Tiedonjyviä itutorilta

Kun pari vuotta sitten marisin ja valitin asuvani pienessä perslävessä nimeltä Loviisa, en voinut kuvitellakaan nykytilannetta. En voinut arvata, että ihana pieni Loviisa olisi tarttunut muhun pitkillä juurilla, jotka välillä jopa kuristavalla otteellaan saisivat mut ikävöimään kotia. Näin muualla asuessa sitä missaa sopivasti kaikki pikku kaupungin huonot puolet, ja ajoittaisilla vierailuilla saan sitten nautiskella pelkistä positiivisista vaikutuksista. Miten ikävöinkään sitä rauhaa ja hiljaisuutta! Iltalenkkejä koirien kanssa, kun tuntiin ei vastaan saattanut tulla yhtä ainoaa ihmistä.

En olekaan koskaan oikein kertonut kotikaupungistani. Se on pieni suuri kylämäinen kaupunki 100km Helsingistä itään, asukkaita reilut 15 000 ja huhun mukaan pinta-alaa enemmän kuin Helsingillä, Vantaalla ja Espoolla yhteensä. Mutta suuri osa siitä onkin sitten metsää taikka peltoa. :) Loviisassa on oikeastaan vain yksi suurempi keskustan läpi ajava katu, jonka risteävillä teillä usein hihitellen valitellaan paikallista ruuhkaa. Itse keskikeskusta on jotakuinkin neliökilometrin sisälle heittämällä mahtuva torin ja puistojen muodostama kokonaisuus, jossa nuoret ajavat, no, ympyrää ja jonka voit kulkea läpi tapaa-
matta neljää ihmistä enempää. Asukkaista reilut 40% on ruotsinkielisiä, joten kielipäätäkin voi kehittää helposti, mikäli on ajatukselle avoin. Näin ollen Loviisassa muutenkin suhteellisen vähäinen lukiolais-
joukko jakautuu vielä rankasti kielen mukaan omiin lukioihinsa, ja entisessä lukiossani opiskelijoita on hyvällä tuurilla sellaiset 75 - eli vain yksi ryhmä joka vuodelle. Tästä aiheutuu sekä hyötyä että haittaa, mutta se on myös syy, miksi välillä ikävöin kotilukiotani. Se oli toisinaan kuin toinen koti ja perhe.

Viikonloppuna Loviisassa järjestettiin vuotuinen Loviisan wanhat talot -tapahtuma (entinen Wanhassa wara parempi), jonka voisi sanoa olevan vanhojen talojen korjausmessut. Toisin sanoen toista kymmentä taloa avaa ovensa vierailijoille, joita tulee joka puolelta Suomea. Pieneen kaupunkiin tulee äkkiä hieman vipinää ja käsityöläiset kojuissaan luovat aivan erityistä tunnelmaa, joka on ainoastaan pakko kokea. Itsekin siis suuntasin kaverini Neten kanssa kaupungille katsomaan, kuinka kaupunki panee parastaan. Siinä sivussa tuli tehtyä hieman kirpparilöytöjä ja vetäistyä masut täyteen kaupungin parhaassa ravintolassa - thaimaalaisessa nimittäin!

Loviisaan liittyy mun kohdalla nykyään myös pieniä rutiineja. Kun menen viikon päätteeksi kotiin, ensimmäinen asia, jonka haluan tehdä, on mennä kauppaan. Ihan tavalliseen markettiin. Kun on ensin päivätolkulla tuijotellut vieraiden ihmisten naamoja ratikassa, kaduilla, busseissa...sitä haluaa aivan ekaksi moikata tuttuja ihmisiä, joita on koko marketti täynnä. Tällaisilla pienillä asioilla täällä pidetään mieli tasapainossa, täällä anonyymilandiassa.

Ennen kuin eilen lähdimme iskän kanssa taas ajelemaan kohti Apinaparkkia, kävin Sara-mummon kanssa lenkillä ihan kaksistaan. Suuntana oli tietty takapihaltamme nouseva harju, ja mummokoira sai erioikeuden kulkea koko matkan vapaana. Tuulimyllyn juurella pelailimme vähän palloa, ja voi, miten melkein-vanhus taas nuortui! Harmittaa, ettei sitä voi oikein ottaa pysyvästi mukaan Helsinkiin - olisi vähän rankkaa ja stressaavaa pienelle vanhalle sydämelle.


Sain juuri kokattua itselleni päivän ensimmäisen aterian ja vähän siivoiltua sotkuja, ja seuraavaksi vuorossa olisi hieman telkun töllötystä ja sitten kevään yo-kirjoituksiin lukemista. Tällä viikolla olisi tavoitteena aloittaa jo seuraava kirja, mutta saapa nähdä. Parempi se kuitenkin on lukea näin vähitellen hyvissä ajoin, kun sitten keväällä ei kuitenkaan lukulomaa tipu. Sain onneksi tiputettua tästä jaksosta espanjan pois, sillä päätin olla kirjoittamatta sitä ja muutenkin olin kurssilla ihan pihalla. :) Nyt mulla on siis viikossa kolme kympin aamua, mutta yritän ainakin yhtenä niistä herätä lukemaan...edes vähän! Tällä viikolla sallin kuitenkin vielä löysäilyn, sillä odotan vaan perjantaita ja ukkelin tapaamista pitkästä aikaa! ♥