Jotkut sanovat "Greetings from Asshole", minä sanon "Terveisiä Turusta". Huono vitsi. Neljän työviikon jälkeen (joista yksi tuli muuten vietettyä sairaalassa) loma vihdoin alkoi ja on nyt jotakuinkin puolivälissä. Olen paraikaa siis harjoittelemassa avovaimoilua kolmen viikon mittaisella reissullani murun luo. Mulla on ollut tässä työn alla vähän jos jonkinlaista nysvättävää, minkä takia ei ole yhtään huono juttu, että ukkelini on arkisin töissä. Lukion kirjallisuuskansiostani puuttuu enää kaksi tekstiä, eikä niillä edes ole mikään kiire, sillä laiskuuttani valitsin tuon tuskien kurssin (ainakin etukäteistyön perusteella!) vasta viimeiselle, neljännelle vuodelleni. Siis vielä vuosi aikaa! :D Toki koitan saada sen mahdollisimman nopeasti pois alta, sillä kevään kirjoitukset ovat edessä nopeammin kuin uskallan edes kuvitella, eikä mulla tule olemaan edes lukulomaa. O_O
Kuitenkin olen luvannut itselleni, että pingotus loppuu justiinsa ja tähän. Jos täällä blogissa yhdessäkään sanassa vilahtaa koulustressi, niin saa tulla läpsäisemään. Viimeisten kahden vuoden aikana elämääni ei ole mahtunut mitään muuta kuin opiskelu, ja nyt se saa riittää. Lasken omat odotukseni mahdollisimman alas kirjoitusten suhteen, valmistaudun niihin ajoissa ja teen voitavani. Aion kuitenkin panostaa erityisesti vapaa-aikaan, tai siis niihin harrastuksiin, joita olen haalinut vapaa-ajalleni. :D Tähän mennessä viikottaiseen suunnitelmaan kuuluvat autokoulun ajotunnit, unkarin tunnit ja kahdet agilitytreenit sekä omatoimitokottelut Finan kanssa. Lisäksi ainakin kerran kuussa pitäisi saada junakin alle, että pääsee tänne Turkulandiaan.
Toinen asia, jonka olen itselleni luvannut, on säästökuuri. Ehdoton säästökuuri. Pentukuume kalvaa sisuksissa, ja kasvattajienkin kanssa on jo juteltu, mutta h-hetki on aikaisintaan vuonna 2013. Pennuntulo saa vapaasti mennä vaikka pidemmällekin, mutta tuohon mennessä koitan saada tarpeeksi rahaa kasaan. Siispä ensi kesälle enemmän työviikkoja, ja yritän saada yksittäisiä päiviä pikkulomillekin... Muutenkin nuo koira-asiat ovat aika pinnalla tällä hetkellä. Leirin ja parin viikon takaisen LUVAn jäljiltä mulla on hirveä kisa- ja treenikuume, mitä helpottavat onneksi tulevat suunnitelmat. Tiedossa on paitsi hyvä määrä kisoja (Lempäälä, Hamina, Loviisa-Porvoo -ottelu), myös Porvoon koiranäyttely ja paikka koko syksyksi Oreniuksen Juhan valmennusryhmässä Agility Akatemiassa! Luulen, että näillä eväillä tuo pingotuksen lopettaminen ei ehkä ole kovin vaikeaa... ;)
Nyt täytyy kuitenkin rientää tekemään murulle aamupalaa/lounasta, kun se tulee ruokatauolle. :) Itse jätän väliin seuraaviksi kolmeksi päiväksi ainakin, sillä katsoin sopivaksi ottaa kesäpaaston hyvissä ajoin ennen koulun alkua. Jos homma sujuu yhtä simppelisti kuin viime kesänä, jatkan kyllä suoraan viiteen päivään. Tosin tällä kertaa itsekuria riepomassa on ukkelin valitettavan hyvä kokkaustaito. Että miten sitä malttaa.... :( Se jää nähtäväksi. Heti tuli nälkä. Ai niin, käytiin viikonloppuna yhdessä Tampereella haahuilemassa! Saatiin lainata mummun kämppää, joka oli aivan täydellinen - bussi lähti oven edestä ja vei suoraan keskustaan. Melkein yhtä hyvä palvelu kuin nelosratikassa... ;)
Ps. Finan sivu on nyt uudistettu !! ja käännetty, vihdoin... :)




Pingotuksen lopettamiseen auttaa just toi, että haalii vapaa-ajan täyteen kaikkia kivoja harrastuksia! :) Sen jälkeen kun juokset melkein joka päivä treeneissä ja viikonloput kisoissa, kaiken (mahdollisesti) jäävän vapaa-ajan käyttää mieluummin nukkumiseen kuin koulukirjojen lukemiseen... koettu on. ;D
ReplyDeleteMutta kiva kun pääsitte tuolle Juhan kurssille, oon ehkä vähän kade. :) Muista sitten kun se alkaa niin kirjoittaa niistä treeneistä PAAAALJON juttua! :D
Hahaha! Toivottavasti! Mikä mulla tosin on paha vastus, on oma perfektionismini - eli luultavasti oletan saavani ja haluan kursseista kymppejä, vaikka aikaa koululle olisikin vähemmän... Apua, en edes halua ajatella!
ReplyDeleteJa todellakin kirjoitan Juhan treeneistä! Koska mulla on myös vakaa aikomus vähentää koneella oloa, voipi olla, että alan länttäilemään koirakuulumiset aina vaan kerta/viikko -koosteeseen. En itse tykkää moisista, mutta kun kuitenkin aina jotain haluaisi saada ylös...