUSTA!" Koska oleskelin viikon verran buddyn soluasunnossa maksamatta vuokraa, säikähdin, että nyt sitä tultiin häätämään, mutta ei. Mies asteli kengät jalassa ohitseni suoraan keittiöön mun tuijottaessa sydän hakaten ja silmät lautasina, ja samassa suihkunraikas asunnon oikea asukas astui kylppäristä pelkkä pyyhe lanteillaan ja vähintäänkin yhtä pöllämystyneen näköisenä tuijottamaan tuota kuokkavierasta - joka tosin oli vaihtanut kuokkansa lasersäteeseen. Kumpikin meistä katsoi kysyvästi toisiaan ja sitten laserilla seinille piirtelevää työmiestä, joka sai samassa ulostettua suustaan jopa toisen repliikin: "Nonni, se oli siinä!"

Mies häipyi yhtä nopeasti kuin tulikin. Oven painuessa kiinni ja mun odottaessa herrasen selventävän mulle tilannetta hän kysyikin multa yhtä pihalla olevan näköisenä: "What did he say?" Aloin hekottaa ihan hulluna, ja vastasin, ettei aavistustakaan. Lopulta tyydyimme uskomaan, että mies mittaili asunnon lämpötiloja. Huolimatta suuresta helpotuksesta (siitä, ettei vuokraisäntä tullutkaan heittämään mua pellolle) kyseisen tapauksen jälkeen en enää toikkaroinutkaan kämpässä kuten omassani katsomatta yhtään, mitä päälläni on tai ei ole... :D



Niin ikään alkaneen vuoden kummallisuuksiin kuuluu koirattomuus. Rilla on nimittäin viettänyt ja viettää yhäkin kaksiviikkoista kuntoutuslomaa kasvattajansa luona Lempäälässä. Miikku on hieroskellut pirpanan selkää, hautonut poloista supertakissa ja huomenna likalla on aika fysioterapeutille, jonka lausuntoa odottelen jo innolla. Viimeisimmät viikot Rilla on ollut mahtavassa kunnossa, pirteä ja energinen oma itsensä - tätä edelsi nimittäin parin viikon totaalinotkahdus, jonka aikana koira ei poistunut häkistään kuin pissalle, ja sinnekin se piti houkutella tai jopa repiä boksistaan väkisin, jottei raukalla olisi rakko räjähtänyt. Näiden hyväkuntoisten viikkojen aikana likka on kuitenkin ollut tosi innokas haastamaan sekä Finaa että Saraa villeihin hepulileikkeihin, mitä on aivan ihanaa katsella. Onkin mielenkiintoista nähdä, millainen typy on, jahka palaa lauantaina kotiin. Toivottavasti tällainen pirtsakka jakso jatkuu!

Ihan viimeisimmäksi säästin uutisen, jonka, vaikkakin vain 12 päivän jälkeen, uskallan väittää jäävän yhdeksi koko vuoden 2011 kohokohdista. Sain maanantaina puhelinsoiton, jonka aikana oikeasti tunsin ensimmäistä kertaa totaalisen yllätyksen aikaansaaman sanattomuuden. Muutamia viikkoja takaperin olin lähettänyt (nyt tarkkana aivosolut!) siskoni-entisen-luokkatoverin-valokuvatohuissa-pyörivän-isän houkuttelemana ja hänen avustuksellaan pari valokuvaa (deadlinen jälkeen vieläpä) Kaakkois-Suomen kameraseurojen haastekilpailuun 2010, eikä mulla ollut ollut aavistustakaan, koska tulokset tulisivat julki - saati sitten odottanut olevani listattuna minkäänlaisiin tuloksiin, vaan pikemminkin toivoin vain jonkun ammattilaisen kommenttia kuvistani. Sellaisen totisesti sain - sijoittumalla projisoitavien kuvien sarjassa (arviolta reilut 150 valokuvaa) jaetulle ykkössijalle (!!) tämänkin merkinnän otsikkokuvalla "Köyden varassa". Sarja oli kuulemma vielä kova sen sisältäessä myös ammattivalokuvaajien otoksia. Hihitin ja hahatin henki salpautuneena puhelimen tässä päässä, kun toisessa päässä luettiin tuomarien kommenttia toimivasta yksinkertaisuudesta ja oikeasta suunnasta tulevasta valosta. Puhelun loputtua en voinut olla kiljumatta ääneen (Apinaparkki todistaa olevansa nimensä veroinen!) ja hysteerisenä hyppiessäni löin pääni keittiön lamppuun. :D



Uusi nykyinen vuosi saa mun puolesta jolkotella jatkossakin yhtä railakkaasti. Apinaparkissa ollaan opittu varautumaan kaikkeen ja mihin vaan - koska kaikki ja mikä vaan näyttää tapahtuvan!