Keskiviikko: Ruotsin referaatin ja äidinkielen mielipidekirjoituksen deadline.
Torstai: Englannin ainekirjoitus. Ilotulituksen SM-kilpailut rannassa.
Perjantai: Ensimmäinen ryhmänohjaajan tunti. Viikonlopuksi Loviisaan.
Loviisassa kavereiden kanssa vanhassa koulussa vietetyn viikonlopun jälkeen mulle iski totaalimasennus. Laiskottelin alkuviikkoon asti, jonka seurauksena sunnuntai-iltana kämpille palattuani tuntui kuin seinät kaatuisivat päälle minä hetkenä hyvänsä. Hommaa oli enemmän kuin laki sallii, aikaa päinvastaisesti samassa suhteessa, aivan liian vähän. Itkuraivari ei ollut kovin kaukana.
Luojan kiitos maanantai kuitenkin pelasti koko viikon. :) Marisin ja valitin äidinkielen luokassa vieressäni istuvalle tytölle hommien hurjaa määrää ja vapaa-ajan puutetta ottaen huomioon, ettei mulla tässä jaksossa pyöri kuin viittä suhteellisen helppoa ainetta, ja aloimme puhua neljännestä lukiovuodesta. Ajatus moisesta lisäajasta oli ollut mulla jo Loviisassa, mutten ollut ottanut sitä koskaan kovin tosissani - "vain harvathan tuohon ratkaisuun päätyvät". No tietysti, jos oppilaita on ylipäätäänkin vain harva, kuten eräässä pikku lukiossa. :D Silti tänne muutettuani alkoi tuntua, että pidempi ohjelma todellakin saattaisi ratkaista kaikki ongelmani pelosta numeroiden laskemisen ja stressin, sekä vapaa-ajattomuuden osalta, mä kun haluan panostaa kaikkiin aineisiin ja oikeasti oppia. Niinpä päätin mennä heti seuraavana päivänä opon juttusille hakemaan kolmatta näkökulmaa tilanteeseen. Sitä ennen vuorossa oli kuitenkin jotakin, mistä olin unelmoinut kauemmin kuin jaksan muistaa...
...nimittäin unkarin kurssi, vihdoinkin! Lähdin kotoa ajoissa, päräyttäen nelosella Aleksanterinkadulle ja sitten hölmönä kartan kanssa Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskukselle. Vaikka hölmö olenkin, ei karttatyöskentely tuottanut mulle vaikeuksia, onhan sitä tullut partion mukana vaikeammissakin maastoissa möyrittyä... Ovenkahvaan tarttuessani huokaisin vielä syvään ennen kuin astuin sisään. Tätä oli odotettu! Opettajan ja muiden opiskelijoiden saapumista odotellessani mä pääsin pikku taivaaseen, kun kuulin keskuksesta saatavan lainata unkarilaisia kirjoja, lehtiä ja elokuvia. Hymy taisi olla silmissä asti. :)
Ekalla oppitunnilla emme ehtineet aakkosia ja ääntämistä pidemmälle, mitkä nehän monen muun muassa ovat mulle jo aikapäiviä sitten pureskeltua kauraa. Siitä huolimatta päätin pysyä alkeiskurssilla, sillä en halua myöhemmin huomata missanneeni jotakin oleellista - kaikki on plussaa ja kertaus on opintojen anya! Kotiin iltahämärissä hipsiessäni pujahdin myös pariin kauppaan Loviisan kotiin jääneitä vaate- ja meikkivarastoani, sekä kämpillä tyhjyyttään huutavaa jääkaappia täydentämään. Aijai, vinkui Visa.
Tiistaina jatkoin opinto-ohjelmani suunnittelua opon kanssa. Selitin hänelle perusteet neljännen vuoden harkitsemiselle ja kerroin tavoitteeni lukiossa, jonka jälkeen opo oli hyvin vakuuttunut suunnitelmastani. :) Iloinen ja alati hymyilevä "kaikki on mahdollista" -opo on todella saanut mut viihtymään Munkki-
niemessä - kaikki onnistuu, koska vain. On ihanaa, että mulla on syvä motivaatio opiskeluun, on täysin ymmärrettävää, että haluan tehdä valintoja päästäkseni tavoitteeseeni, eikä ole tarkoitus, että kukaan uupuu urakkansa alle, sanoi hän. On ihanaa, että on tuollainen opo, sanon minä.
