Narskujuustoa ja muita suomalaisuuksia

Heippulis. Panin tässä merkille, että sen jälkeen, kun yhdistin Apinaparkin ja Hapsutassu.comin eli toisin sanoen oman ja koirieni blogin, se oma blogini on jäänyt aika sivuun. Silloin harvoin, kun jaksaa vaivautua kirjoittamaan, tulee väkisinkin joristua koirista, koska niiden kanssa nyt sattuu ja tapahtuu enemmän kuin itseni kanssa, joka muutoin vain kotona istuksin. :) Pian kuitenkin koittaa joulukuu ja sen myötä Apinaparkin joulukalenteri aukoo paitsi päätään, myös luukkujaan, joten muut pulinat on pakko ehtiä hoitaa pois päiväjärjestyksestä ennen sitä. Tällä kertaa mulla onkin aika laaja aihe tuloillaan, eli jos on laiskalla tuulella, kannattaa luovuttaa lukemisen suhteen heti näin kättelyssä.

Nimittäin: Viimeisen vuoden aikana olen oppinut yhtä sun toista omasta kulttuuristani ja Suomesta yleensä. Tai en oikeastaan ole oppinut varsinaisesti mitään uutta, mutta olen oppinut näkemään suomalaiset perinteet ihan uudessa valossa ja arvostamaan niitä. Ja kas vain, kehen syyttävä sormi osuu - rakkaaseen miesotukseeni. En pidä ajatuksesta, että kirjoittelisin toisten tai omia yksityisasioitani noin vain anonyymeille ihmisille, sillä mielestäni ihmisten ei tarvitse tietää minusta asioita, joita he eivät kuitenkaan kasvotusten kysele. Kirjoitukseni ymmärtämiseksi on kuitenkin oleellista tietää, että ukkelini ei siis ole suomalainen. Koska hän on muualta, eikä ihan mistään läheltäkään, olen saanut vähintäänkin triplakiksit kaikista suomalaisista juhlapäivistä ja tyypillisyyksistä saatuani olla tekemässä niitä toiselle tutuksi.

Loviisan Hautausmaa 24.12.2010 klo 00:00

Suurimman innostuksen valtaan mut saavat nykyään kaikki suomalaiset juhlat, vaikka ne ovat toki aina olleet mulle tosi iso juttu. Useimmat juhlat tulee vietettyä koko perheen voimin, mikä on itselleni tosi tärkeää, sillä silloin fiilis on aivan eri - varsinkin kun sekä minä että ukkelini olemme loppujen lopuksi aika perheihmisiä. Esimerkiksi viime joulun, joka oli vasta kolmas tapaamisemme, vietimme koko perheen ja isovanhempien kera Loviisassa kaikkien jouluperinteiden mukaan, ja silloin vasta tajusin, miten super-
hienoa onkaan herätä aamulla jouluruuan tuoksuun, viedä kaikki paketit kuusen alle, saunoa, syödä, jakaa ja avata lahjat, katsoa Joulutarina ja mennä keskiyöllä hautausmaalle viemään kynttilät. Olin niin ylpeä kaikista noista "tylsistä, vuodesta toiseen samoista" asioista koostuvasta tapahtumaketjusta. Nytkin oikein tässä kirjoittaessani kierrosmittarini lähtivät rullaamaan, kun mietin, että kohta se on taas kaikki edessä! :)

Sama perinteiden esittely päti myös pääsiäisen ja juhannuksen suhteen. Siinä missä viime juhannuskin vietettiin mökillä reilun kymmenen sukulaisihmisen kanssa perheperinteitä, kuten juhannusolympialaisia ja -saunaa sekä shamppanjavaellusta ylläpitäen, pääsiäisenä olimme vain kahdestaan Turussa, mutta sielläkin varmistin, että sunnuntaiaamuna ukkelini sai herätä etsimään suklaamunia ympäri kämppää. En tosin ole varma, saiko hän siitä yhtään niin paljon iloa, kuin mun sekopäisyyden seuraamisesta, mutta ainakin mä olin elementissäni. :D

Juhannusolympialaisten naurattaja: Kolmijalkajuoksu

Toinen Suomi!-asia, joka on ehdottomasti nostanut osakkeitaan entisestään on luonto. Vaikka olen joka syksy ollut haukkana menossa sieni- ja marjametsään ja aina ollut vähän sellainen poikatyttö-luonnon-
lapsi, tänä vuonna kanervikossa kykkimiseen käytetty aika on ollut vähintään kolminkertainen. On ollut huippukivaa opettaa, mitkä sienet ovat syömäkelpoisia, ja kaikessa innossani olen vapaapäivinäkin ajellut Loviisaan ihan vain sienestämään koirien kanssa. En edes halua ajatella, kuinka moni huokailee voi jessusta tämän kuullessaan, mutta eipä se paljon mua kiinnostakaan. :) Olen hurjan kiitollinen siitä, että vanhempani ovat aina antaneet mun rellestää rapakoissa niin paljon kuin sielu sietää. Että tattis vaan! ;) Myös suomalaisia ruokia, kuten karjalanpiirakoita tai "narskujuustoa" lakkahillon kera on ollut mukava maistatuttaa, vaikkakin välillä on ollut vähän noloa, kun tässä eurooppalaisten ruokakulttuurien sekoituksessa on joutunut ihan miettimään, että mitäs näitä suomalaisia ruokia onkaan...


Ensi viikonloppuna onkin pikkujoulu, jolloin lupauduin iskän kotiinkuljetukseksi lauantaiaamuna firmansa pikkujoulujen jälkeen. :D (Koiraihmisen pakollinen välikommentti: Nyyh! Messari!) Onneksi tosiaan herra B on täysin ihastunut Loviisaan, ja sinne sukkulointi perheeni luo on hänellekin aina mieluista. Niinpä suunniteltiin juhlistavamme siellä siskoni kanssa pikkujoulua. Ja joka ei mua tunne tietäköön tämän jälkeen, että mä olen maailman mukavuudenhaluisin kotihiiri, joten mun ihannepikkujouluni koostuu klubien sijaan kimpalla tähtitorttujen ja piparien leipomisesta, glögin juonnista ja lautapeleistä. Pulkkamäki jäi viime vuonna testaamatta, ja ainakin toistaiseksi sinne pääsyä pitää vielä olosuhteiden valossa lykätä...

 

Tämä kuva on viime viikonlopulta. Näyttää kyllä juhannuskuvalta.