Koiria joka varpaalle

 

Johan oli viikonloppu! En tiedä, olenko koskaan tehnyt yhtä uuvuttavaa - vaikkakin tietysti hyperhauskaa - reissua! Olisin varmaan nuukahtanut jo puolivälissä, ellei karvainen matkakumppanini olisi ollut niin born-to-be-a-traveler. Jälleen saa olla ylpeä luppakorvasta!

Ennen kuin lähdimme reissuun, kävimme kuitenkin hieman vielä agilitaamassa. Lauantaina hurautin heti aamusta treenikentälle, jossa meillä oli LSK:n agilitymestaruuskisat. Kisamenetelmä oli tänä vuonna hieman erilainen - voittaja valittiin kahden radan yhteenlasketulla tuloksella ja luokkaeroja tasoittamassa olivat aikatasoitukset. Mä osallistuin sekä Finan että Sara-mummon kanssa, ja kolmelta radalta neljästä tuli nolla. :) Ainoastaan Saran kanssa tuli hylky, kun lähdin radalle ennen lähtölupaa (kuulin, kun tuomari käski odottamaan, mutta kuulin sitten ilmeisesti jonkun toisen ihmisen antavan lähtöluvan, sillä tuomari ei sitä ollut antanut :D). Ensimmäisellä radalla emme sijoittuneet tiukan aikatasoituksen takia, mutta hyppyradalla äiti ja tytär olivat molemmat palkintopallilla - Fina kolmosena ja Sara perässä nelosena. Kokonaiskisassa olimme Finan kanssa kolmansia. Aikatasoitus teki sen, että kaksi nollaa tehnyt möllikoira oli suoraan voittaja, vaikka olisi ollut kisaavia hitaampi. Tämä oli reilu peli, ja näinpä voiton veikin Roope-mäyris. Palkintojenjaossa tuli myös pieni yllätys, kun mut palkittiin "Fair Play" -kunniapalkinnolla, kun käskin itse laittaa sen varaslähdön suoraan hylyksi. Jalkapallossa noihin fair play -kortteihin on tottunut, mutta kerta se on ensimmäinenkin, kun agilityssä semmoisen saa! :D

LSK:n agilitymestarit 2011

Kisojen jälkeen hyppäsimme sitten Finskin kanssa bussiin ja köröttelimme vajaat neljä tuntia Tampereelle. Likka oli neitsytmatkallaan todella reipas. Alkumatkan Fina kurkki ikkunasta ulos korvat hörössä ja kohta sitten jo nukahti viereiselle penkille kerälle. :) Bussikuski oli muuten aivan ihana! Hän ei ottanut koirasta mitään maksua ja kertoi heti, missä on pidempi pysähdys niin, että ehdin ulkoiluttaa koiran. Oikein kaikkien bussikuskien kuningas! Perillä meitä vastassa olivat Miikku ja Priima, Miikun lyhytkarvaversio puolivuotiaasta bordercolliesta. Priima oli ensimmäistä kertaa isossa kaupungissa, ja vitsit, miten lunkisti ja rinta rottingilla se otti kaiken kaupungin vilskeen. Sen sijaan mä ja Fina oltiin sen verran poikki, että aika nopeasti Lempäälään päästyämme sammuttiin kainalokkain vuodesohvalle. (Miikun kommentti aamulla: "Olitte aika lutusen näkösiä siinä soffalla - Fina nukku siinä jossain kerällä ja sulla oli käsi väännetty johonki ihmeasentoon, niinku se olis ollu poikki." :D)

