This is life! ja muuta syötävää

On kerran korvapuusteja, jotka nopeasti päätyvät imperfektiin. Kuva © B. Ghimire

Terpparallaa taas! Heti alkuun täytyy todeta, että mitään varsinaisesti maailmanmullistavaa sanottavaa mulla ei ole, kunhan halusin tulla esittelemään, miten makunystyröitä oikein lellitään! :-) Ollaan nimittäin tässä muutaman päivän aikana vietetty keittiössä ja marjapuskissa enemmän aikaa kuin laki sallii. Pääasiassa luonnon antimien kohtalona on ollut päätyä suoraan kädestä suuhun, mutta eilen lähdettiin oikein tarkoituksenmukaisesti hakemaan ruokaa pöytään. Suunnitelmissa oli kotoa lähdettäessä hakea vähän vadelmia piirakkaa ja nokkosia keittoa varten, mutta kuinkas kävikään. Littoistenranta yllättikin oikein toden teolla, kun parin puun juurella oli ennennäkemättömän julmetusti kantarelleja!

Muruakaan ei säästelty, kun Suomen luonto päätti lahjoittaa meille koko päivällisen kaikkine ruokalajeineen aivan jälkiruokaan saakka. :-) Niinpä nokkoskeiton ja sienikastikkeen jälkeen saimme nauttia makoisasta vadelmapiiraasta, ja tänään aamulla väsäsin punaherukoista vielä kerroskiisseliä. Eilinen päivä meni kuin hujauksessa, mutta mikä mieluisinta, missään vaiheessa ei tullut mietittyä sekuntiakaan mennyttä tai tulevaa. This is life!

On jokseenkin huvittavaa ja tietysti ilo olla läsnä, kun iso (pieni) mies normaaliin päiväuniaikaan kiemurtelee paikoillaan ja jankkaa, että haluaa "VADELMIA!!" eikä nukkua - niin kauan kunnes mä annan periksi ja lähdetään metsään. No ei kyllä tarvitse kauaa houkutella. :-) Pahoin (hyvin) pelkään, että tänäänkin päädytään ainakin nokkospuskiin, nimittäin sama laulu oli heti aamusta... :D

Lopuksi haluaisin vielä sen verran vedota kaikkiin arvokkaisiin kahteentuhanteen kuukausittaiseen vierailijaan, että ettehän roskaa meidän Suomea. Metsistä on iloa viimeistään siinä vaiheessa, kun pennoset markettiruokaan on loppu. :-) Kiitos!

Lupauksia

Jotkut sanovat "Greetings from Asshole", minä sanon "Terveisiä Turusta". Huono vitsi. Neljän työviikon jälkeen (joista yksi tuli muuten vietettyä sairaalassa) loma vihdoin alkoi ja on nyt jotakuinkin puolivälissä. Olen paraikaa siis harjoittelemassa avovaimoilua kolmen viikon mittaisella reissullani murun luo. Mulla on ollut tässä työn alla vähän jos jonkinlaista nysvättävää, minkä takia ei ole yhtään huono juttu, että ukkelini on arkisin töissä. Lukion kirjallisuuskansiostani puuttuu enää kaksi tekstiä, eikä niillä edes ole mikään kiire, sillä laiskuuttani valitsin tuon tuskien kurssin (ainakin etukäteistyön perusteella!) vasta viimeiselle, neljännelle vuodelleni. Siis vielä vuosi aikaa! :D Toki koitan saada sen mahdollisimman nopeasti pois alta, sillä kevään kirjoitukset ovat edessä nopeammin kuin uskallan edes kuvitella, eikä mulla tule olemaan edes lukulomaa. O_O

Kuitenkin olen luvannut itselleni, että pingotus loppuu justiinsa ja tähän. Jos täällä blogissa yhdessäkään sanassa vilahtaa koulustressi, niin saa tulla läpsäisemään. Viimeisten kahden vuoden aikana elämääni ei ole mahtunut mitään muuta kuin opiskelu, ja nyt se saa riittää. Lasken omat odotukseni mahdollisimman alas kirjoitusten suhteen, valmistaudun niihin ajoissa ja teen voitavani. Aion kuitenkin panostaa erityisesti vapaa-aikaan, tai siis niihin harrastuksiin, joita olen haalinut vapaa-ajalleni. :D Tähän mennessä viikottaiseen suunnitelmaan kuuluvat autokoulun ajotunnit, unkarin tunnit ja kahdet agilitytreenit sekä omatoimitokottelut Finan kanssa. Lisäksi ainakin kerran kuussa pitäisi saada junakin alle, että pääsee tänne Turkulandiaan.

