Melankolian riemut

 

Syksyn lomat on nyt lusittu, ja se ottaa vähän päähän. Silti ehdin hoitaa sekä huvin että hyödyn olemalla ensin alkuviikon töissä karaten sitten loppuviikoksi Turkuun kullan kainaloon ja jälleen kerran sieni-
metsälle. :) Tänä syksynä olenkin kunnostautunut sienestyksessä. Ukkelin kanssa ollaan kerätty sellaiset rapiat 11 litraa ja Loviisassakin on tullut kykittyä kuuden litran verran. Sääli, ettei niitä kaikkia voi vetää napaan tuoreeltaan... Mutta onpahan lievää omavaraisuutta talven varalle! Niin ikään sääli, että Suomesssa omavaraistaloudessa eläminen ei ihan helppo nakki, vaikka kovasti niin toivoisinkin. Miltä ruoka maistuukaan, kun sen eteen on ensin tehnyt puoli päivää töitä... :-) Wau.


Mulla on nykyään vähän vaikeaa tämän blogin kanssa. Aikaisemmin pidin itsekin kirjoituksistani, kun sain niihin sujautettua omannäköistäni huumoria, mutta nykyään kirjoitukseni ovat aika kuivia perustekstejä, joiden jälkeen mietin: "Mitähän niin erikoista tuossakin oli, että siitä piti kertoa?" Yhdessä vaiheessa harkitsin jopa poistavani blogin kokonaan, mutta kokemuksesta tiedän, ettei se tulisi olemaan kovin kestävä ratkaisu sekään. Totesin joskus jossakin äidinkielen esseessäni, että toisinaan elämä näyttää kauniimmalta paperilla (tai näytöllä), ja siksi juuri haluan kuitenkin kirjoittaa. Ainakin hapsutassu.comilla on mulle itselläni suuri merkitys. Sen kautta voin nostaa elämästäni esiin pienempiäkin kohokohtia ja fiilistellä niitä taipuvin sanakääntein. Jostakin syystä vaan tuntuu, että nyttemmin sanakäänteet ovat olleet vähän hukassa, ja suurin osa kirjoituksistani jäävät salaiseen arkistoon keskeneräisiksi luonnoksiksi.

Melankolisella tunnelmalla jatketaan. Muutamaa postausta alempana mainitsin agiputken päässä näkyvää valoa pentusuunnitelmien suhteen, mutta perun sanani. Aivan mahtavalta vaikuttanut yhdistelmä täydellisellä ajoituksella höystettynä ei toteudukaan, joten olen taas lähtöpisteessä. Lisäksi tämä "pikkueste" - iskäkin eräältä nimeltään - on osoittanut verrattaisia kasvun merkkejä, mikä tarkoittaa sitä, että taistelu ei tule olemaan helppo. Olen niin kyllästynyt lapselliseen inttämiseen, mutta mitä muita vaihtoehtoja jää, kun yrittäessäsi avata kunnon keskustelua toinen avaa television ("Ai kappas! Uutiset!") tai vaihtaa aihetta kuin ei kuulisikaan. Kasva tässä nyt sitten aikuismaiseksi. :) Muutenkin alkaa tämä "taivaallinen täysi-ikäisyys" ottaa aivoon, kun tähän asti siitä on ansainnut vasta velvollisuudet. Mihin jäi päätäntävalta ja itsenäisyys? Harmillista, ettei mitkään jäsenmaksuja innokkaana keräävät liitot aja tällaisia yksilön asioita perhetasolla... Miten olisi oma tahdonläpiajaja?

Miten joku voi sanoa "ei" tällaiselle?!

Mulla on huomenna vapaapäivä. Tuntuu aivan uskomattomalta! Tokihan tässä on viikonloppuja ja lomaa tullut ja mennyt, mutta niille on normaalisti aina yo-vihkoja (älkää käsittäkö väärin, siis mähän oikeasti rakastan niitä!), projekteja tai mitä tahansa muuta. Nyt olen kuitenkin lisäksi sen verran flunssaisessa kunnossa, että sunnuntain agilitykilpailutkin uhkaavat jäädä väliin. Näkymä melkein vetää vakavaksi - voiko sitä ollakaan tekemättä mitään? Nincs probléma! Osasin varautua kunnolla, ja siksipä laukusta löytyykin uskonnon kirja, jota voi ainakin selailla paremman puutteessa... Lopetan tähän nörttiin möläytykseen, jonka vahingossa ajattelin ääneen. En sanonut sitä. Enkä tule toteuttamaan.