Aamulla kävin Finan kanssa kävelemässä vähän tilaa ympäri, ja läpsä oli aika ihmeissään lehmien huudellessa hyviä huomenia laitumelta. Muu porukka alkoi ilmaantua puolenpäivän tienoilla. Miikun sijoituspentu Kiri tuli ensin, valloitti allekirjoittaneen ja pissasi ilosta alleen. Sitten tulivat Rillan siskot Pimu ja Hopsu, sekä Veeti-veli, joista kahta viimeisintä en ollutkaan nähnyt sitten pentujen luovutusiän. :) Loppujen lopuksi meitä ihmisiä oli tusinan pintaan ja koiria saman verran. Siinä oli yhdessä talossa hulina ja vilinä, kun yksitoista koiraa yrittivät nappailla meidän ihmisten ruokia ja Priima ja Kirikin vielä painivat keskenään. Finalla vaikutti olevan ainoastaan viiden sekunnin ilokliimaksi, kun kauheiden bortsujen sekaan tupsahtivat Pimun cavalierkätyrit ("Jee! Minunlaisiani!"), mutta pian nekin muuttuivat ihan tyhmiksi. :) Likan koko olemus huusi: "Mamma! Ota noi kaikki hirvitykset pois!" - varsinkin kun vielä Veeti-hurmuri, jolle naisia oli tarjoilla joka tassulle, iski silmänsä juuri pikku rusakkooni.

Kotimatka taittui enemmän tai vähemmän koheltaen junalla ja kahdella ratikalla. Multa olisi varmaan palanut käämi heti alkumatkasta, mutta onneksi Fina nukkui vaan koko junamatkan, vaikka lemmikki-
vaunu oli kattoa myöten täynnä kissoja ja koiria, eikä siellä kulkenut yhtään ilma. Kymmeneltä olimme molemmat jo niin rättiväsyneitä, että nukahdettiin melkein istualtamme. Onneksi nyt on koeviikko, niin on aikaa nukkua univelkoja pois. :)

Kuten osasin odottaa, Miikulla käynti vain pahensi pentukuumetta, ja tällä hetkellä kiikarissa onkin yksi varteenotettava tuleva pentue aivan ihanteellisista linjoista. Yritän haalia itselleni penskan kyseisestä yhdistelmästä, mikäli pieni este, jota iskäksikin kutsutaan, saadaan potkittua pois tieltä. ;) Ja jos tämä suunnitelma ei mene läpi, seuraava otollinen aika pennunotolle on vasta vajaan kahden vuoden päästä, jos mielii pärjätä edes joten kuten kirjoituksissa. Onneksi asian suhteen ei ole miiiiikään kiire vielä... Ja lisätietoja on turha udella, niitä ei tipu! ;)

Pentukuumetta...

 

 Syksy on täällä! Vihdoinkin! Olen niin maan syksyihmisiä, kuin olla voi. Ei tarvita kuin kostea metsäpolku ja kymmenin eri värein koristellut lehtipuut, ja mä olen elossa. Viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa ukkelin luona Turussa ja koska marjat olivat viimeistään nyt vaihtuneet yksijalkaisiin kukkahattutäteihin, päädyimme sienimetsään. Lopputuloksena meillä oli seitsemän litraa suppilovahveroja, joiden kanssa muuten pakersinkin sinä päivänä yli kuusi tuntia putkeen... Olen siis todellakin elossa!

...On kylläkin ihme, että olen elossa, sillä autokoulu on onnellisesti ohi, kumpikin koe läpäisty ensimmäisellä yrittämällä ja neitsytmatkatkin on jo tehty niin Loviisassa, Helsingissä kuin niiden kahden välisellä pätkälläkin. Itse asiassa tänään lievällä "omalomalla" olisin halunnut lähteä käväisemään Porvoon Mustissa ja Mirrissä, mutta mulle jätettiin vain äitin auto, jota en ole vielä testannut ja jossa ei valitettavasti ole sitä ihanan autuasta automaattivaihteistoa. Huoh... Olisihan mun pitänyt tietää, ettei iskän auto ole koskaan vapaana. Sillä saatoin oikeasti näyttää varmalta kuskilta! :D

Mulla on pieni agilitymasis. Ei todellakaan meidän kykyjen osalta (miten voisin angstata näin upeasti alkanutta syyskautta?!), mutta koska en löydä mitään hyviä kisoja ennen marraskuuta. Kaikki on juuri vääränä päivänä tai jossain huitsin nevadassa. Ainoat tulevat skabat meillä on huomenna Loviisassa, kun lähdemme puolustamaan viimevuotista Loviisan Seudun Koirien agilitymestaruutta. Tänä vuonna tosin ei meillä taida olla kovin kummoisia mahkuja pystin uusintaan, mutta niin mammailijoita emme ole, ettemmekö ainakin yrittäisi!

