Eikä siinä vielä kaikki!

HUOM! Tämä merkintä on pelkkää

koira-asiaa ja Rillan sairauden pyörittelyä

- siis jos ei nappaa, feel free to skip.

Mietin pitkään, onko Rillan sairaudesta nettiin jaarittelussa mitään tolkkua, tai jaksanko edes vaivautua moiseen vuodatukseen, mutta ihan vain oman mielenterveyteni säilyttämiseksi ja muistin tueksi päätin kuitenkin ryhtyä urakkaan. Sitä paitsi helpompi se on kerralla käydä asia läpi kuin selittää samoja asioita joka päivä itselleen ja jokaiselle kysyjälle erikseen. Niille, jotka tässä vaiheessa hyppäävät kyytiin ilman mitään taustatietoja, selvennettäköön, että jo kertaalleen terveeksi luustokuvatulta 2-vuotiaalta Rillalta löytyi loppusyksystä ikään kuin vahingossa vakava ahtauma alaselästä. Toisin sanoen hermo on puristuksissa ja aiheuttaa jotakuinkin jatkuvaa kipua, jota jo tällä hetkellä lääkitään kipulääkkeillä ja kerran viikossa niskanahan alle pistettävällä injektioruiskeella (Cartrophen).



Likkahan oli tässä taannoin Miikku-kasvattajan luona ns. "kuntoutuslomalla", jonka aikana kroppa päästiin hieromaan pariin otteeseen ja jopa käyttämään fyssarilla. Kun menneellä viikolla kokeiltiin terapeutin antamia lihaskunto- ja venytysharjoituksia, meni Rilla ihan kummalliseksi. Onneksi mulla sattui olemaan kamera kerrankin kädenulottuvilla, ja sain talteen omituisen kohtauksen, jonkalaista pyörimistä ja hyörimistä koira on harrastanut niin kauan kuin jaksan muistaa - joskaan ei koskaan noin rajusti. Ennen tietoa sairaudesta oli kaikki se hyöriminen meille vain ilohepulia ja "överiksi menemistä", mutta heti sairauden ilmettyä alkoivat palaset loksahdella paikoilleen. Siltikin vielä alla olevaa videota koiratutuilleni näyttäessäni en ollut aluksi aivan varma, olisiko kyseessä sittenkään kipukohtaus. Tai mielestäni oli kyllä selkeästikin, mutten uskaltanut luottaa vain omaan arviontikykyyni, koska diagnoosin myötä se on alkanut nähdä peikkoja joka nurkassa, kuten arvata saattaa.

Se, mihin itse kiinnitin kohtauksessa eniten huomiota, on tuo koko videon läpi kuuluva läähätys, maaninen selän kouristaminen ja hierominen, kohdassa 1:00 yritys napata takapäästä kiinni hampailla, sekä totaalilamaantumiset aina vähän väliä. Samoja asioita nostivat tuttunikin esille kielimään kaikesta muusta kuin pelleilystä. Kuvanauhalta jää kuitenkin näkemättä se voima, jolla Rilla itseään paiskoi. Kuten aiemmin olen täälläkin saattanut mainita, Loviisassa Rii tekee samanlaista hinkkaamista hullunkiilto silmissä sohvapöytämme -joka on niin painava, että vaatii kaksi nostajaa- pohjaan niin, että koko pöytä pomppii. Kevyempi pöytä olisi jo lennellyt pitkin seiniä...ja niin on itse asiassa käynyt ruokapöydän tuoleille muutamaan otteeseen. Täällä Helsingissä ei moiseen "sopivia" huonekaluja ole, joten tämä oli ensimmäinen kerta, kun "kohtaus" purkautui lattiaan ja mun omiin jalkoihini noin vahvasti ilman, että kukaan koskee selkään millään tavalla. Videollakin näkyy, miten koira kiehnää ja heittelee takapäätään, mutta se voima, jolla Rilla heitti peppunsa mua vasten oli niin suuri, että mulla oli valehtelematta vaikeuksia pysyä pystyssä kuvatessani.

Samainen video lähti myös Rillan hoitotädille, Tellulle, joka puolestaan välitti sen eteenpäin Rillan selän epämuodostuman löytäneelle lääkärille, eikä analyysi ollut kovin iloista kuultavaa. Lääkärin mukaan näyttää siltä, että likalla on päällä se kivuliain, sillottumavaihe, jolloin selkäranka on ikään kuin romahtamassa, ja sitä tukemaan kasvaa ns. ylimääräistä luukudosta kovaa kipua aiheuttaen. Tämän johdosta saatiin sitten kortisonikuuri - muttei siinä vielä kaikki. Kuuria hakiessa Tellu tunnusteli Rillan selkää, ja löysi sieltä kuumottavan kohdan - selkälihaksetkin ovat tulehtuneet. Syytä on vaikea sanoa, mutta niin sillottumien alkaminen kuin kuntoutusloman aikana lyhyen ajan sisällä niin paljo kropan "muokkaaminen" saattavat hyvin olla laukaisseet tulehdustilan.



Nyt elellään päivä kerrallaan. Rilla jäi Loviisaan lepäilemään, sillä kipeää koiraa ei viitsi rasittaa vielä edestakaisella rehaamisella. Kortisonikuuri näyttää äidin mukaan auttavan jonkin verran, mutta outo katse ja seiniä myöten luimistelu kielivät vielä pahasta olosta. Kuurin jälkeen katsotaan, mitä tapahtuu, ja jos tulehdus alkaa uusiutua tai kohtaukset jatkuvat, on aika tehdä isompia päätöksiä. Mua on jo varoitettu laskemasta liian paljon kortisonikuurin varaan. Totuus on se, ettei koira tuosta parane, ja jos edes jonkinlaista koiranelämää ylläpidetään vain jatkuvilla lääkkeillä ja hoidoilla...äsh. Lisäksi, jos ja kun sillottumavaiheesta päästäänkin yli ja kivut helpottuvat hetkeksi, alkaa ranka taas jossain vaiheessa antaa periksi - ja sillottuminen alkaa uudestaan. Siispä koko touhu tulee joka tapauksessa olemaan jaksottaista läpi koiran elämän - riippumatta siitä miten pitkä se tuleekaan olemaan.


Ähh.... Eihän tästä merkinnästä ota mitään tolkkua. Olen tottunut siihen, että kun alan valmistella lopetuskappaletta, mulla on jonkinlainen hieno loppuajatus tai johtopäätös valmiina sitomaan koko paketin kasaan, mutta pakko se vaan on niellä karmea totuus. Tämä paketti leviää totaalisesti käsiin.