Kirje sinulle.

Rakas muru,

onnea synttärinäsi. Olisit nyt jo kolmevuotias, iso tyttö kuin mikä! Kesä tuli ja meni, mutta tänä vuonna mökillä oli tavallista hiljaisempaa. Ei ollut kuraisia laitureita, ei vesipedon ininää taikka naapurin pojan kanssa heilastelua. Voi kuule, Onni kävikin sua etsimässä juhannuksena. Noutajapoika oli kovin ihmeissään, kun löysi vain kaksi luppakorvaa. Ja ajatella, Saralla oli vielä juoksukin, ja silti miekkonen etsi vain ja ainoastaan sua. Taisit todella viedä pojan sydämen, sinä rietas puolirepolainen, joka et vesileikeiltäsi ehtinyt kosijalle edes silmääsi vinkata.

No, olit säkin mukana mökillä juhannuksena. Enhän voinut jättää sua kotiin. Lupasin, että pääsisit kesällä taas kirmailemaan vapaana mökin rannoilla ja metsissä, mutta kulta. Anna anteeksi, en voinut tehdä sitä. Olen liian heikko päästääkseni sinut pois kokonaan, ainakin vielä. Sen sijaan saan katsella sinua aina yöpöydälläni. Ja näin synttärisi tultua kaivoin käsiini sinä päivänä parturoimani hahtuvat, ja nuuhkin niitä nenäni täyteen. Itkin yhtäjaksoisesti koko iltapäivän, kun saatoin pitkästä aikaa haistaa sinut, mutten kuitenkaan voinut koskettaa. Niinpä sinulla on nyt täällä Apinaparkissa oma pöytä, jolta vartioit mua ja tekemisiäni kynttilänliekin loisteessa.

Voi, kunpa elämä vain olisi aina reilua. Ensimmäistä kertaa olen nyt syksyllä tuntenut syvää katkeruutta siitä, miten epäreilusti sut otettiin multa. Olit niin mun sielunsisko, toisinaan oltiin semmoisia äidin inhokkeja kumpikin, ja silloin painuttiin vaan metsään kahdestaan. Nyt mulla ei ole ketään kapinakaveria. Kohta mulla tulee olemaan ajokorttikin, ja oltaisiin voitu mennä ihan mihin vaan, ja käydä Miikullakin useammin. Mutta ei. Ja koska tiedät, että olit mulle paras ystävä ikinä, tuskailen joka päivä uuden pennun oton suhteen. En haluaisi pentua, kun ei siitä kuitenkaan mitenkään saa sua, ja kuitenkin kaipaan sun tuomaasi vipinää. Jos vain sä olisit yhä täällä, ei olisi mitään mietittävää, vaan voitaisiin vaan mennä viipottaa. Nyt se on vaan mun mieleni, joka mennä viipottaa.

Kävimme reilu kuukausi takaperin Miikun luona pitkästä aikaa, ja siellä tapahtui jotain aivan mystistä. Menin sisälle, ja Beda tuli esiin - turkki leikattuna ja pörröisenä. Kun se istui siinä lattialla selkä muhun päin ja mä rapsuttelin sitä, luulin hetken rapsuttelevani sua. Beda oli ihan kuin sä! Pystyt korvatkin ja kaikki. Samalla lailla hiljaisesti läsnä...

Kulta. Vietä kiva synttäripäivä! Tuon sitten niin monta kakkua mukanani, kuin kuluu vuosia ennen kuin tulen perässä. Rakastan sua!