Toinen koiramasis koskee jälleen kerran pentuasiaa. Musta tuntuu, että joka tuutista oikein tuupataan pentua (olisikohan syy siinä, että olen ollut kyselemässä pentuja joka puolelta :p), ja sitten kuitenkin tuntuu niin vaikealta päättää, mikä olisi oikea aika naperon tuloon. Välillä raha-asiatkin mietityttävät, mutta onneksi siihen on olemassa lääkettä. Hommasinkin puolelle syyslomalle kokopäivätöitä niin, että
ei tarvitse koko vuotta kesätyöpalkalla elellä. :) Onneksi äiti lupasi sponsoroida sitten aikanaan pennun ostohinnan, niin saan minä vaan keskittyä niihin tonnikuluihin! Katsotaanpa, niin kohta täällä jo on taapero pureksimassa vastaremontoituja seiniä... Lähden nimittäin huomenna seuramestisten jälkeen Miikun luo yöksi, ja sunnuntaina sinne tulevat kaikki Rillan siskot ja veljet. Tiedän, että joko siellä tulee itkut tai sitten pentukuume kasvaa, kun surffaillaan Miikun kanssa pentusivuilla, mutta tunnekuohu tulee varmasti olemaan suuri.

Nyt tämä tyttö lähtee suihkun kautta lukemaan saksan kokeisiin, ja tietysti lierolaisten kanssa harjulle. Miten musta muuten tuntuu, että Sara on viikko viikolta vaan suloisempi ja suloisempi?! Voi yhden kerran, kun se ei olisi semmoinen räksyttäjä, niin se ei asuisi enää päivääkään Loviisassa, vaan mamman kanssa Stadissa!

Erinomainen viikonloppu

 

Kuva (c) Lotta Allén-Ollas

Olenpas laiskimus. Ajattelin nimittäin taas kerran jysäyttää pelkät tulokset pöytään ja jättää sen sukkelammat sepustukset sikseen. Eilen kävimme Helsingissä agittelemassa ja tänään sitten taas toistaiseksi viimeisen kerran näyttelyssä Porvoossa. Kummassakin saavutimme tavoitteemme, nimittäin kisoista lähdettiin hakemaan toista LUVAa ja näyttelystä oltaisiin tyydytty laatuarvosanana erittäin hyvään. Kummassakin meni oikeastaan lopulta pikkuisen vielä paremmin. B-radan toiseksi viimeistä estettä ilman olisimme nyt jo kolmosissa, mutta päätimme pitkittää vielä nousua. Olisihan se ollutkin aikamoista nousta kuukauden sisällä! ;)

 

Tänään sitten käväistiin Porvoossa, ja nyt se on sitten varmaa: näyttelyinnostus on mun osaltani ohi. Fina oli upea vaaleista silmistä ja nenästä huolimatta ja sai lopulta ensimmäisen ERInsä avoimesta luokasta. :) Erin saaneita oli kuitenkin sen verran, ettei sijoituttu, enkä itsekään olisi kyllä sijoittanut meitä. Liikkeissä Fina oli aika hidas lahna, vaikka kuulemma hyvät liikkeet olikin. :) Kumminkin etäisyys edellä olevaan kasvoi koko ajan, ja Fina oli lähinnä oma itsensä: kulki jätkämäisen rentona vailla uljasta ryhtiä. :D No, tässä kuitenkin tulokset ja näyttelyarvostelu! Onpa muuten outoa, kun ERI onkin punainen eikä vaaleanpunainen enää...


agilityrata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe -2,23 :: tuomari Martti Salonen :: tulos 0 :: sijoitus 2./9 :: LUVA
agilityrata :: ratavirheet 5 :: aikavirhe -0,52 :: tuomari Martti Salonen :: tulos 5 :: sijoitus 3./9


Porvoon koiranäyttely, tuomarina Jukka Kuusisto :: AVO - ERI :: Luustolta ja kooltaan sopiva rubynarttu. Hyvä pää ja ilme. Selässä hieman pehmeyttä. Hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautuneet takaraajat. Hieman pehmeä turkki. Liikkuu hyvin.

