Thursday, December 1, 2011

Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 1. luukku




Joulukuu on täällä! Vaikka joihinkiin kolkkiin täällä Suomessakin on tässä aiemmin jo eksynyt muutama lumihiutaletta muistuttava jalkarätti, en ainakaan minä ole vielä henkilökohtaisesti ensilunta tänä vuonna saanut ihastella. Siitä syystä päätin ottaa joulukalenterin avausluukuksi tällaisen netin uumenista löytämäni biisin "Cold December", joskohan tällä saisi herätettyä Herra Pakkasen...? Artisti oli mulle itselleni entuudestaan tuntematon, mutta kuulosti sen verran hyvältä, että kehtasin linkittää kappaleen tänne ja omistan sen yhdelle maailman tärkeimmistä ihmisistä, rakkaalle Pepille, jonka kanssa juttelua ikävöin joka päivä. Toivottavasti myös joku lukijoista saa tästä yhden uuden nimen omalle musiikkitaivaalleen!

Apinaparkissa joulukuun avaus tapahtuu jokailtaisella glöginjuontirituaalilla murun kanssa soffalla telkusta tulevaa joulukalenteria (kai sieltä joku sellainen tulee tänä vuonna - toivottavasti Tonttu Toljanteri! ;)) vahdaten. Tänä vuonna lupaan yrittää pitää Apinaparkin joulukalenterin säännöllisenä ja joka päivä päivittyvänä. Onneksi on olemassa postausten ajastus, eikä kukaan tätäkään luukkua aukaistessa aavista, kuinka kauan aikaa sitten mä olen tämänkin raapustanut... ;) Myös kommentteja ja palautetta luukuista otetaan ilolla vastaan!

Riemukasta joulukuun alkua kaikille, ja kinkut ja kankut ristiin, että seuraavien 24 päivän aikana vedestä tulisi edes loskaa! Minun pukin pitää tulla porojen vetämällä reellä! - ai mutta tietysti lentäen. No, haluan mä itsekin pulkkaan, eli lunta tupaan vaan! :-)

2 comments:

  1. Mä ainakin luen kaikki joulukalenteri-postaukset vaikken kaikkiin (ehkä!) kommentoikaan ;) Voi kun olisin itsekin noin reipas ja jaksaisin tehdä jonkun tämmöisen, tässä on nimittäin ideaa! :D

    PS. Toi biisi oli kyllä ihan hyvä! :D

    ReplyDelete
  2. Kiitos, tosi kiva kuulla! Pitää myöntää, että viime vuonna kalenterin pitäminen oli aluksi hauskaa, mutta joulua kohti mennessä alkoi kyllä harmaita hiuksia revityttämään... :D Ehkä parempi onni tällä kertaa?

    ReplyDelete

Search...