Toinen asia, jonka olen itselleni luvannut, on säästökuuri. Ehdoton säästökuuri. Pentukuume kalvaa sisuksissa, ja kasvattajienkin kanssa on jo juteltu, mutta h-hetki on aikaisintaan vuonna 2013. Pennuntulo saa vapaasti mennä vaikka pidemmällekin, mutta tuohon mennessä koitan saada tarpeeksi rahaa kasaan. Siispä ensi kesälle enemmän työviikkoja, ja yritän saada yksittäisiä päiviä pikkulomillekin... Muutenkin nuo koira-asiat ovat aika pinnalla tällä hetkellä. Leirin ja parin viikon takaisen LUVAn jäljiltä mulla on hirveä kisa- ja treenikuume, mitä helpottavat onneksi tulevat suunnitelmat. Tiedossa on paitsi hyvä määrä kisoja (Lempäälä, Hamina, Loviisa-Porvoo -ottelu), myös Porvoon koiranäyttely ja paikka koko syksyksi Oreniuksen Juhan valmennusryhmässä Agility Akatemiassa! Luulen, että näillä eväillä tuo pingotuksen lopettaminen ei ehkä ole kovin vaikeaa... ;)

Nyt täytyy kuitenkin rientää tekemään murulle aamupalaa/lounasta, kun se tulee ruokatauolle. :) Itse jätän väliin seuraaviksi kolmeksi päiväksi ainakin, sillä katsoin sopivaksi ottaa kesäpaaston hyvissä ajoin ennen koulun alkua. Jos homma sujuu yhtä simppelisti kuin viime kesänä, jatkan kyllä suoraan viiteen päivään. Tosin tällä kertaa itsekuria riepomassa on ukkelin valitettavan hyvä kokkaustaito. Että miten sitä malttaa.... :( Se jää nähtäväksi. Heti tuli nälkä. Ai niin, käytiin viikonloppuna yhdessä Tampereella haahuilemassa! Saatiin lainata mummun kämppää, joka oli aivan täydellinen - bussi lähti oven edestä ja vei suoraan keskustaan. Melkein yhtä hyvä palvelu kuin nelosratikassa... ;)

Ps. Finan sivu on nyt uudistettu !! ja käännetty, vihdoin... :)

LUVAllista menoa

Vihdoinkin! Vain kisakalenterin täytteeksi ottamani startti Helsingissä tuotti tulosta muuttaen meikäläisen agihistorian kirjoja. Nimittäin en ole koskaan aiemmin onnistunut ohjaamaan kumpaakaan cavalieria puhtaaseen suoritukseen ensimmäisellä startilla, ja siksi tähän asti olemmekin osallistuneet vain vähintäänkin kahden tai jopa kolmen startin kilpailuihin. Nyt siis voidaan todeta, että myös vain yhtä starttia varten kannattaa ajaa satakin kilometriä.

Olen silti tyytymätön suoritukseen. Monista hyllyradoista on jäänyt paljon paremmat fiilikset, kuin tästä startista. Video paljastaakin, ettei koira oikein juossut, eikä siten kyllä ohjaajakaan liiemmin. Lisäksi käännökset kolmosesteellä ja vasemmassa takakulmassa putken jälkeen menivät pitkiksi, mikä imaisi sekunteja aivan liikaa, ja jotenkin musta tuntuu, että tehtiin hieno comeback tökstöks -menoon. :) Kepeistä sen sijaan olen tyytyväinen, sillä Fina haki ne hyvin, ja itsekin annoin koiran kerrankin tehdä ne itsenäisesti, enkä mennyt räpylöineni söhlimään... Keskihidasta töksöttelyä, mutta nolla nyt on aina nolla. :) Elokuussa meillä tuleekin olemaan näillä näkymin vain yksi kisaviikonloppu, jolloin kisaamme kumpanakin päivänä: Lempäälässä 6.8. kolmen agistartin verran ja seuraavana päivänä Haminassa 7.8. kaksi agistarttia. Sano minun sanoneen, mutta jos ei tuona viikonloppuna sertiä tule, niin Fina saa vaihtaa ohjaajan parempaan. :)


agilityrata :: ratavirheet 0 :: aikavirhe -12,12 :: tuomari Seppo Savikko :: tulos 0 :: sijoitus 4. :: LUVA

Agilityliiton leiri 2011

Silmät tuijottavat tyhjyyteen. Sormet ovat räjähtämäisillään halusta näpytellä, mutta näppäimistö pysyy koskemattomana. Adrenaliini virtaa kropan joka kolkassa, vaatii kirjoittamaan ja kertomaan kaiken, mutta sanoja ei löydy. Olen iiiihan sekaisin agilitystä!

