Asemalaiturilla tanssahtelua

Helou ihmiset. Tulin just Turusta kotiin ja eroahdistus on suurimmillaan, joten ainoastaan yksin hiljaisessa kämpässä istuskelun sijaan ajattelin pitkästä aikaa päivittää blogia. Olin taas koko viikonlopun buddyn luona - joskin oli melkoista sekuntipeliä, että sinne perjantaina ehdin! Pyysin lupaa lähteä koulusta puoli tuntia aikaisemmin junaan ehtiäkseni, ja juoksin pää kolmantena jalkana ratikalle. Nelkku oli juuri lähdössä, mutta ihana kuski näki mun tulevan henkihieverissä ja odotti. :) Luojan kiitos niin, sillä sain juosta myös keskustan päässä lippuautomaatille ja vielä ihan junaan saakka. Mutta ehdinpäs! Eilen oltiin jo aamukahdeksan jälkeen kävelyllä järven rannassa, ja iltapäivällä leivottiin pari pellillistä kaurakeksejä niin, että niihin totaalisen addiktoitunut herraseni osaa niitä vastedes tehdä itsekin. Ei sillä, ettenkö rakastaisi niitä leipoa ja viedä, mutta kun tämä ei malta odottaa aina seuraavaan tapaamiseen. :D

Wanhojen tanssit! Niistäkin on jo pari viikkoa. Vaikka kovasti Loviisassa asuessani ja vielä tänne muutettuanikin suunnittelin skippaavani kaiken tämän pukuloiston, olen näin jälkikäteen äärettömän iloinen, että osallistuin kuitenkin. Etukäteen kauhistelin erityisesti vapaatansseja, sillä enhän tietenkään voinut valikoida tuttuja ihmisiä vailla ketään heistä uhreiksi (koululle tanssiessamme, illalla tietysti hain koko perhettä). Oon kuitenkin aika tyytyväinen lopputulokseen, sillä ainakin musta näytti siltä, että nämä valitsemani uhrit rentoutuivat hieman ässäkortin hihasta vetäistyäni. Tuntui, että pikkupojat eivät edes huomanneet tanssivansa, kun alkoivat väitellä mun kanssa futiksen MM-kisojen voittajista ja omista suosikeistaan. :D Kyllä mä näköjään auttavaa tilannetajua omaan...

Loppujen lopuksi päivä oli kerrassaan upea (erityisesti oman tanssin esittäminen oli ihan kokokohta!), eikä se aiheuttanut mulle mitään paniikkia tai stressiä. Puvun kanssa piti tosin vähän säätää, sillä se olikin tanssipäivään mennessä jäänyt isoksi, ja äiti sai pohtia päänsä puhki, miten olkaimeton puku saataisiin pysymään päälläni kaikissa laukka- ja hyppyaskelissa. Loppujen lopuksi päädyttiin muumioimaan mun yläkroppa niin, että ympärysmittaa tuli tarpeeksi täyttääkseen puvun mitat. Päivän päätteeksi ja pari päivää myöhemmin kylkiluut olivat kyllä ihan kipeät ja iho sinersi kireän sidoksen jäljiltä, mutta sekös vaan nauratti. :D

Naurattanut ei kyllä wanhojenpäiväiltana, jolloin muiden matkatessa jatkoille mä nökötin Pasilassa junalaiturilla varpaat jäässä aikomuksenani karata kullan kainaloon vielä yötä vasten. Turun juna myöhästyi kuitenkin 45 minuuttia aina kolme minuuttia kerrallaan niin, ettei välissä voinut mennä asemahalliin siltä varalta, että juna tulisikin tällä kertaa. Lopulta Pendolino oli pasahtanut totaalisen rikki ja saatiin koko laiturilla parinkymmenen asteen pakkasessa värjötellyt väki kömpiä seuraavaan Intercityyn, joka sekin oli puoli tuntia myöhässä. Oltuani perillä yhteensä puolitoista tuntia aiottua myöhemmin, säälin Turun päässä odottelijaa enemmän kuin mitään. Siellä asemahalli oli ystävällisesti sulkenut ovensa yötä vasten, ja koko seuraava yö meni meidän molempien palellessa niin, että kalina vaan kävi, eikä kävelykään tahtonut onnistua kylmettyneiden varpaiden kieltäytyessä liikkumasta.

Nyt lienee parasta mennä nukkumaan. Olen alkavassa flunssassa, ja kaikenmaailman superkaulaliinojen ja -villasukkakerrosten sekä yrttiteen voimin yritän olla ansaitsematta yhtään poissaoloa tulevalla viikolla. Muu perhe potee astetta rankempaa lenssua kotikotona niin, että kun sinne soittaa, ei paljon puhelin-
lankojen vastapäässä henki pihise. Liekö olikin mission impossible tuo hiihtolomamatkan jälkeinen 50 asteen lämpötilamuutos? Reissujuttu muuten tulee kyllä, muttei ajallaan. Kuvia on aika määrä läpikäy-
tävänä sitä ennen. ;) Öitä siis mun puolestani, mutta hei tsekatkaapa vielä lopuksi tämä meidän omatanssivideo! Kuva on alussa vinottain, kunnes rakas siskoseni ymmärtää kääntää kameran vaaka-asentoon. :) Sanokaa mitä sanotte, mutta hubaa oli!