Apinaparkin joulukalenteri 2011 :: 21. luukku

Lumifutistreenit on ihan oikeasti lihasten Halleluja-kuoron kliimaksi.

Kun nyt näitä lapsuudenaikaisia muistoja kerran lähdin sörkkimään, niin tottahan sitä piti jalkapallokin mainita. Ehkä moni tämän päivän tutuistani ei tiedäkään, että olen pelannut jalkapalloa yhdessä alueeni - ja voisi ehkä sanoa silloisen ikäluokkanikin - parhaimmassa futisjoukkueessa reilut kahdeksan vuotta. Tähän väliin siis kaikki kiitos ja kunnia Fc Loviisalle! :-) Jouduin kuitenkin lopettamaan, kun luojani oli aikoinaan Bea-nukkea pyöritellessään säästellyt muovailuvahavarastojaan mun nivelteni kohdalla, ja se rupesi näkymään enemmänkin. Olen kuitenkin ikuisesti ylpeä joukkueestani ja kaikista upeista saavutuksistamme (mm. piirinmestaruus, Kokkola cup-kulta, Helsinki cup-hopea ja Tanskan Tivoli cupin katkeraakin katkerampi nelossija...), ja olen lopulta aika yllättynyt, että päädyin ensimmäisten treenien peikkomekkotytöstä ihan oikeaksi futispelaajaksi.

(Peikkomekko oli ja on nöyryyttävin sivu futisurani kirjassa, josta valmentaja jaksoi aina tilaisuuden tullen muistuttaa ivaillen. Kyseessä oli siis Naavanutun juhlamekko, joka mulla oli ekoissa treeneissä päälläni. Tulin nimittäin paikalle suoraan kaverini syntymäpäiväjuhlilta, ja valmentaja käski meidät uudet heti mukaan treeneihin, vaikka tarkoituksenani oli uutena vain katsoa ensimmäinen kerta sivusta. Arvatkaa kuinka moni koskaan antoi mulle mahdollisuuden selittää?)

Noiden kahdeksan vuoden aikana jalkapallosta tuli sen verran iso osa elämääni, että vaikken enää juurikaan pysty pelailemaan ilman pelinjälkeisiä kipuja, ryntään silti pallon perään aina kun se on mahdollista ja saatan hyvinkin yrittää lyödä omaa pomputteluennätystäni kesälomilla. Lisäksi kotona yksin ollessa paras tapa viettää yö on istua nojatuolissa, jättimäinen höyryävä kuppi kaakaota käsissäni, EM- tai MM-futista katsellen! Oikein tulee ikävä noita kesäiltoja... :)