Kirje sinulle.

Rakas muru,

onnea synttärinäsi. Olisit nyt jo kolmevuotias, iso tyttö kuin mikä! Kesä tuli ja meni, mutta tänä vuonna mökillä oli tavallista hiljaisempaa. Ei ollut kuraisia laitureita, ei vesipedon ininää taikka naapurin pojan kanssa heilastelua. Voi kuule, Onni kävikin sua etsimässä juhannuksena. Noutajapoika oli kovin ihmeissään, kun löysi vain kaksi luppakorvaa. Ja ajatella, Saralla oli vielä juoksukin, ja silti miekkonen etsi vain ja ainoastaan sua. Taisit todella viedä pojan sydämen, sinä rietas puolirepolainen, joka et vesileikeiltäsi ehtinyt kosijalle edes silmääsi vinkata.

No, olit säkin mukana mökillä juhannuksena. Enhän voinut jättää sua kotiin. Lupasin, että pääsisit kesällä taas kirmailemaan vapaana mökin rannoilla ja metsissä, mutta kulta. Anna anteeksi, en voinut tehdä sitä. Olen liian heikko päästääkseni sinut pois kokonaan, ainakin vielä. Sen sijaan saan katsella sinua aina yöpöydälläni. Ja näin synttärisi tultua kaivoin käsiini sinä päivänä parturoimani hahtuvat, ja nuuhkin niitä nenäni täyteen. Itkin yhtäjaksoisesti koko iltapäivän, kun saatoin pitkästä aikaa haistaa sinut, mutten kuitenkaan voinut koskettaa. Niinpä sinulla on nyt täällä Apinaparkissa oma pöytä, jolta vartioit mua ja tekemisiäni kynttilänliekin loisteessa.

Voi, kunpa elämä vain olisi aina reilua. Ensimmäistä kertaa olen nyt syksyllä tuntenut syvää katkeruutta siitä, miten epäreilusti sut otettiin multa. Olit niin mun sielunsisko, toisinaan oltiin semmoisia äidin inhokkeja kumpikin, ja silloin painuttiin vaan metsään kahdestaan. Nyt mulla ei ole ketään kapinakaveria. Kohta mulla tulee olemaan ajokorttikin, ja oltaisiin voitu mennä ihan mihin vaan, ja käydä Miikullakin useammin. Mutta ei. Ja koska tiedät, että olit mulle paras ystävä ikinä, tuskailen joka päivä uuden pennun oton suhteen. En haluaisi pentua, kun ei siitä kuitenkaan mitenkään saa sua, ja kuitenkin kaipaan sun tuomaasi vipinää. Jos vain sä olisit yhä täällä, ei olisi mitään mietittävää, vaan voitaisiin vaan mennä viipottaa. Nyt se on vaan mun mieleni, joka mennä viipottaa.

Kävimme reilu kuukausi takaperin Miikun luona pitkästä aikaa, ja siellä tapahtui jotain aivan mystistä. Menin sisälle, ja Beda tuli esiin - turkki leikattuna ja pörröisenä. Kun se istui siinä lattialla selkä muhun päin ja mä rapsuttelin sitä, luulin hetken rapsuttelevani sua. Beda oli ihan kuin sä! Pystyt korvatkin ja kaikki. Samalla lailla hiljaisesti läsnä...

Kulta. Vietä kiva synttäripäivä! Tuon sitten niin monta kakkua mukanani, kuin kuluu vuosia ennen kuin tulen perässä. Rakastan sua!