Kuten edellisen viikon merkinnässäni psykologian tunneista kerroin, teimme keskiviikkonakin käytännön esimerkkejä, kokeita, tunnin aiheeseen liittyen. Tehtävänä oli kirjoittaa omaa nimikirjoitustaan paperille laskien samanaikaisesti jostakin suuresta luvusta aina -3 alaspäin, tarkoituksena osoittaa, miten vaikeaa onkaan suorittaa useita tehtäviä samanaikaisesti tarkkaavaisuuttaan jakaen. Kun tämä vielä onnistui (oman nimikirjoituksen kirjoittaminen jokseenkin automatisoitunut), oli Michael Jacksonin nimen kirjoittaminen samalla tekniikalla ja vielä opettajan tekemillä nimenhuutoärsykkeillä aivan mahdotonta. Toista tehdessä toinen tehtävä yksinkertaisesti katkesi tyystin!
Illalla iskä parkkeerasi hänkin apina-asuntooni, ja kävimme oikein kunnolla ruokakaupassa Sellossa. Saimmekin hyvän läjän muonaa kantimiksemme. Itse asiassa oli jopa ihan hölmön tuntuista latoa jääkaappiin tavaraa, tähän asti kun siellä on ollut vain neliskanttinen olio nimeltä Valo, eikä hänellä ole juuri kavereita ollut. :(
Yksi huono juttu tässä itsenäistymisessä on, nimittäin itsekuri. Tai oikeammin sen puuttuminen, ainakin nukkumaanmenojen suhteen. :D Torstaina meinasin ensimmäistä kertaa elämässäni ihan todellakin nukahtaa tunnille. Onneksi istun äidinkielen luokassa aivan perällä, joten kukaan muu ei huomannut, vaikka hengitykseni alkoi muuttua syväksi ja rauhalliseksi, silmät alkoivat lupata, kroppa veltostua...
Ei hätää äiti, en nukahtanut! ;) Onnistuin jopa noiden tuntien jälkeen kääntämään etukäteen stressaamani englannin ainekirjoituksen puolelleni, kun sain juuri oman näköiseni kirjoitelman valmiiksi, ja poistuin luokasta hymyssä suin. Ketään tuskin yllättää, jos paljastan, että kolmen tunnin vapaa keskellä koulupäivää kului syviin päiväuniin... Ruotsin tunnille takaisin pakottauduttuani huomasin nukkuvani vielä. Ruumis toi minut kouluun, mutta kaikki sisälläni oli umpiunessa. Se tuntui muuten tosi söpöltä. :)
Iltakävelyksi lähdimme iskän kanssa Munkkiniemen rantaan katsomaan ilotulituksen SM-kilpailuja, joita olimme jo monena vuotena aiemminkin aikoneet lähteä Loviisasta käsin katsomaan, muttemme koskaan ennen päässeet tänne saakka. :D Nyt siis tapahtui siinäkin asiassa muutos. Pauke ja räiske oli kyllä melkoinen, mutta kaunista oli, täytyy myöntää.
Perjantain ohjelma antoi "pitkästä aikaa" lisäystä 'ensimmäinen' -juttujen listalleni, nimittäin tällä kertaa ryhmänohjaajan tunnin muodossa. Koeviikon järjestelyistä kuullessani tuli taas ikävä Loviisaan, jossa kaikki oli niin kovin helppoa ja meitä suorastaan hoidettiin kuin päiväkodissa. Täällä kaikki kuulostaa aina niin kylmän armottomalta. :D Äidinkielen tunnilla vierustoverini joutui taas kuuntelemaan valituksiani, mutta ihmiset! Mä valitan ja marisen paljon, mutta teen sen aina naurusuin. :) Hyvää viikonloppua kaikille Helsingin ja Loviisan välissä. Muut tehkää mitä tykkäätte. :D
No comments:
Post a Comment