Mad Eira part 1

Ellis intopinkeenä aamuseiskan paikkeilla.

Nyt on vihdoin aika käydä matkakertomuksen kimppuun, vaikka tiedänkin siitä tulevan pidempi kuin ehkä koko itse matka oli... Siksipä jaankin postauksen osiin, enkä kiertele yhtään, vaan menen suoraan asiaan. Lähdimme matkaan maanantaiaamuna hirveiden paukkupakkasten saattelemana. Lentokenttää kohti ajaessamme kytättiin koko perhe lämpömittaria ja sitä, miten pakkanen laski -27 aina puoli astetta kerrallaan. Jossain vaiheessa joku heitti vitsillä, että kyllä se tästä vielä kolmeenkymppiin laskee, ja niin oli veto käynnissä. Naureskelin myöhemmin, että vain suomalaiset voivat oikeasti olla niin sekopäisiä, että hihkuvat autossa pakkasen kivutessa lukemaan 28.5, sitten 29.0 ja lopulta 29.5. Ja mikä pettymys se olikaan, kun ei sitä viimeistä puolikasta saatu kasaan tsemppauksesta ja hihkumisesta huolimatta, vaan vähitellen kaupunkia kohden mittari alkoi taas laskeutua alas pakkasportaitaan. Höh, matkahan oli suorastaan pilalla. Lentokentällä törmättiin vielä portilla wanhojentanssipariini, joka hän oli isänsä ja kaverinsa kera juuri jätetty lennolta odottamaan seuraavaa konetta ylibuukkauksen takia. :D

Ensimmäinen päivähän nyt menee aina vähän ihmetellessä, mutta jo heti tiistaina oli aikainen herätys aamupalalle ja sieltä kaupunkiretkelle muun suomalaisporukan kanssa. Bussikuski ajelutti meitä ensin ympäriämpäri Funchalia, Madeiran pääkaupunkia (jonka nimi tarkoittaa muuten fenkolia, jota tarinan mukaan kasvoi läjäpäin pitkin rantoja ihmisten ensimmäisen kerran astuessa saarelle. Madeirallahan siis ei ole alkuperäisväestöä, vaan sinne on aikojen saatossa asettunut eurooppalaisia, lähinnä portugalilaisia, sekä afrikkalaisia.), ja tämän jälkeen ajoimme ylemmäs vuorelle kasvitieteelliseen puutarhaan. Puutarhan yhteydessä oli myös pienehkö lintupuisto, jonka asukit pääsivät luteilemaan myös mun kameralinssin edessä. Psst: Kuvat aukeavat suuremmiksi klikattaessa.

Halailevat kaktukset olivat mun mielestä aivan mainiot !! :D Love hurts?!

Tipu, jolta oli jalka hukassa.

Tästä pariskunnasta mulla on ainakin 20 erilaista pusuttelu- ja halailukuvaa :)

Puistokierroksen jälkeen bussikuski kiikutti meidät rotkon reunalle, muttei sentään ajanut sen yli. Rotkon ylittämisestä piti sen sijaan huolen köyden varassa tasapainotteleva gondolihissi, josta oli muuten aikamoiset näkymät vuorenseinämiin ja sata metriä alapuolella virtaavaan jokeen. Kyllä olis heikompi-
hermoisella saattanut vähän puntti tutista. :) Aivan älyttömän upeeta!

Takaisin hotellille päästyämme mentiin koko konkkaronkka hetkeksi altaille (ilman aurinkorasvaa!), ja vaikkei aurinko täydeltä terältä enää paistanut, paloin, kun nukahdin vahingossa. Ihan oikeasti muuten sitten paloin. En ole ikinä palanut kuin korkeintaan nenänpäästä, vaikka ei olisi pisaraakaan rasvaa. Mutta heti ensimmäisenä varsinaisena lomapäivänä paloin niin pahasti, että en pystynyt nukkumaan parina seuraavana yönä, vaatteet sattuivat, liikkuminen sattui ja iltaisin tuli ihan kuumeinen olo. Naapuri-
huoneissa saatettiin kummastella mun mekastusta, kun pyysin Ellistä rasvaamaan palanutta selkää ja jalkoja rauhoittavalla aloe vera -voiteella, eikä rauhoittumisesta kyllä ollut tietoakaan. Päinvastoin, huusin kuin syötävä. :D


Kivuliasta tai ei, oli keskiviikkoaamuna samanlainen herätys jo ennen kukonlaulua. Tällä kertaa bussi kuljetti meitä kokopäiväretken muodossa ympäri koko saaren länsiosaa pysähdellen aina välillä niin, että meidän suomalaisten valtava turistilauma sai 5-10 minuuttia aikaa keplotella itsensä ulos autosta, räpsiä muutama ikimuistoinen otos ja sen jälkeen pakkautua takaisin bussiin kukin omalle penkilleen. Mun on kuitenkin aivan pakko mainita, että jo ennen kuin kuski tuli meitä hotellilta noutamaan, törmäsin pysäkillä Loviisan lukion kemianopettajaani. :D Pikainen dialogi "Moi!" "Hei! Taas sitä mennään!" sai mut luule-
maan, ettei pakollisen kemian mulle opettanut lehtori osannut yhdistää mua yhtään mihinkään, vaan olisi hihkaissut vastauksen luullen mun olevan joku edellisen päivän retkikaveri. Myöhemmin kuitenkin kuulin muilta loviisalaisilta opettajan kertoneen innoissaan törmänneensä muhun lomamatkallaan. Hehe. :D

No joo, takaisin aiheeseen. Huomasin heti matkan alussa, että vaikka sata kertaa tarkastetut kamera, muistikortit ja akut olivat mukana, oli laturi unohtunut Helsinkiin. Lienee sanomattakin selvää, että jo heti kaupunkiretken jälkeen järkkärin akkupalkit olivat nollassa, mutta onneksi iskällä oli sentään työnsä puolesta iPhone. Maailman ykkösturhakkeena pitämäni kapula olikin yhtäkkiä koko matkan pelastus, vaikkei kuvien laatu tietenkään ole mitään verrattavissa oikeaan kameraan. Toisaalta kyllä yllätyin joidenkin kuvien osalta, sillä valotuksen osuessa kohdalle iPhone tallensi etenkin värien osalta todella syviä ja hyvänsävyisiä kuvia. Kiitos siis isukille, joka lainasi kapulaansa hädän hetkellä. :)

Tähän läntisen Madeiran retkeen kuului vuoristomaisemia, pikku kyliä ja upeita vesiputouksia. Madeiraa tunteville kerrottakoon, että reitti meni suunnilleen Camara de Loboksesta Ribeira Bravan kautta Encumeadan vuoristosolan läpi reilun kilometrin korkeuteen, ja sieltä pohjoisrannikkoa pitkin São Vicenten, Porto Monizin ja Paul da Serran ylängön kautta taas etelärannikon puolelle Calhetaan, Madalena do Mariin ja Ponta do Soliin. Reissun aikana tuli todellakin nähtyä niin karumpaa vuoristoa kuin vehreää kasvillisuuttakin merinäköalasta nyt puhumattakaan. Luonto Madeiralla on käsittämättömän kaunis...

Kaikki tässä välissä olevat neljä kuvaa on iPhonella otettuja ja nämä kaksi viimeistä ovat
aivan mun lemppareita :) Tätä tarkoitin, kun puhuin hyvästä tuurista valotuksen suhteen.

...JATKOA LUVASSA...