Monday, April 25, 2011

Hyvää pääsiäistä everyone!


Happy Easter!

Tiputerkut Turusta! Pääsiäisloma vetelee viimeisiään, ja viime viikkoina on tapahtunut ihan hurjasti! Aloitin autokoulun teoriatunnit koululla, uusi jakso kera kahden uskonnon kurssin ja monien kurssivierailujen on saatu käyntiin ja myös koiratreenit ovat alkaneet. Meille kävi jopa niinkin hyvä mäihä, että pääsimme HurHan agi- ja tokoryhmien lisäksi myös jatkamaan Loviisan ryhmässämme, jonka treenit sattuivat sille ainoalle vapaalle arki-illalle. Nyt pystyn siis harrastamaan kummassakin, kun rakas iskä lupautui ajamaan mut ja Finan Loviisaan aina maanantai-iltaisin ja takaisin Helsinkiin aikaisin tiistaiaamuna. Kiitos isi! ♥

Tällä hetkellä majailen -yllätys yllätys- taas Turussa buddyn nurkissa. Lumista ei ole tietoakaan ja lämpömittari näyttää ihanasti kahtakymppiä. :) Eilenaamusta buddy sai tietysti perehdytyksen jälleen yhteen uuteen suomalaiseen traditioon etsimällä Kinderinmunia ympäri kämppää, ja iltapäivällä kävimme kolmen tunnin seikkailulla Littoistenjärven ympäri menevällä luontopolulla. Voi, mitä kaikkea kuvattavaa sieltä löytyikään! Märillä poluilla tepasteli ensinnäkin viisi nyrkin kokoista sammakkoa, joista yksi niistä kantoi kahta muuta. Se se vasta oli näky! Samalle luontopolulle oli toki eksynyt monia muitakin, mm. äiti ja pikkutyttö kissan kanssa, mikä oli mun mielestä aivan tajuttoman hellyyttävää. Kolli köllötteli kivellä aurinkoa palvoen, kun kaksijalkaiset napostelivat eväitään.

Carry us home

Jossain vaiheessa mulle tuli tautinen vessahätä, ja sanoinkin buddylle, että onkohan mahdollista vaihtaa sukupuolta pariksi minuutiksi. Hän katsahti muhun alta kulmiensa ja kysyi miksi ihmeessä, ja kun sanoin kuolevani pissahätään, tämä repesi sellaiseen naurunremakkaan, ettei mitään rajaa. Samassa hän ilmoitti virnistellen itse menevänsä "vessaan" jättäen mut marisemaan, miten epäreilua elämä onkaan. Hetken kuluttua löysimme kuitenkin pienelle yleiselle saunalle järven rannalla, ja voi sitä riemua, kun pihapiiristä löytyi myös ulkohuussi. :D


Ai niin ja sitten mun on pitänyt kertoa teille kummallisesta alastomasta miehestä, joka tykkää esitellä itseään ilmeisesti omalla parvekkeellaan täällä buddyn asuntoa vastapäätä. Yksi iltapäivä mä seisoskelin partsilla pihapiiriä korkeuksista tarkkaillen, ja huomasin, että kaikki sattuivat tulemaan parvekkeilleen yhtä aikaa. Lähes jokaiselle parvekkeelle oli ilmestynyt joku, kuka tupakille, kuka muuten vain haukkaamaan raitista ilmaa. Yhdelle parvekkeelle juurikin tupakalla olevan naisen seuraan liittyi pian varmaankin tämän mies, ja katsoin, että jaa sieltä tullaan saunan jäljiltä vilvoittelemaan. Vielä mitä. Samalla hetkellä tajusin äijän olevan ilkialasti, ja käännyin nolona pois kuin en olisi kuuna päivänä huomannutkaan. Katselin täysin vastakkaiseen suuntaan, kun mies huusi "Joo, kato mun munaaa!" Esitin yhä kuuroa, mutten mennyt sisälle, koska silloinhan mies olisi tiennyt mun kuulleen. Hetken päästä mun mielikuvitus alkoi kuitenkin tehdä tepposia, ja ajattelin, että sillähän saattaa olla vaikka pyssy (ehe ehe, siis oikea!) siellä, ja hilpaisin äkkiä sisälle. Ihmettelen kuitenkin, miksi nainen (vaimo?) ei ollut moksiskaan tästä munamiehestään. :D Merkillistä porukkaa täällä kanssa elelee.

Spead your wings and fly away

Nyt täytyy lopetella, kun junalle pitää lähteä puolentoista tunnin päästä jo, ja vielä on paljon juttuja tekemättä. En millään haluaisi takaisin arkeen, etenkään, kun olen nähnyt viimeisten kolmen yön aikana kolme painajaista kouluun liittyvistä asioista. Stressiä vissiin pukkaa? :D No, tulevalla viikolla alkaa myös HurHan koiratreenit, ja ensi viikonloppuna Apinaparkissa onkin jo Wappubileet ja -piknikki Neten, Miran ja siskoni Elliksen kanssa. Mutta tosiaan, loman aikana uusin vähän blogin ulkoasua (opin koodaamaan vähän blogisysteemiäkin!), ja aion muuttaa osat teksteistä englanninkielisiksi (blogi pysyy suomen-
kielisenä). Jos ette muuta sanottavaa keksi, niin heittäkäähän nyt edes jotain kommenttia uudesta lookista. ;)

3 comments:

  1. vitsi ihana ulkka,jotkut ne vaan osaa..:D

    ReplyDelete
  2. Ihania kuvia! Mutta missä Enrique postaus!? ;) ootan innolla!! Ja ihana kun kevät on jo näin pitkällä :D!!
    T. Amanda (sori, en jaksanut kirjautua profiiliin XD)

    ReplyDelete
  3. Kiitoos! Valitettavasti Enrique -iltaan tuli sellaisia muutoksia, etten saanut kameraa mukaan. Keikalla kyllä käytiin ja hyvä keikka olikin - mutta jotenkin silti laimeampi kuin edellinen... ;) Outoa oli se, että keikka oli Euphoria-kiertue, mutta mies lauloi vain pari biisiä kyseiseltä albumilta.

    ReplyDelete

Search...