Takana on harvinaisen esteinen viikonloppu. Näistä esteistä kuitenkin tykkään, ja niin tykkää muuan Rusakko Läpsäkorvakin! Koko viikonvaihde kului koirien parissa, kun mä ja kaverini Fanny olimme koirinemme Agilityliiton leirillä Kuopiossa. Sekä lauantaina että sunnuntaina ohjelmassa oli neljä tuntia agilitytreeniä Suomen kärkikouluttajien opissa ja koulutusten väliajoilla toisten treenien sivusta seuraamista tai leirintäalueella koirien kanssa uimista. Taskuun tarttui saavitolkulla intohimon syvenemistä, muutama mun ja Finan parityöskentelyyn U-käännöksen tehnyt vinkki, sekä kilokaupalla rantahiekkaa ja koirannameja. Ainoan miinuksen saa ylevä majoituksemme, kuuden neliömetrin mökki, jossa ei ollut ikkunan ikkunaa ja jonka ovi oli vain reilun metrin korkuinen (kuva täällä). Kun sängyt veivät ruhtinaallisesta pinta-alasta 3/4, kolmelle koiralle jäi ehkä kaksi neliömetriä. Ja koska minkään näköistä henkireikää ei kaninkopissa ollut, jouduimme nukkumaan ovi auki, sillä syystä tai toisesta 50 asteen yölämpötila ei houkutellut. :) Lopulta koko koppero oli kuitenkin pelkkä koominen muru suuressa leirileivässämme, sillä agilityihmiset eivät elämää turhan vakavasti voi ottaa. Humoristisia olivat olleet edellisetkin asukkaat, nimittäin mökin seinät oli koristeltu mm. tekstein: "Ööö...kääpiöiden ovi?!", "Huom! Muistathan lyödä pääsi!" (Fanny muisti!) ja "Kaupungin haravavarastokin taitaa olla isompi?" :DD En epäile, etteikö olisikin...

Lauantaina kahdet parituntisemme vetivät Juha Orenius ja Julia Kärnä. Juhan treeneissä vedettiin vain yhtä rataa useilla toistoilla, kun taas Julian treenit koostuivat useista lyhyistä pätkistä. Sinänsä mulle oli yllätys, että Fina jaksoi vetää läpi kaikki toistot, vaikkakin loppua kohden hyytyen. Juhan treenit kuitenkin saivat alulle täydellisen U-käännöksen mun ohjaamisessani ja Finan vauhdissa - nimittäin ohjausvalintani Finan vauhtiin rytmittäen sain etenemisvauhdin lähes tuplaantumaan! Olen ohjannut Finaa koko ajan vähän liian vaikeasti, liikaa takaa ja liian töksähtelevästi, jonka vuoksi menommekin on ollut yhtä töksähtelyä. Ilmeisesti takaa ohjaaminen on muutenkin siirtynyt pois muodista, sillä nyt itsekin sen todistaneena uskon väitteeseen, että koira on aina nopeampi, jos ohjaaja hieman vedättää. Lisäksi kepeillä tapahtui suuraskel eteenpäin, kun Juha käski mun mennä pois koiran vierestä painostamasta ja lopettaa hidastavan kumartelun - jos täytyy kumartua, se tulee tehdä polvista. Lopulta sain ryhmän ainoana vedettyä nollatuloksen radalta, ha-haa! Julian treeneissä sitten puolestaan opin keilaamaan ja kieli solmussa ehkä melkein saksalaisenkin. ;)

Sunnuntain molemmat treenit meille veti Anna Ström, joka niin ikään jatkoi mun ajatusteni ja radansuunnitteluni muovaamista koiralle sopivaksi. Uskalsin rohkeasti kysyä, että: "Miten olisi tällainen vaihtoehto?" ja Anna uskalsi rohkeasti sanoa, että: "En käyttäisi, hidastaa koiraa." Kyseessä on siis mun päähänpinttynyt tapani yrittää kaikin tavoin välttää ansaesteet kokonaan käyttämällä kaikenmaailman kiemuroita. Täten olen salakavalasti välttänyt myös oman kehittymiseni ohjaajana, kun yritän aina vetää varman päälle. Ja kun vihdoin uskalsin treeneissä ottaa riskejä, niin johan mentiin ja lujaa... Mistä hiivatista mä vaan saisin lisää itseluottamusta? Mitä mun tulee myös alkaa sisäistää on se, että tiukassa käännöksessä työ on tehtävä ennen estettä, jolla koiran olisi käännyttävä, eikä vasta sen jälkeen. Mulla on nimittäin hyvin huono tapa olla ennakoimaton, ja sitten paasata kurkku suorana "Tästästäs!!" Kuitenkin leirin aikana, treenien edetessä, saatoin jo huomata tapahtuneen muutoksen. Rataantutustumisessa mietin aivan erilaisia vaihtoehtoja kuin ennen, ja kiinnitän huomiota ihan uudenlaisiin asioihin.

Leirin ollessa ohi allekirjoittanutta melkein marisuttaa. Juuri, kun päästiin vauhtiin, niin mokoma piti ajaa kotiin. Mua melkein pelottaa koulutusten aikaansaama agilitytsunami - tähän asti olen leirin jälkeen ilmoittautunut jo kuuteen starttiin (lisää tulossa...) ja varasinpa paikan muuan pilviähipovan kalliista valmennusryhmästäkin... Mulla on ollut tajuamattani ohjauksessani sellainen tykki, että omilla jaloilla on täysi työ pysyä perässä. Siispä jumantsuide, nyt mennään eikä meinata!