Persjättöyhdistelmien käyttöönotto ja muuta agilitaamista

Vitsivitsivitsi!! Eilen oli parhaat treenit ikinä! Juha oli tehnyt tällä kertaa hieman lyhyemmän radan, joten ensinnäkin kykenin ensimmäistä kertaa oikeasti muistamaan estejärjestyksen. Lisäksi se sisälsi pari tosi hyvää paikkaa kokeilla aikaisemmissa treeneissä opittuja niksejä, ja niinpä niin ikään ensimmäistä kertaa uskalsin ujuttaa takaakierto- ja niisto-persjättöjä jo ihan omaan alkuperäiseen ohjaussuunnitelmaani. Kun vielä Finskillä oli muutaman tylsän päivän jälkeen hirveän hyvä vire päällä, olivat ainekset supertreeneihin kasassa. :) Listaan tuohon radan alle taas vaikeat tai muuten erikoiset ja uudet kohdat, sekä niihin liittyvät Juhan neuvot tai omat niksini...

1 - 2 - 3 :: koira meni ekalla yrittämällä puomin sijasta putkeen. tämä siksi, etten tikannut sitä kakkoselta keskemmälle, vaan putki oli suoraan koiran juoksulinjalla. kun tikkasin Finan vähän oikealle kakkosen jälkeen, sujui moitteetta!

3 - 4 - 5 :: koiran ollessa puomilla tein persjätön ja juoksin edeltä kepeille auttamaan sisäänmenon nopeaksi.

5 - 6 - 7 :: keppien päässä valssi, koiran heitto kutosen takaakiertoon, ja samalla persjättö kutosen edessä kohti seiskaa. toimi heti ja superisti! :)

13 - 14 - 15 - 16 - 17 :: neuvo oli jäädä odottamaan putken ulostulosuun ja hypyn 14 puoleen väliin, ja koiran tullessa käteen lähettää se takaakiertoon, vetää hypyn yli, lähettää uudestaan hypylle 15 takaakiertoon ja samalla tehdä persjättö esteen edessä. näin koira oli mun oikealla puolella hypylle 16 lähetettäessä (koira takaakiertoon kuvassa näkyvän numero 16 puolelta), joka meni jotakuinkin näin: takaakiertoon lähetys oikealla kädellä, niisto hypyn yli vasemmalla ja sitten persjättö ja koira putkeen oikean käden puolelta.

20 - 21 :: A:lta tullessa (ohjaaja sisärataa) koiran lähetys takaakiertoon oikealla kädellä, taas niisto(!?) hypyn yli vasurilla ja samantien persjättö ja täysiä sisärataa pitkin loppuun.


Kun lopulta olimme käyneet radan kokonaan läpi korjauksineen, Juha kysyi: "Otatteko alusta vai tuosta keppien jälkeen?" Mulla revähti reisi jo heti alkutreeneissä, mutta oinaana hammasta purren sanoin ilmekään värähtämättä, että alusta tietysti, ja lopulta vedimme koko radan kerralla puhtaasti muiden ryhmäläisten aplodien saattelemana. :)) Kannatti vetää! Vielä lopuksi Juha painotti, että mun on opittava näkemään kohdat, joissa mun on jäätävä odottamaan Finaa ja kohdat, joissa taas pitää painaa pää kolmanteja jalkana koiraa vedättäen. Siinä mulla on vielä petrattavaa, mutta oon niiiiin tyytyväinen, että kerrankin uskalsin alunperinkin ottaa meille uusia, ns. riskiohjauksia, ja vielä onnistuttiin niissä! Kyllä sen nyt huomaa, miten ohjaus vaikuttaa koiran nopeuteen... En edes malta odottaa ensi viikon treenejä!


Lopuksi on kuitenkin ihan pakko latistaa tunnelmaa itseään ruoskien. Meninpäs liikuntatunnille revähtäneellä reidellä, joka "ei tuntunut niin pahalta", ja nyt saa sitten linkuttaa ja tursotella kylmägeeliä mielin määrin. Niinpä tämän päivän HurHan treenit on pakko jättää väliin. :( Pienet lapsukaiset, tässä seuraa tärkeä opetus x 2: Jos kerran painotat kaikille agilityn olevan täyttä urheilua, valmistaudu ja lämmittele treeneihin niin kuin muihinkin urheilutreeneihin kuuluu. JA! Älä varsinkaan mene revähtäneellä raajalla liikkumaan vielä lisää. Soo soo ja kukas se sieltä peilistä kurkistaa... :P