Saisi moisia kauniita avaruustulia väreillä täällä meilläkin päin. Nyt, kun musta joulu näyttää mette-
mannostenkin puolesta vääjäämättä tulevan, voisivat tällaiset luonnon ilotulitteet piristää synkkää mieltä - vaikkakin tosin kai nämäkin lumen tapaan enimmäkseen kylminä öinä hiipivät esiin piiloistaan. Kyllä sitä nyt ollaan ujoja tänä jouluna!
Itse olen nähnyt revontulia kolmesti elämäni aikana. Ensimmäinen kerta ulottuu tosin muistikapasiteettini tuolle puolelle, sen verran pikkuinen olin ensimmäisellä Lapin matkallani. Toisella, ja sitä vastoin kaikista mieleenpainuvimmalla kerralla, taivas esitti aivan huikean valoshow'n ihan ikioman koti-Loviisan tähtituik-
keessa. Siitäkin kerrasta on tosin saattanut jo kymmenisen vuotta vierähtää, mutta muistan yhä pieniä filmipätkiä illasta. Ajoimme lapsuuteni parhaan ystäväni äidin ja veljen kanssa Loviisan Sahaniemeen myöhään illalla katsomaan vihreitä tulia aukealta paikalta. Muistan, miten mua melkein pelotti, kun valo kuvatunlaisesta viivasta poiketen levittäytyikin kuin valtavaksi hämähäkiksi yläpuolellemme. Jommalla kummalla aikuisista taisi olla jalka paketissa, ja yöllä myöhemmin ajoimme vielä maalaistaloon, jossa yövyimme ja jonka keittiön pöydällä makasi ihka aito kaadettu kokonainen hirvi paloittelussa. Sitä iltaa ja hajua en hevin unohda...
Kolmas kerta oli vain pieni vihreä valon häivähdys, jonka iskä mun kiusaksi väitti olleen vain vastaan tulevan auton ajovalot. Sitä valo ei todellakaan ollut, sillä eivät yhden auton ajovalot pysy puolta tuntia samassa kohdassa taivasta ja lepata... No kuitenkin, näin ikuisen haaveammattini (tähtitieteilijä) valossa täytyy todeta, että on noissa vaan jotakin pirun taianomaista! :-)
No comments:
Post a Comment